sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Ruokaa hirmumyrskyn varalle New Yorkissa

On kokemus käydä New Yorkissa ruokaostoksilla. Vielä erityisempi kokemus on tehdä ruokaostoksia hirmumyrskyn varalle.

Jotta voisin nautiskella sisätiloissa täyden ruokavaraston kera, tein tänään hankintani hirmumyrsky Sandyn varalle. Tämän myrskyn ennakoidaan suuntaavan New Yorkiin sunnuntaina iltapäivällä. Pahimpia sateita ja tulvia ennustetaan maanantaille ja tiistaille.



Fairway – edullisempi ruokakauppa


Ruoka on New Yorkissa erittäin kallista. Varsinkin käynti luomuruokakaupan maineella paistattelevassa Whole Foods Marketissa keventää kukkaroa. Kaksi ruokakassillista maksaa helposti 140 dollaria eli noin 110 euroa.

Tänään suuntasinkin ensimmäistä kertaa maineelta niinikään hyvään, mutta edullisempaan Fairway-kauppaan Upper West Sidella.




Ahtaat käytävät


En ollut ainoa, joka päätti tehdä ostoksia Sandyn varalle. Kauppa oli aivan järkyttävän täynnä. Isojen ostoskärryjen työntäminen oli äärimmäisen hidasta käytävillä, jotka on selkeästi rakennettu kannettavien korien kanssa kulkeville asiakkaille.

Pala palalta sain tarvikkeeni ostettua: paljon lämpimässäkin säilyviä hedelmiä ja kasviksia sekä tölkkiruokia, näkkäriä ja pastaa.

Juustohiirenä en voinut vastustaa kiusausta, vaan ostin peräti neljä juustoa! Tiedän, homma "hieman" repesi käsistä. Pippurisalamikin tarttui matkaan. :)



Luomuruoka toisessa kerroksessa


Myös Fairway panostaa luomuruokaan. Tämä täytyy tietää, sillä pyörimällä vain ensimmäisessä kerroksessa asia ei selviä. Olin kuitenkin saanut vinkin, että luomuruoka sijaitsee toisessa kerroksessa, joten osasin suunnistaa sinne. Nappasin matkaani mukaan luomumaitoa, -suklaata ja -mehua. (Hedelmät ja kasvikset olin valitettavasti ehtinyt kerätä jo alakerrasta, joten ne eivät tällä kertaa olleet luomua.)



Kuusi kassia ja ilmainen kotiinkuljetus!


Ajatukseni isosta ruokaostoskerrasta onnistui – eittämättä liiankin hyvin. Onnistuin saamaan aikaiseksi kuusi kassia! Hintaa tuli paljon eli 210 dollaria eli noin 160 euroa. Puolustukseksi: minulla ei ollut yhtään ruokaa kotona (ei säilykkeitä, ei mitään). Lisäksi onneksi mukana on paljon säilyvää sekä myös muuta kuin ruokaa, kuten hammastahna ja vaihdettavia vedensuodattajia. Whole Foodsissa sama satsi olisi maksanut todennäköisesti 300 dollaria.





Ja palvelu pelaa Amerikassa:

Myyjä: "Haluatko kotiinkuljetuksen?"
Minä: "Katsotaan ensin, kuinka monta kassia tulee."

Katson, kun kassien määrä kasvaa kuuteen. Hiki nousee otsalleni ja myyjää alkaa hymyilyttää. Joutuisin joko ottamaan (kalliimman) taksin tai sulloutumaan ahtaaseen bussiin ilman takuuta ikkunapaikasta.

Minä: "Otan kotiinkuljetuksen."
Myyjä: "Se on muuten ilmainen, kun ostokset ylittävät 110 dollaria (85 euroa)."

Hymy tulee kasvoilleni: riittäisi, että olen kotona sovittuna klo 20-21 aikavälillä.



Sijainti


Fairwaylla on useampi kauppa New Yorkissa. Upper West Siden kauppa sijaitsee osoitteessa 2127 Broadway (@ 74. katu).


10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Toivottavasti ei nyt Sandy tule kauhean vihaisena;D
Fairway tuntui kauhean tutulta ja sitten muistin,että Brooklynissä asuessa käytiin myös siellä ostoksilla.Meilläkin saa ostokset ilmaiseksi kotiin,jos ostaa tarpeeksi.Tosin tipppejä kuuluu sitten antaa sille joka tuo ne ostokset kotiin.

Heidi Lehmuskumpu kirjoitti...

Toivotaan näin! Lähden vielä lenkille ennenkuin sää muuttuu (maraton viikon päästä).

Hyvä, että otat tippiasian puheeksi. Kyllä - sellainen pitää ilman muuta antaa tavaroiden tuojalle. En ole varma, miten heidän palkkauksensa määrittyy, mutta tipeillä on erittäin keskeinen osa eli eivät ole "mukavia juomarahoja", vaan tarpeellinen osa palkkaa. :)

Ari Makela kirjoitti...

Kuitissa muuten näkyy eräs New Yorkin hyvistä puolista: osavaltion verotuksessa peruselintarvikkeista ei peritä arvonlisäveroa. Minulle ei ole kyllä sitten ollenkaan selvää mikä on peruselintarvike.

Bostonissa vero taas puuttuu vaatteista, ei ihme siinä ilmastossa.

tei kirjoitti...

Miten se kuusi kassia maaraytyy? Tuskin ainakaan kuten taalla, missa jokainen tuote pakataan omaan kassiin, ja pahimmillaan tuplakassitetaan. Taalla taitaa kotiinkuljetuksen saada S$100 ostoksille, tosin eipa sita ole tullut kaytettya, kun taksilla kulkeminen on niin halpaa.

Ari Makela kirjoitti...

Fairwaystä en osaa sanoa, mutta muissa kaupoissa yhteen kassiin laitetaan niin paljon kuin siihen järkevästi mahtuu. Whole Foodsissa kahteen sisäkkäiseen paperikassiin (paperikassien kierrätyksestä Whole Food antaa hyvityksen seuraavalla ostoskerralla). Muualla muovikassiin, joka on niin ohut, että on pakko pyytää tuplakassitusta jos sitä ei tehdä automaattisesti. On ihan turha kuvitellakaan saavansa kassia ehjänä kotiin jos on vain yksinkertainen kassi.

Roskapussiksi yksinkertainen kassi kelpaa, mutta siihen se sitten jääkin.

Tammikuussa ostin tuliaisia ostaessani tarkoituksella New York -kassin ideana yhdistää matkamuisto ja käyttökassi, mutta kassalta piti erikseen pyytää, että käyttäisin ko. kassia.

Rauna kirjoitti...

Stockmanniltakin (ainakin Helsingin keskustassa) saa ilmaisen kotiinkuljetuksen, jos summa on riittävän iso. Taisi olla kyllä tuota suurempi, mutta en muista, mikä. Toisaalta siihen kuului myös tuotteiden poimiminen.

Tämä selvisi, kun eräisiin isoihin juhliin hankittiin ostoksia ja vasta kaupassa tajusin, että ehkä ei olisi tarvinnut käyttää pari tuntia kaupassa tuotteiden etsimiseen ja ostosten raahaamiseen. Myyjä ystävällisesti vahvisti epäilykseni, mutta siinä vaiheessa oli liian myöhäistä.

Alepassakin on nyt sama palvelu, mutta jokin suhteellisen kohtuullinen maksu poimimisesta ja kotiinkuljetuksesta pyydettiin.

tei kirjoitti...

Me kaytetaan taalla omia kasseja (retkeilykaupoista saa kevyita, kestavia paljon nyrkkia pienemmaksi pakkautuvia ostoskasseja). Suosittelen semmoisia ohuiden muovikassien sijaan. Tosin ainakin aluksi taalla saimme kaupassa taistella, etta kassat pakkaisivat ostoksemme niihin.

Heidi Lehmuskumpu kirjoitti...

Kiitos kommenteista.

Tei, kuusi kassia = sen verran ruokaa kuin kuuteen Fairwayn kassiin mahtuu. Olivat paperikasseja, joiden päällä muovikassit. Kaikki ostoksethan näkyvät blogin loppupuolella olevasta kolmesta kuvasta.

Oli sellainen määrä tavaraa, että olisin vienyt kahden ihmisen paikan bussissa jalkatiloineen. Ja busseista ei edes tiedä, pääseekö istumaan, sillä paikka annetaan aina huonompikuntoiselle.

Eli ei olisi auttanut, vaikka olisi ollut kangaskasseja. En olisi niitä yksin saanut raahattua kotiin.

Hyvä, että oli tuo kotiinkuljetus.

tei kirjoitti...

Kangaskassikommentti oli lahinna kestavyyteen, ei maaraan.

Hyva etta siella toimii paikan antaminen heikompikuntoisille ... ei taalla, hallituksen kampanjoista huolimatta.

Heidi Lehmuskumpu kirjoitti...

Kassit olisivat kestäneet kyllä. Paperikassi, jonka päällä kaksi tuplakassia.

Ja juu, joka paikasa pitäisi antaa kyllä paikka huonompikuntoiselle.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...