perjantai 16. tammikuuta 2009

Ruokablogaamisen lieveilmiöistä

Blogimaailman lieveilmiöistä on tullut kirjoitettua ennenkin kera chimichurrihampurilaisen. Korruption rinnalle on ilmestynyt laiton roskaposti. Poppamiehen yhteydenoton koin miellyttäväksi enkä osannut pitää sitä roskapostina, jota pidän äärimmäisen vastenmielisenä ilmiönä on kyseessä sitten laillinen tai laiton roskaposti.

Samaa en voi sanoa kahdesta saamastani mainospostista, joita paitsi minä niin myös markkinoinnin puolella oleva työtoverini pitää laittomana. Kumpikin posti alkaa tuttavallisesti ja toinen jopa kehuu blogiani mielenkiintoiseksi. Valitan, mutta imartelu ei auta.

Ensin sain 30.10.2008 täysin tuntemattomasta perfecto.fi-domainista Hartwallin tiedotteen, joka alkoi:


Hyvä bloggari,

ohessa tietoa Hartwallin mielenkiintoisesta uutuustuotteesta.


Tästä piti kirjoittaa jo silloin sillä ärsyynnyin aiheesta, mutta en sitten kuitenkaan saanut aikaiseksi. Erityisen tökeron tästä roskapostista tekee sen, että To-otsikkotiedossa on useiden suomalaisten ruokablogien sähköpostiosoitteet.

Meilin sisältö on hivenen koominen: Hartwallin Gourmet-oluiden ylikehumista - aivan kuten ruoassa ja oluessa yhdistelmänä olisi jotain uutta. Olisin saattanut näitä oluita maistaakin ilman saamaani spämmiä vaikka suhtaudunkin kyynisesti suomalaisten suurten panimoiden haluun panostaa todella laadukkaisiin ja mielenkiintoisiin oluisiin.

Mittani tuli täyteen kun sain gci.fi-domainista postia otsikolla Tietoa jauhelihasta. Posti alkaa tällä kertaa sanoilla


Löysin surfailemalla mielenkiintoisen blogisi ja lähetän jauhelihaan liittyvää informaatiota.


Myöhemmin mailissa minulle tarjotaan lahjaksi mainostettavaa Snellmanin Kunnon jauhelihaa.

Meilin on allekirjoittanut VIESTINNÄN SUUNNITTELIJA - ilmeisesti SEK:illä, johon sekä GCI:n että Perfecton jäljet johtavat, on tarkoitus harrastaa tällaista lisää eikä sitä pidä sallia sillä se ei lopu koskaan jos se päästetään vakiintumaan.

Yksityishenkilölle ei saa lähettää markkinointiviestintää ilman lupaa. Se, että kerron sähköpostiosoitteeni, ei ole lupa vaan se on tarkoitettu blogini lukijoille ja kanssablogaajille yhteystiedoksi.

Kaksi saatua roskapostia antaa aihetta epäillä, että SEK:lla on henkilörekisteri ruokablogaajista, mitä heillä ei saisi olla, ja että SEK enemmän tai vähemmän aktiivisesti myy tällaisia meilejä palveluna ruokataloille.

4 kommenttia:

JK kirjoitti...

Spämmiä ei tule sietää vaikka olisikin päättänyt esiintyä julkisesti internetissä.

Sivulta http://kaip.iki.fi/spam/ löytyy esimerkkejä selvityspyynnön tekemiseksi.

ari kirjoitti...

Sietämättömyyden takia tuosta kirjoitin tänne ja EFFI:n listalle.

Kain sivut ovat toki tutut ja tarkoitus on ottaa yhteyttä myös kuluttajaviranomaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Olin hiljattain digitaalisen markkinoinnin kurssilla, jossa markkinoinnin lakikiemuroihin erikoistunut juristi kertoi, että on laitonta ihan vain kysyä kuluttajalta halukkuutta vastaanottaa markkinointimateriaalia ilman, että hän on itse pyytänyt yhteydenottoa. Toisin sanoen, Seiska-lehti ei saa lähettää sinulle pyytämättä lehtitarjousta kännyyn, mutta ei myöskään tekstiviestiä, jossa kysyy, haluaisitko ylipäänsä vastaanottaa Seiskan tarjouksia kännykkääsi.

Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä, että esim. viestintätoimisto ei voi edes kauniisti kysyä bloggarilta (ilman mielistelyä), että kiinnostaisiko sinua tämä ja tämä aihe ja saammeko laittaa sinut jakelulistoillemme. Sakot tästä voisi napsahtaa kuten kävi Seiskalle. Mitä mieltä bloggarina olet tästä? Haluatko, että yritykset ovat sinuun ollenkaan yhteydessä ja jos, niin miten?

ari kirjoitti...

Näinhän lain kirjain sanoo ja onneksi sanoo. Tuttu juttu vanhalle nettipieruille ja EFFI-semiaktiiville.

Jälkikäteen olen tullut siihen tulokseen, että jatkossa suhtaudun kriittisesti siihen, että minulle tarjotaan jotain digitaalisiin keinoin. Jos se tehdään siististi ja asiallisesti en metelöi asiasta, mutta jos toiminta on yhtä härskiä kuin SEK:illä teen sen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...