sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Uusi Koto

Runsas viikko sitten minuun iski ankara sake no teriyakin himo ja taapersin töistä Kalevankadulle vain huomatakseni, että ravintola on suljettu. Ikkunassa oli lappu, jossa kerrottiin, että tilaan avataan 1.6. japanilainen ravintola domo. Domo? Ensimmäisenä mieleen tulee, että tulevan ravintolan nimestä on romanisaatiossa hukattu pitkä o eli どうも. Kuulostaa kuitenkin hassulta, että ravintolan nimi olisi Kiitti. Hyvin vajavainen japaninkieleni saattaa toki jälleen kerran eksyä sivupoluille.

Kävin lounaalla jossain muualla peläten, että Koto olisi lopettanut, mutta ravintolan sivut paljastivat, että se on muuttanut. Onneksi, sillä minä olen aina pitänyt Kotosta.

Tällä viikolla sain teriyaki-loheni ja se oli tällä kertaa poikkeuksellisen hyvää. Nautin lounaasta syöden lounaani viimeistä riisinjyvää myöten.

Uusi tila on vaalea ja valoisa ja hyvin samankaltainen kuin edellinenkin, mutta sen akustiikka on huono: asiakkaiden normaali lounaskeskustelu nostaa ilmaan KÄLÄKÄLÄKÄLÄ-älämölön, joka on siedettävää, mutta ei miellyttävää. Olen siinä mielessä tyypillinen suomalainen, että en ole hyvä antamaan ravintolalle positiivista, rakentavaa kritiikkiä, mutta ehkä tällä kertaa pitäisi laittaa kieli keskelle suuta ja osata sanoa kauniisti, että voisiko asialle tehdä jotain.

Samana päivänä päädyin sattuman kautta uudelleen Kotoon illalliselle. Tutkittuani listaa päädyin paneroituihin katkarapuihin. Japanilainen tarjoilija kysyi englanniksi mitä haluamme ja minä, japanintaidottomuuttani ylläpitääkseni, tilasin ebi furai to misoshiru o kudasai. Vastaus ei ollut yllätys: en ymmärtänyt siitä mitään. Sain kuitenkin mitä tilasin eli paneroituja jättikatkarapuja seuranaan tonkatsu-kastike. Se toimi. Myöhään illalla kehnoa akustiikkaa ei huomannut lainkaan. Which was nice. Pitkän ja turhauttavan arkipäivän jälkeen hyvä illallinen hyvässä seurassa oli Hyvä Asia.

4 kommenttia:

Chez Jasu kirjoitti...

Tuo on kuitenkin positiivista, että tarjoilija vastasi sulle japaniksi takaisin. Ruotsissa kun törmää aina siihen ilmiöön, että kun yrittää puhua niille epätäydellisesti ruotsia (vaikkapa ravintolassa) niin he kääntävät kielen heti englanniksi. Damn!

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on hieman foliohatumpi teoria, jota en kuitenkaan ole onnistunut kumoamaan saati vahvistamaan.

Ex-Koton naapuri, suuri kiinalainen buffet-ruoka (joka muuten tarjoaa myös buffet-sushia (argh!)), on ostanut Koton ulos tilastaan ja perustaa siihen nyt "japanilaisen" ravintolan.

Vai keksiikö kukaan loogista syytä, miksi koko elinkaarensa tuossa osoitteessa asustanut ravintola muuttaisi samankokoiseen ravintolaan puolentoista korttelin päähän? I don't buy it.

Ari Makela kirjoitti...

Kyllähän tuo muutto hämmästyttää ja itsekin epäilen, että sen taustalla on jotain.

Käyn silloin tällöin buffet-lounaalla Mandarin Courtissa ja sielläkin on buffet-sushia. En ole koskaan edes maistanut - pitäisi, jotta voisi kommentoida omia ennakkoluulojaan.

Anonyymi kirjoitti...

Lohikäärmehän siellä Domon taustalla oli - Golden Bow Oy.

Sushit kohtuullista laatua mutta riisi ja lämpötila ei vastanneet odotuksia.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...