Poronkäristys japanilaisittain

Tehtävänanto: modernia suomalaista perinneruokaa. Eli jotain, mutta uudella tavalla tehtynä. Minä suuntasin katseeni yllättäen Japaniin ja ruokalajiksi päätyi poronkäristys, joka on klassiko jos jokin ja jota minä en ole koskaan valmistanut. Etäisenä esikuvana toimi Hesarin ruokasivuilta löytämäni resepti. Pohdin hetken alkuperäisen reseptin mukaista oluen käyttöä, mutta totesin, että haluan pitää paletin japanilaisen yksinkertaisena.

Tarvitset

Perunamuusia

Käytä tähän omaa suosikkireseptiäsi. Villeintä tulee blue congosta, mutta tällä(kin) kertaa kiireessä tein muusin oolannin pakasteesta. Maitoa ja voita perään niin se on varsin jees.

Inkiväärikastike

1 dl miriniä
1 dl soijakastiketta
2 tl maizenaa
tilkka vettä
3 cm tuoretta inkivääri raastettuna

Sekoita maizena ja vesi keskenään. Sekoita mirin ja soija keskenään ja kiehauta. Lisää maizena-vesiseos ja keitä hiljaa kolmisen minuuttia kunnes kastike on saostunut. Lisää inkivääri.

Kurkku-tsukemono

10 cm pala kurkkua
½ tl merisuolaa
½ tl sokeria
1 tl riisietikkaa

Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Lisää sokeri, suola ja etikka. Ravista ja jätä maustumaan tunniksi.

Poronkäristys

2 rkl maultaan neutraalia öljyä
2 rkl voita
600 g pakastettua poronkäristyslihaa
3 dl vettä
vastajauhettua mustapippuria
merisuolaa

Kuumenna rasva pannulla ja lisää jäinen liha. Irroittele lihan sulaessa lihapalasia toisistaan. Sekoita ja kun liha alkaa saamaan väriä lisää vesi, suola ja pippuri. Ole suolan kanssa varovainen, sillä kastikkeessa on soijaa, joka on suolaista. Keitä hiljaa kunnes liha on pehmeää. Lisää tarvittaessa vettä. Kun vesi on poistunut poista lämpö ja lisää kastike vähän kerrallaan, maistellen.

Kommentit

Kastike peitti liikaa alleen. Sitä olisi ehkä pitänyt laittaa vain niin, että olisi laittanut muusiin kuopan ja kaatanut kastiketta siihen. Tai hiukan liruttanut lihan päälle. Kiinnostava kokeilu eli oishikatta 3/5.

Muualla verkossa

Perinteinen resepti

Inarizushi

Inarizushi. Se on öljyistä ja raskasta eivätkä nuo sanat tule ensimmäisenä mieleen kun ajattelemme japanilaista keittiötä. Erittäin japanilainen vivahde sen sijaan on Inariin, riisin, maatalouden ja kettujen kami. Tarina kertoo, että kettujen, jotka toimivat Inarin sanansaattajina, lempiruokaa on abura-age, joka on yksinkertaistetusti uppopaistettu tofu-pussi.

Tarvitset

sushiriisiä
mustatorvisieniä silputtuina
abura-agea
kiehuvaa vettä

1 dl dashia
2 rkl soijaa
2 rkl miriniä

Pyöräytä abura-age kiehuvassa vedessä ylimääräisen öljyn poistamiseksi. Poista abura-age pannulta ja kaada vesi pois. Laita pannulle dashi, soija ja mirin. Kiehauta. Lisää abura-age ja keitä hiljaa kunnes neste on lähes hävinnyt. Ota abura-age pois pannulta.

Sekoita sushiriisi ja sienisilppu. Täytä tofupussit ja kääri ne kokoon.

Kommentit

Japanihaasteeseen piti vastata tällä yōshoku-ruoalla, mutta karitsalihapullien, riisin, raastetun valkokaalin ja teriyaki-kastikkeen yhdistlemä ei ollut sitä mitä toivoin.

Ei, abura-age ei ole minun juttuni. Olen kokeillut monenlaisella reseptillä ja aina öljyä jää minun suuhuni liikaa. Sitä syö hiukan, mutta parin sushi-palasen jälkeen se alkaa tökkimään. Ehkä pitäisi uppopaistaa tofu itse, jolloin pääsisi kontrolloimaan sen öljyisyyttä?

Kettutarina on niin hauska, että inarizushista oli kuitenkin pakko kirjoittaa.

Husky-kuvia

Martti Ala-Rantala on ottanut hienoja kuvia Gegwen-kennelin koirista.

Sake no teriyaki

Sake no teriyakista, sananmukaisesti kiiltäväksi paistesta lohesta, on tullut kirjoitettua aikaisemminkin, mutta ensimmäinen blogaus oli epäonnistuminen, jonka ehkä jättäisin nykyään postaamatta, koska annos ei onnistunut, mutta ei oikein kelpaa itseironiseksi itsehäpäisypostaukseksikaan. Mutta eilen onnistuin paremmin.

Teriyaki-kastikeen voi tehdä monella tavalla, esimerkiksi saken voi jättää pois, mutta useimmissa resepteissä sitä on. Eri nesteiden määrien suhteet tuntuvat olevan aina samat ja sokerin määrä vaihtelee. Tällä kertaa käytin Emi Kazukon määriä: 6 rkl miriniä, 6 rkl soijakastiketta, 6 rkl sakea ja 2 tl sokeria.

Tarvitset

furi-jio suolattua lohta
teriyaki-kastiketta
maultaan neutraalia kasvisöljyä
kiehuvaa vettä

Kuumenna öljy pannulla ja paista lohipalaa 2-3 minuuttia, käännä ja paista toiset 2-3 minuuttia. Liikuttele kalaa, jotta se ei jää kiinni pannuun. Tässä vaiheessa kalan pitäisi vielä olla raakaa sisältä. Poista lämmöltä ja siirrä kulhoon. Huuhdo kiehuvalla vedellä poistaaksesi liian öljyn.



Minusta tämä ruokalaji on parhaimmillaan kun lohi on sisältä vielä selkeästi pihvikielellä medium. Kuvan vaalea pyramidi on raastettua daikonia, jota ei Suomesta saa. Omat daikonini on kasvatettu plantaasilla. Daikonin voi kuitenkin korvata sen lähisukulaisella retikalla.

Pane kala takaisin pannulle keskilämmölle nahka alaspäin ja kaada kastike sen päälle. Paista kalaa muutama minuutti nostellen sen päälle jatkuvasti kastiketta. Tarkka aika riippuu kalan tuoreudesta ja halutusta kypsyysasteesta.

Kommentit

Kuvien pienemmällä lautasella näkyvä kurkkujuttu on japanilaistyylinen pikkelsi, josta jo valmistaessa nousi epäilys, että reseptin suolamäärässä on jotain vikaa ja näin olikin: runsaan huuhtelunkin jälkeen pikkelsistä tuli lähes syömäkelvotonta. Resepti oli hivenen epämääräinen, joten syytän itseäni en Tsujin hienoa kirjaa tulkinnasta. Tätä pitää siis säätää.

Itse kala onnistui oikein hyvin ja sen kypsyysasteeseen olin erittäin tyytyväinen, mutta tajusin vasta annosta rakentaessani, että lohipala on iso ja japanilaiset lautaseni ovat varsin pieniä. Leikkasin siis jo valmiin lohipalan, joten leikkauspinnasta tuli epäsiisti.

Kuviin olen siinä mielessä tyytyväinen, että ne ovat rungon vaihtamisen jälkeisistä kuvistani harvinaisen epäpimeitä. Päätelmä: kun kerran omistaa laadukkaan makro-objektiivin niin käytä sitä edellisen rungon mukana tulleen halpis-zoomin sijasta vaikka joutuisitkin gimppaamaan saadaksesi rajattua kuvan silmää miellyttäväksi.

Kooste onnistumista ja epäonnistumista. Mutta, aivan ehdottomasti oishikatta 4/5.

Kappamaki

Maailman ruminta sushia-sarja jatkui kappamakilla ja siihenkin löytyy pieni kielitarina: kuvittelin pitkään, että kappa, kun kerran kappamakissa on kurkkua, tarkoittaisi kurkkua. Vaan ei, väärässä olin sillä kapat ovat joissa eläviä henkiä, joiden pään päällä on lautanen, jossa pitää olla aina vettä, jottei kappa menettäisi voimaansaa. Kappojen lempiruokaa on kurkku, joten kurkkutäytteinen maki kantaa nimeä kappamaki.

Paahdetusta norista sen verran, että kaupasta ainakaan Suomessa on turha yrittää löytää arkkia, joka ei olisi valmiiksi paahdettu.

Tarvitset

sushiriisiä
paahdetun nori-leväarkin
kurkkua
wasabi-tahnaa
makibambumaton

Halkaise kurkku pitkittäin kahtia ja poista kurkusta sen kostea ja pehmeä keskiosa jos kurkku on länsimaista tyyppiä. Leikkaa kurkku tikuiksi.

Aseta nori bambumatolle ja levitä ¾ levän pinta-alasta riisiä. Levitä etusormella wasabia riisille pitkittäin. Kääri bambumaton avulla. Leikkaa hyvin terävällä veitsellä siivuiksi. Tarjoa soijan kera.

Kommentit

Minä en osaa näpertää kauniita pieniä annoksia ja tämänkertaiset sushit tuli tehtyä nopeasti keskellä työpäivää. Ruoan estetiikkaa on opettanut jonkin verran kirja The Fine Art of Japanese Food Arrangement, mutta opittavaa on hyvin paljon. Näissä makeissa oli lisäksi väärä koko ja väärä riisin ja kurkun suhde, joten riisi ei ympäröinyt kurkkutikkuja siististi.

Kattauksesta puuttuivat puikot sillä sushia on täysin korrektia syödä sormin ja makien kanssa se on jopa helpointa.

Mutta silti oikein hyvää. Oishikatta 4/5.

Ikurazushi

Minä pidän mädistä ja maanantaina matkalla töihin iski himo saada ikurazushia. Valitettavasti himoni heräsivät vasta bussissa eli sain mädin vasta illalla sulamaan jääkaappiin, joten sushia sain vasta tiistaina lounaalla pitäessäni etäpäivän. Ikurazushissa on sellainen erikoinen kielellinen yksityiskohta, että ikura on laina japaniin venäjästä.

Tarvitset

sushiriisiä
nori-levää
kirjolohenmätiä

Valmista sushiriisi. Kostuta kätesi veden ja etikan sekoituksella. Purista riisistä muutaman sentin pituisia pötköjä. Leikkaa norista suikaleita, jotka ovat hiukan korkeampia kuin riisipötköt ja tee suikaleista pötkeille "seinät". Täytä syntynyt kuoppa mädillä.

Kommentit

Oishikatta 4/5. Lisää rumasta sushista seuraavassa postauksessa.

Sumeshi

Sushiriisiä, sumeshia, voi luonnollisesti tehdä monella tapaa. Machiko Yamadan uraauurtaneessa kirjassa Japanilainen keittokirja japanilaiset raaka-aineet, joita kirjan ilmestyessä ei ilmeisesti Suomesta saanut, on korvattu valkoviinillä ja väkiviinaetikalla.

Alla oleva "ohje" on kuitenkin hiukan aidompi versio reseptistä ja Shizuo Tsujin Japanese Cooking - A Simple Art myös kirjoittaa sanan eri tavalla: su-shi-me-shi. Suomessa sushi lausutaan sus-hi, koska se taipuu suomalaisen suuhun hyvin, mutta japanissa tavutus on erilainen: su-shi.

Pyyhi konbu-pala kostealla liinalla. Konbua voi viillellä, jotta levän aromit nousisivat selvemmin esiin. Keitä riisi normaalisti konbun kera ja poista levä kun vesi on kiehumaisillaan. Anna riisin jäähtyä 10-15 minuuttia. Tsujin mukaan 8,3 dl:n kuluu 7,5 cm konbua ja kastikkeeseen 3 rkl riisietikkaa, 5 rkl sokeria ja 4 tl merisuolaa. Sokeri ja suola liuotetaan matalalla lämmöllä etikkaan, joka pakotetaan huoneenlämpöön siirtämällä se metallikulhoon ja uittamalla kulhoa jäävedessä.

