Coulis de tomates à la provençale

Keittiöremppa on valmis lukuunottamatta tiskikoneen asennusta ja rasvapoltettuani lieden oli luonnollisesti aika ruveta sotkemaan keittiötä sillä vaikka Pizzeria Pihlis onkin normaalia lähiöpizzeriaa huomattavasti parempi niin pizza- ja kebab-kiintiö on joksikin aikaa täynnä. Halusin jotain aivan erilaista.

Mieleeni tuli opiskelijasolu Helsingin Tapulikaupungissa ja siellä silloiselle tyttöystävälleni valmistamani ateria: kampelaa provençelaisella kastikkeella. Tomaattia, sipulia, valkoviiniä yrttejä ja hivenen kummallisesti cayannepippuria. Resepti oli peräisin kirjastosta lainaamastani suomenkielisestä kastikekirjasta ja resepti on vuosien varrella kadonnut. Googlatessani löysin viittauksen Ranskalaisen keittiön salaisuuksissa olevaan reseptiin coulis de tomates à la provençale, joka on varsin erilainen, mutta kiinnostava, joten päätin kokeilla sitä.

Kirjan reseptissä käytetään persiljaa tuoreena, mutta muut yrtit ovat kuivattuja. Tämä kertonee siitä, että tuoreita yrttejä ei ole Childin ajan Yhdysvalloissa ollut saatavilla. Tämä vaikutti käyttämääni yrttien määrään ja siihen, että lisäsin yrtit ilman harsopussia ja vasta kypsennyksen loppuvaiheessa. Reseptin kuivatun appelsiininkuoren jätin tyynesti pois, koska sellaista ei ollut saatavilla.

Kirjan resepti on tarkoitettu lintu- ja liharuoille, mutta minä menin kalanhimon ja nostalgian siivittämänä ostamaan kastikkeen seuraksi kuhafileen, jonka paistoin voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Suomennoksen reseptissä on ikävä virhe: sokeria ei mainita raaka-ainelistassa. Onneksi kyseessä on normaalista keittiöstä löytyvä raaka-aine eikä jotain eksoottista.

pieni keltasipuli hienonnettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 tl jauhoja
750 g tomaatteja kuorittuina, siemenettöminä ja puserrettuina
1 muserrettu valkosipulin lohko
tuoretta silopersiljaa
¼ laakerinlehteä
tuoretta timjamia
ripaus fenkolia
ripaus sokeria
tuoretta basilikaa
hyppysellinen sahramia
tuoretta korianteria
(runsas sentin pätkä kuivatun appelsiinin kuorta)
suolaa
valkopippuria
(tomaattisosetta)

Käristä sipulia oliiviöljyssä noin 10 minuuttia, mutta älä anna ruskistua. Lisää jauhot ja käristä hiljaa kolme minuuttia antamatta ruskistua.

Lisää tomaatti, sokeri, valkosipuli ja mausteet. Sulje kansi ja keitä hiljaa 10 minuuttia niin, että tomaatit luovuttavat suuriman osan mehustaan. Ota kansi pois ja keitä aivan hiljaa kymmenisen minuuttia. Lisää ruokalusikallinen kerrallaan tomaattimehua tai vettä jos kastike uhkaa palaa pohjaan. Tomaattisose on valmista kun se maistuu läpeensä kypsältä ja takertuu paksulti lusikkaan. Lisää yrtit kypsennyksen loppuvaiheessa. Lisää ½-1 rkl tomaattisosetta jos väri näyttää sitä vaativan ja keitä vielä kaksi minuuttia. Kastikkeen voi siivilöidä ja sen voi myös jäähdyttää tai pakastaa.

Kommentit

Kastikkeesta tuli oikein hyvää ja ymmärsin olla kaatamatta sitä liikaa lautaselle. Kalan lievä hajoaminen (joskus voisi käyttää non-stick-pannua le Creusetin sijasta) ja huolettomuus tagliatellen kanssa pudottavat annoksen oishikatta 3/5:een.

