tiistai 21. joulukuuta 2010

Karitsankyljykset tyrnikastikkeessa







Joulukuun ruokahaaste on tyrni. Se on marja, jota en tiedosta ennen tätä haastetta maistaneeni. Kuvittelin löytäväni tumman, katajanmarjan kaltaisen marjan, mutta kaikkea muuta: tyrni on vaalean oranssi. Havainnon myötä katosi myös idea tummasta, tasaisesta, fariinisokerilla leikatusta, happamasta kastikkeesta.

Tyrnikastikeidea muuntautui rosoisen maalaismaiseksi, karkeasti silputun sipulin ja kokonaisten tyrnien päälle rakennetuksi annokseksi. Halusin kastikkeesta yrttisen, voimakkaan ja makean. Lihaksi päätyi Hakkaraiselta ostetut karitsankyljykset ja koska luvassa oli muutenkin tuhtia ruokaa niin kasvislisukkeeksi tein runsaassa voissa paistettuja perunoita, jotka olin esikypsentänyt blancheeraamalla eli keittämällä 2-3 minuuttia.

Tarvitset







1 sipulin
100 g sulatettuja pakastetyrnejä
5 dl vettä
3 rkl lihafondia
3 tl timjamia
3 tl rosmariinia
2 rkl fariinisokeria
mustapippuria
suolaa

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää tyrnimarjat ja anna olla hetki pannulla. Lisää vesi, fondi ja mausteet. Keitä matalalla lämmöllä kokoon. Suolan kanssa kannattaa muistaa se, että fondissa on valmiiksi suolaa.

Kommentit





Kun minä sanon runsaassa voissa se tarkoittaa runsaassa voissa.

Annoksesta ja kastikkeesta tuli hyvää, mutta tyrni osoittautui ei-niin-yllättäen vahvaksi kaveriksi ja annoksen rakentamisessa olisi pitänyt käyttää paljon vähemmän kastiketta per annos. Mutta, oishikatta 3/5. Pakastimessani on vielä kaksi pussillista tyrnimarjoja, joten kokeiluille riittää tilaa.

Kuvista: mustat lautaset ottavat jokaisen sormenjäljen itseensä valokuvissa. Pitäisikö tässä keittiössä ruveta käyttämään hansikkaita?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava idea kyllä. Itse käyttäisin vielä tummaa (niin tummaa kuin hermot sallii) rasvasuurusta ja lisäisin balsamicoa (budjettisyistä sitä rypälemehu-viinietikka-feikkibalsamicoa) tyrnin happamuutta pyöristämään. Kermalorauskaan ei varmaan kastiketta pilaisi. Sipulin heittäisin kuullotuksen jälkeen pois (tai söisin jos pystyisin) ja soseuttaisin kastikkeen. Kiva blogi muuten.

Ari Makela kirjoitti...

Kiitos kohteliaisuudesta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...