Sekoita riisi leikkaavin, ei survovin, liikkein puisella lusikalla tai riisilastalla kulhossa. Sekoittaessasi lisää kastiketta maun mukaan ja viilennä se nopeasti ja läpikotaisin huoneenlämpöön viuhkalla tai taitetulla sanomalehdellä. Tämä kestää noin 10 minuuttia. Tarkista, että riisi on huoneenlämpöistä.

EDIT: riisin keittäminen ilman riisinkeitintä

Anonyymi kommentoi hyvin henkisesti laiskaa blogaustani. Anteeksi, hyvät lukijani. Riisin voi keittää monella tavalla. Minä teen sen aina riisinkeittimellä. Riisinkeittimen pointti on siinä, että tulos on aina tasalaatuinen kunhan riisin pesee ja mittaa tarkasti riisin ja veden määrän. Se vapauttaa liedeltä yhden levyn ja antaa kokin keskittyä muuhun ruoanlaittoon.

Konbun voi jättää myös pois, mutta tässä on Machiko Yamadan Japanilaisen keittokirjan resepti sushi-riisiin ilman japanilaisia ainesosia.

Sushi-riisi - Sumeshi

1 rkl valkoviiniä
6 dl riisiä
6,7 dl vettä
10 cm konbua (jos on)

awasezu-kastike 6 dl riisiä

4 rkl etikkaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa

Pese riisi hyvin ennen keittämistä.

Keitä riisi vedessä (noin 10 % enemmän vettä kuin riisiä. Lisää 1 rkl viiniä. Jos konbua on saatavilla, keitä se riisin kanssa, mutta poista kun vesi alkaa kiehua.

Sekoita awasezu-kastike hyvin.

Kun riisi on valmis, anna sen seistä 15 minuuttia avaamatta. Siirrä riisi isoon kulhoon ja sekoita awasezu-kastike joukkoon. Tuuleta riisiä viuhkalla tai vastaavalla sekoittaessasi. Sekoita riisiä leikkausliikkein, älä painele tai survo.

Vastauksia:

1) Samassa kirjassa gohanin, keitetyn riisin, valmistaminen aloitetaan niin, että huolellisesti pesty riisi jätetään seisomaan veteen 5-10 minuutiksi. Lämpö käännetään suurimmalle teholle kunnes vesi alkaa kiehua. Käännä lämpö pienimmälle teholle ja jätä riisi kiehumaan 5 minuutiksi. Käännä lämpö pois päältä ja jätä riisi hautumaan vielä 5 minuutiksi. Älä avaa kantta, jotta höyry ei pääsisi kattilasta pois. Eli aloitetaan kylmässä vedessä. Asiaa luonnollisesti monimutkaistaa se, että käytetäänkö kaasua, induktioa vai valurautalevyä. Minulla on tämän keittotavan suhteen kokemusta vain valurautalevystä.

2) Kts. 1.

3) Kts. 1.

4) Silloin kun minulla ei vielä ollut riisinkeitintä jätin kattilan levylle, joka ei ollut päällä.

Riisinkeittimistä: jos lompakko ei kestä helvetillisen kallista japanilaista riisinkeitintä riisi kannattaa keittää kattilassa. Kenwoodin riisinkeittimistä minulla on vain huonoja kokemuksia, mutta japanilaisen Zojirushini kanssa voisin mennä naimisiin jos se kosisi minua.

Mikrokäyttöön saa kuulemma hyvin toimivia riisinkeittoastioita. En ole sellaista koskaan nähnyt tai sellaisella keitettyä riisiä tietääkseni syönyt, joten en voi ottaa kantaa.

I Was a 5 A.M. Saint

Kun ikävä lääkitys meni ohi piti tietysti päästä nauttimaan hyvästä oluesta, ja sellaiseksi lasken muun muassa Brewdog-panimon 5 A.M Saintin. Kannattaa maistaa jos se kävelee eteen. RateBeer.

