keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Paistettua ruusuista lohta harissalla

Fish on the frying pan

Ottolenghi-seikkailumme jatkuivat jälleen viikonloppuna, tällä kertaa ruusuisella, harissalla maustetulla lohella. Tähän reseptiin tarvittavia ruusun terälehtiä ei kuitenkaan löytynyt. Kyselin, näinä koronoaikoina sähköpostitse, lähikukkakauppiaalta terälehtien perään, mutta sekään ei pelastanut. Ongelman ratkaisu oli se, että tilasin Sami Tamamin ja Tara Wigleyn uuden palestiinalaisen keittokirjan Falastinen. Samaa tilaukseen mahtui happomarjoja, kuivattuja limejä sekä kaivattuja kuivattuja ruusun terälehtiä.

Dried rose petals

Kuivattuja ruusun terälehtiä.

Reseptiä muokkasimme hieman, vaihdoimme sipulin punasipuliksi ja harissaa käytimme hieman enemmän. Alkuperäisessä reseptissä käytetään herukoita, mutta pohdimme hetken happomarjojen käyttämistä, sillä happomarjoja korvataan usein sitruunamehussa liotetuilla punaherukoilla. Valitsimme sitruunaiset punaherukat.

Tarvitset


5 rkl harissa-tahnaa
1 tl jauhettua juustokuminaa
450 g lohta
vehnäjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
1 iso punasipuli
1 dl punaviinietikkaa
1 tl jauhettua kanelia
1 ½ rkl hunajaa
1 rkl ruusuvettä
60 punaherukoita, sitruunamehussa liotettuna
2 tl pieniä, syötäviä ruusunterälehtiä
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

Aloita marinoimalla kala. Sekoita 3 rkl harissatahnasta, jauhettu juustokumina ja ½ tl suolaa. Hiero tahna kalafileisiin ja marinoi kaksi tuntia jääkaapissa.

Jauhoa fileet kevyesti ja ravista ylimääriset jauhot pois. Kuumenna öljy pannulla korkealla keskilämmöllä ja paista fileitä 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Siirrä kala syrjään, jätä öljy pannulle ja pista sipulit kullanruskeiksi, noin 8 minuuttia.

Lisää loput harissasta, etikka, kaneli, ½ tl suolaa ja runsaasti mustapippuria. Lisää 2 dl vettä, vähennä lämpöä ja keitä kokoon varovaisesti 10-15 minuuttia, kunnes kastike on varsin paksua.

Lisää hunaja, ruusuvesi ja punaherukat ja keitä hiljaa 2 minuuttia. Tarksita maku ja palauta kala pannulle. Nostele kastiketta kalan päälle ja lämmitä 3 minuuttia. Saatat joutua lisäämään joitakin ruokalusikallisia vettä, jos kastike on hyvin paksua. Koristele korianterinlehdillä ja ruusun terälehdillä ja tarjoile riisin, bulgurin tai kuskusin kera.

Kommentit


Tästä tuli erittäin herkullista. Mielenkiintoisia, aivan uusia makuja. Julkaisukelpoista annoskuvaa en saanut, joten muuten liki täydellinen annos on oishikatta 4/5.


Ei kommentteja: