sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kasviscannellonit



Myllyn Paras kutsui ruokablogaajia kisaamaan arkiruoaksi sopiva pastaresepti. Ilmoittauduimme mukaan, ja posti toi meille muhkean salkullisen erilaisia pastoja, joista me valitsimme cannellonit.



Tarvitset


cannelloneja

Täyte


1 kesäkurpitsa
½ munakoisoa
3 tomaattia
2 valkosipulin kynttä
vastajauhettua mustapippuria
merisuolaa
timjamia
oliiviöljyä paistamiseen
200 g mustaleimaista emmentalia.

Itketä kesäkurpitsa ja munakoiso nesteen vähentämiseksi eli leikkaa ne viipaleiksi, ripottele päälle suolaa ja anna olla kunnes niistä on irronnut nestettä. Pyyhi viipaleet talouspaperilla kuiviksi. Kalttaa tomaatit, kuori ja kuutio ne. Kuutioi kesäkurpitsa, munakoiso ja pilko sipuli. Kuumenna öljy pannussa, kuullota sipuli ja valkosipuli. Lisää kesäkurpitsa, munakoiso ja tomaatit. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Raasta juusto ja lisää puolet siitä kasvispaistokseen. Sekoita.

Béchamel-kastike


50 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
½ tl suolaa
¼ tl valkopippuria
ripaus muskottipähkinää

Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita jauhot huolellisesti. Anna kiehahtaa, älä ruskista. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen, anna kiehua 5-10 koko ajan sekoittaen. Mausta kastike pippurilla, suolalla ja muskottipähkinällä.



Täytä cannellonit paistoksella käyttäen apuna teelusikkaa ja veistä.



Kaada kastike tasaisesti cannellonien päälle.



Ripottele loput juustoraasteesta kastikkeen päälle. Paista 225 °C uunissa 30 minuuttia.



Kommentit




Tästä tuli harvinaisen hyvää, pidimme molemmat, joten oishikatta 4/5.

Reseptikilpailun äänestys


Reseptikilpailussa meitä voi äänestää 16.10. alkaen osoitteessa Myllyn Paras.

Ei kommentteja: