lauantai 23. helmikuuta 2013

Liha

14.2.

From Äijäruokaa 2013-02

Viikko sitten torstaina minulla oli ilo osallistua HKn kutsumana Liha-kirjan julkaisutilaisuuteen ja siihen liittyneeseen illalliseen. Lienee blogin nimi osunut kutsujien silmään. Tilaisuus oli Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa, jossa en ollut käynyt vuosikausiin. Tunnelmallisesti valaistuun tilaan saapuessa tilaisuuden hengen teki selväksi huomiota herättävästi esillä ollut kokonaisena paistettu possu. Äijäruokaa - ja harvinaislaatuista sellaista.

Esittelypuheiden jälkeen sitä ja muita herkkuja pääsi maistamaan. Maittavaa, oikein maittavaa. Lihoista esiin nousi mehevä possu, joka oli pöytääni saapuneiden kokkien mukaan ollut uunissa 36 tuntia. Aika paljon kauemmin kuin jouluna paistamamme kinkku!

From Äijäruokaa 2013-02

Vanhan juhlasali oli kauniisti valaistu

From Äijäruokaa 2013-02

Jogurtti-pannacotta ja talviomenahilloke

Pannacotat maistuvat minulle. Pitänee kokeilla itsekin.

Kirja


From Äijäruokaa 2013-02

Larousse Gastronomique ja Liha

Millainen itse kirja on? 519-sivuinen järkäle, jonka jokainen vieras sai mukaansa, tuo ulkoisesti mieleen Larousse Gastronomiquen. Ehkä tarkoituksellisestikin, kirja ei voi olla tuntematon Lihan tekijöille.

Pikaisen selailun perusteella kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Historiafriikkinä huomasin sen, että suomalaisia hylkeennahkoja on viety antiikin Roomaan ja että keskiajalla hylje oli katolisen kirkon mielestä kala, joten sitä oli soveliasta syödä myös paaston aikana. Jännittävää ja kummallista, aivan kuten se, että japanilaiset laskevat kaneja lintujen tapaan.

Ensivaikutelma kirjasta on laadukas. Hyvin tehty, hyvin sidottu. Tämän pitäisi kestää hyvin kohdeltuna useamman eliniän. Lukemani, vielä vähäiset, katkelmat käsittelevät asioita, jotka ovat monelle uusia. Reseptipuolessa ilahduttaa se, että myös valitettavan harvoin kodeissa käytettyjä ruhonosia käytetään. Tuntuma on se, että kaikkiruokaisen ihmisen, joka on syömästään kiinnostunut, kannattaa harkita tätä kirjaa. 44 euron hinta on varsin normaali, ehkä jopa edulliseen päin, jos ottaa huomioon kirjan koon.

Palaan kirjaan toisella kirjoituksella luettuani sen. Äijäruokaa kiittää hyvästä illallisesta ja kiinnostavasta kirjasta.



Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...