sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Härkää thaimaalaisittain



Hämmentävä spektaakkeli: Äijäruokallassa on lautasliinat ja vieläpä kankaiset sellaiset.

Alunperin ruoaksi piti olla Kit Chanin kirjasta Klassinen thai-keittiö peräisin olevaa ruokalajia Naudanlihaa osterikastikkeessa, mutta ruokaostoksilla olin täysin vakuuttunut siitä, että kotona on osterikastiketta. Ei ollut, joten reseptiä piti hiukan säätää: vaihdoin osterikastikkeen riisivinietikkaan ja lisäsin sitruunaruohoa. Lisäksi enemmän kuin puolitin ohjeen ja laitoin chilin ruokaan jo inkiväärin ja valkosipulin seurassa kun alkuperäisessä reseptissä chili käytetään koristeluun.

Tarvitset



kahdelle

205 g naudan ulkofilettä
1 rkl soijakastiketta
½ rkl maissijauhoja
1 sitruunaruoho
neutraaalia ruokaöljyä wokkaamiseen
1 valkosipulin kynsi siivuina
1 punainen chili siemenet poistettuina ja siivutettuna
2½ cm tuoretta inkivääriä kuorittuna ja julienneksi leikattuna
6 ruskeaa herkkusientä puolikkaiksi leikattuna
½ tl sokeria
1 rkl riisiviinietikkaa
½ tl kevätsipulia pieninä paloina
vastajauhettua mustapippuria

Leikkaa liha poikkisyin ohuiksi viipaleiksi ja sen jälkeen vielä ohuiksi suikaleiksi. Sekoita soijakastike ja maissijauhot kulhossa, lisää liha, poista sitruunaruohosta uloimmat lehdet ja leikkaa se muutaman sentin pätkiksi, lisää kulhoon, sekoita hyvin ja anna marinoitua 1-2 tuntia. Poista sitruunaruoho kulhosta.

Kuumenna puolet öljystä wokissa, lisää valkosipuli, inkivääri ja chili ja kuullota kunnes aromit irtoavat. Lisää joukkoon liha ja irrota lihasuikaleet hyvin toisistaan. Kypsennä 1-2 minuuttia. Nosta pannun sisältö kulhoon ja jätä odottomaan.

Kuumenna loppu öljy wokissa, lisää sienet ja kypsennä niitä hetki.

Kumoa kulhon sisältö takaisin wokkiin ja sekoita. Lisää etikka, sokeri ja mustapippuri. Sekoita hyvin. Lisää kevätsipuli ja sekoita vielä kerran.

Tarjoile jasmiiniriisin kera.

Kommentit



Ruokalajista tuli tasapainoinen, sopivan tulinen ja jasmiiniriisi sopi hyvin lisukkeeksi. Ruokaseurana ilahduttaneen Vihreäsilmäisen daamin kommentti oli:"Hyvää. Sopivan tulinen, mutta todella tulisen ruoan ystävä haluaisi tulisuutta enemmän." Oishikatta 4/5.

Ei kommentteja: