keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Kuudenkympin kriisi eli Fish and Chips


Eräs lukijani kysyi taannoin meilitse kuinka monta keittokirjaa minulla on. Taapersin yhdelle kirjahyllyistäni ja aloitin laskemisen. Yy, kaa, koo... 59. Luvusta saattoi puuttua jokin kirja, joka on hajasijoitettuna väärään paikkkaan, mutta lukumäärä on kyllä mieletön. Kaiken lisäksi ranskalaisen keittiön salaisuuksien alkukielinen versio on tulossa pukinkonttiin ja 60 meni rikki virallisesti koska en voinut vastustaa Fina ja Will Beckett'n kirjaa An Appetite for Ale - Hundreds of Delicious Ways to Enjoy Beer With Food. Tarkkaavaiset lukijat ovat varmasti huomanneet, että pidän oluesta sekä sellaisenaan että ruoan raaka-aineena.

An Appetite for Ale kiehtova kirja eivätkä sen pisteet todellakaan laskeneet huomatassani viimeisen sivun: CAMRAn liittymiskuponki.

Eräs kirjan resepteistä on klassinen Fish and Chips, jonka ainesosista self raising flour oli minulle terminä uusi juttu.

Reseptiä säädin paljon sillä olin yksinkertaisella tuulella ja kellokin oli paljon: tartar-kastikkeen ostin kaupasta. Öljynä käytin alkuperäisen reseptin auringonkukkaöljyn sijasta rypsiöljyä. Kananmunanvalkuaisen jätin pois kuten myös öljyn leivityksestä.

Tarvitset



rypsiöljyä uppopaistamiseen
400 g pakasteturskaa

55 g itsenousevaa vehnäjauhoa leivitykseen
vehnäjauhoja
¼ tl merisuolaa
5 dl pilsner urquelia

3 keskikokoista perunaa

Kuori perunat ja leikkaa ne pitkittäin samankokoisiksi palasiksi. Kuivaa ja uppopaista viisi minuuttia öljyssä. Siirrä perunat talouspaperille.

Sekoita jauho, suola ja olut. Pyörittele kala seoksessa ja pyöritele uudelleen vehnäjauhossa. Uppopaista kalaa kunnes kala on rapeaa ja kullankeltaista.

Siirrä perunat takaisin öljyyn ja paista pari minuuttia.

Tarjoile tartar-kastikkeen ja salaatin kera.

Kommentit



Tästä tuli rumaa, mutta hyvää. Seuraavalla kerralla voisi kokeilla alkuperäistä reseptiä.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista, kun asuu eri puolilla maailmaa, luulee joidenkin asioiden saatavuuden olevan itsestaanselvyys. Tuo self-rising-flour on hyvinkin tuttu juttu niin USA:sta kuin taaltakin. Sen sijaa olemme nyt yrittaneet metsastaa rose-pippureita muutaman paivan eika niita nayta loytyvan kuin pippurisekoituksista (niistakin se loytyy nimella pink peppercorn)

Tusla kirjoitti...

Rumaa ruokaa tai ei niin lautanen on todella kaunis! :)

Ari Makela kirjoitti...

Suomessa tuolle "self-rising flourille ei taida olla omaa termiä vaikka leivinjauhe on ihan tavallinen raaka-aine, mitä tosin käytän itse todella harvoin.

"Pink peppercorn"? Onpas kummallinen termi. Vaikka olenkin vähän värisokea niin kyllä minulle pinkki on se väri, jota löytää kuuden pisteen arvoisena snooker-pöydältä.

Rosé-pippurista on muuten Raholan syötävissä sanoissa yllättävä teksti. En ole kuullut kielloista enkä myrkyllisyydestä ja itse rakastan ranskankermapohjaista kastiketta, joka on maustettu rosé-pippurilla.

Ari Makela kirjoitti...

Mustat lautaseni ovat vuoden takainen joululahjani. Havaitsin blogini aloitettuani, että sinänsä ihan kauniit valkoiset lautaseni eivät toimi valokuvissa. Tosin nyt kun olen ostanut makrolinssin ja kunnollisen salaman niitäkin voisi yrittää uudelleen blogikuvissa.

Lautaset ovat hienot, mutta jos nälkä on pieni niin ne vaikuttavat kovin suurilta.

Anonyymi kirjoitti...

Varien skaalahan on hyvin laaja, pink voi olla kaikkea hennon vaaleanpunaisesta lahes aniliininpunaiseksi. Siksi esim. englannissa kaytetaan paljon erilaisia maareita kuvaamaan, minka sortin varista on kysymys, esim. navy blue.

Pink on varmaan erotukseksi sellaiselle kuin red pepper, milla nimella taalla myydaan seka kuivattuja chilihiutaleita etta punaisia pippureita: http://www.spicelines.com/2008/01/a_pepper_primer_true_red_peppe.htm

Ketturouva kirjoitti...

Ah, nyt kun saisi oikein kunnon fish&chipsit... Eilinen projektin illanvietto meni pikkutunneille. Mutta tulipa tutustuttua Olutkellariin (http://www.olutkellarihelsinki.fi/), ja taitaa tulla käytyä siellä toistekin, siinä määrin positiivinen oli kokemus.

Nelle kirjoitti...

Alkoi kiinnostamaan kun annoit luvun... :) mulla oli 45 :) Hävisin. Tosin, en pidä itse määrää suurena, mulla on muutama tuttu jolla on koko kirjahyllyllinen keittokirjoja :)

Ari Makela kirjoitti...

Tästä tuli muuten sellainen fiilis, että en enää koskaan osta mitään valmiita uuniranskalaisia. Kyllähän ne hätätilassa polttoaineeksi kelpaavat, mutta...

Ihan täydellisiä ranskalaisista ei tullut, koska ei ollut mitään millä kontrolloida lämpötilaa. Mutta kyllä ne aika pirun hyviä olivat!

Pitänee hankkia friteerauskeitin.

Anonyymi kirjoitti...

Noihin aineksiin olen huomannut hyviä selityksiä ja korvaavia aineksia loytyvän näistä kahdesta; recipezaar.com ja joyofbaking.
Ainakin minulle ollut avuksi kun olen ulkomaisia reseptejä kokeillut.
Mielenkiintoinen blogi tämä, ensimmäistä kertaa sivulle tänään eksyin mutta palaan varmasti.

Mirka kirjoitti...

Friteerausöjyn kuumuuden tarkistus on helppoa: Työnnä kuumenevaan öljyyn bambuinen riisipuikko (tai yksi peruna tai viipale inkivääriä, joka samalla maustaa öljyn kivasti).

Ensimmäiseen friteeraukseen lämpötila on sopiva, kun puikon kärjen ympärillä sihisee pieniä kuplia vilkkaasti vaan ei kovin kovasti. Toista, kuumempaa friteerausta varten lämpötila on oikea, kun kuplinta on kovaa.

Pojilleni teen ranksalaiset aina alusta asti itse oliiviöljyyn, kun en luota noihin teollisiin rasvoihin ollenkaan. Ja maku sekä rapeus on eri planeetalta.

Ari Makela kirjoitti...

Itse olen käyttänyt leivämurua lämpötilan arvioimiseen. Pieni luonnontieteilijä minusta kuitenkin haluaisi mitata lämpötilan :)

Tarkoitatko teollisilla öljyillä rypsi- ja rapsiöljyä? Auringonkukkaöljyä jne?

Oliiviöljyä käytän itsekin paljon, mutta aasialaisiin ruokiin käytän rypsiöljyä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...