Vltava

Joen mukaan nimetty ravintola Vltava on nimensä mukaisesti valtava ja minä pidän pienistä, intiimeistä ravintoiloista, joissa saa olla rauhassa. Vltava on kuitenkin jaettu järjellisen kokoisiin osiin. Ensimmäisen kerran söin siellä jo vuosia sitten. En muista mitä, mutta hyvää se oli. Keväällä kävin siellä lounaalla ja iskin silmäni lohivartaaseen, mutta pettymyksekseni lounaalla ei myydä mitä tahansa à la carte -listalta. Söime makkaravadin, jossa oli kolmea erilaista makkaraa, haudutettua punakaalia ja grillattua tomaattia. Hyvää!

Eilistä lomapäivääni vietin käymällä siemenostoksilla Alku & Juuri -kaupassa, josta hankin plantaasille härkäpapuja ja kabochaa sekä parvekkeelle mizunaa.

Näännyttävän pitkän kävely Mechelininkatua suorastaan pakotti minut nauttimaan ensimmäisen lounaani Lohessa. Whatever you do, take pride. kuten London Prideä mainostetaan. Mainio olut.

Taapersin takaisin Mannerheimintielle ja hyppäsin ratikkaan päätyen Lasipalatsin eteen ihmettelemään mitä söisin ennen siirtymistä ystävien seuraan Kaislaan. Mieleeni palasi lohivarras.

Kiipesin Vltavan kolmanteen kerrokseen ja istahdin nurkkapöytään. Tilasin lohivartaan ja sen kanssa suositellun Krušovice Mušketýr -oluen. Hetken päästä tarjoilija palasi ja kertoi että Musketyr on loppu. Tuoppiini päätyi vaalea Holba Šerák. Sen seuraksi tuli kolmen viipaleen leipäkori.

Tutustuessani kiinnostavilla historiallisilla yksityiskohdilla - miltä kuulostaa kuolemantuomio humalapistokkaan viennistä? - maustettuun ruokalistaan lohivarras saapui pöytään: se näytti hyvältä. Perunakaprispyreetä, hunajaisia punajuuriviipaleita ja itse varras. Vuorotellen lohta ja sitruunapaloja. Jokaisen lohipalan kummallakin puolella oli laakerinlehti. Kohtuullisen kokoinen annos, mikä on hyvä asia: ei stadilainen atk-hörhö tarvitse kainuulaisen metsurin kokoista annosta. Erittäin maukasta eikä kalaa oltu kypsennetty liikaa vaan se oli säilynyt mehukkaana. Punajuuret olivat sopivan al dente.

Ravintolassa, joka ei ole japanilainen, saa erittäin harvoin hyvää kalaa. Tämä oli sitä.

Korea House

Joskus noin vuonna 2005 Helsinkiin ilmestyi Suomen ensimmäinen ja ainoa korealainen ravintola Korea House. Vuosien varrella olen käynyt siellä kaksi-kolme kertaa illalla ja muutaman kerran lounaalla. Vain muutaman kerran sillä Korea House on työpaikaltani, joka sijaitsee Espalla, aika kaukana. Kerran muistan lounaan olleen ikävää syötävää, mutta muuten olen ollut hyvinkin tyytyväinen Korea Housen antimiin.

Keskiviikkona valitsin lounaslistalta dyaejinbulgogin ja se oli oikein hyvää.

Korea Houseen liittyy myös miellyttävä anekdootti: tilassa oli vuosikymmeniä legendaarinen Savanna kolmine lasimaalausikkunoineen. Kun Savanna lopetti ja tilassa aloitti uusi ravintola ikkunat poistettiin koska yksi niistä oli rikki. Kun Korea Housen omistaja kuuli ikkunoista eräältä Savannan kantikselta hän laitatti paikalleen kaksi ikkunoista ja korjautti kolmannen ja sekin koristaa nyt Korea Housen julkisivua.

Äijäruokala suosittelee.

Muualla verkossa

Korea House
Viisi tähteä