maanantai 10. tammikuuta 2011

Pekonikastike


Blogini projektilistalla on ollut jo pitkään kasvis- ja kalaruokien lisääminen, mutta projekteiksi ne ovat jääneet ja tämä vuosi alkanut siinä mielessä hyvin huonosti, että vuoden ensimmäinen blogaus oli lihapata ja eilen kauppareissulla takertui hihaan toiseksi viimeistä päivää myynnissä oleva sisäfilepihvi.

Seuraksi halusin pekonikastikkeen, jollaista olin maistanut muistaakseni lounaalla ravintola Belgessä, mutta en löytänyt verkosta järjellisen oloista reseptiä, joten kastikkeen kehitin lopulta omasta päästäni.

Tarvitset



50 g pekonia
keltasipuli silputtuna
1 dl tummaa tsekkiolutta
rosmariinin oksa
1 tl kantarellifondia
1 tl fariinisokeria
maissitärkkelystä
vettä
mustapippuria
(suolaa)

Ruskista pekoni ja siirrä se syrjään. Kuullota sipulisilppu pekonin rasvassa. Lisää olut, rosmariinin oksa, fondi, fariinisokeri ja mausta mustapippurilla. Keitä hetki kokoon matalalla lämmöllä ja lisää tarvittaessa vettä. Poista rosmariinin oksa. Suurusta pienellä määrällä kylmän veden ja maissitärkkelyksen seosta ja keitä hiljaa vielä kolme minuuttia. Lisää suolaa tarvittaessa.

Kommentit



Tästä tuli hyvää, mutta löysin itsestäni jälleen kerran piirteen, että laitan lautaselle liikaa raskasta kastiketta kun paljon pienempi määrä riittäisi. Kuviin en ole tyytyväinen - sedällä on liian hieno kamera, jonka käyttöä sisätiloissa pitäisi opetella.

1 kommentti:

Tusla kirjoitti...

Hyvää kastikettahan voisi syödä vaikka kuinka paljon! :)

Jossain vaiheessa ravintoloissa oli menossa trendi, että kastiketta oli aina ihan pikkuisen, se oli aika ohutta rakenteeltaan mutta erittäin runsaan makuista. Tämä oli kai joku vastaliike sille sitä edeltäneelle kastikepeili-trendille

Että maku- ja muotiasioita nämäkin.

Meille joulepukki toi uuden kameran myös, tosin ei järkkäriä vaan siltä väliltä. Mutta opettelua riittää siinäkin, tuttu tunne.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...