Talvikaudella tuli bongattua useampi hyvä olut ja muutama muu asia, jotka olivat mainitsemisen tai kuvaamisen arvoisia. Pimeään vuodenaikaan kännyllä otetut kuvat ovat laadultaan tietysti mitä sattuu.



Fasismin vastustamista ei voi pitää pahana asiana, mutta en loppujen lopuksi ole kovinkaan kiinnostunut kiduttaako minut hengiltä uusnatsi vai militantti kommunisti. Tuota pesää likaavat tyypit, kuten Johan Bäckman.



Mr. Snowball oli jouluolutkaudella miellyttävä tuttavuus.



Old Empire on jo vanha tuttavani, mutta tästä IPA:sta minä pidän.



Tätä kuvaani kommentoi parhaiten ystäväni, joka totesi ironisesti Huono kieliasu osoittaa selvästi, että kirjoittaja ei voi olla syntyperäinen suomalainen. Suomenruotsalaisia kohtaan tunnettu herraviha ei oikein avaudu minulle.



Olutta joi pillillä joku, joka piti oluesta, mutta ei vaahdosta. Saahan sitä oluensa juoda miten haluaa vaikka se olisikin minusta outoa.



Pinkkejä fillareita löytyy muualtakin kuin Kiotosta.



Porkkanoiden nostoa plantaasilla kesäyössä.



Talvi kotikulmilla.

Helkan keittiössä

Kuva ei ole ottamani, mutta Helkan luvalla käytetty, joten normaali CC-lisenssi ei päde. The picture was not taken by me, but I have the permission of restaurant Helka to use it. Therefore, the usual CC license does not apply. Kuva/Photo Peero Lakanen

Lauantaipäivä ravintola Helkan ja muiden ruokablogaajien kanssa oli helmi. Paikka on minulle tuttu 20 vuoden takaa, jolloin ravintolan nimi oli Coq au vin ja baarin nimi oli Café de coq. Jälkimmäisestä sai siihen aikaan eksoottista olutta nimeltä Olvi hanasta. Olutkulttuuri oli saapumassa jos ei Helsinkiin niin ainakin siihen Helsinkiin, johon olin muuttanut 1988. Samaa aikaa, jona upotin suuni irlantilaisen herkun, Guinnessin, pehmeään vaahtoon ensimmäisen kerran Hullussa kukossa.

Lähtökuoppa lauantaihin oli kauniisti sanottuna heikko sillä kaksi antibioottikuuria, joista toinen todennäköisesti aiheuttaisi antabus-reaktion, oli vienyt ruokahalun liki täydellisesti. Vasta muutama päivä aikaisemmin olin syönyt ensimmäisen kiinteän ateriani viikkoon ja ruokahalu oli edelleenkin hutera. Aamulla teki mieli jäädä peiton alle. Mutta kuten elokuvassa todetaan Tärkeintä on lähteminen.

Lauantaina ei juotu olutta vaan meille piti shamppanjamaistajaiset Essi Avellan, MW. Tilaisuus oli elämäni ensimmäiset viininmaistajaiset ja välitön seuraus siitä oli päätös, että äijäruokalassa satsataan lähitulevaisuudessa kunnollisiin viinilaseihin. Sellaisiin, joihin saa hukutettua nenänsä.

Brutaaleja tyyppejä

Käytän olutta usein ruokajuomana ja ruoanlaiton aineisosana. Tämä on johtanut siihen, että monet minut pinnallisesti tuntevat ihmiset saattavat todeta, että "Arska ei juo viiniä." tai "En ole koskaan nähnyt Arskan juovan siideriä." Kyllä, kyllä, minä juon viiniä ja nautin hyvästä viinistä. Minä juon siideriä, mutta suomalainen bulkkisiideri on siideriä vain koska laissa on virhe.

Olut on turvallinen vaihtoehto, joka on käytännössä aina vähintäänkin teknisesti laadukasta. Parhaimmillaan se on hienostunut, vivahteikas juoma, jolla ei ole mitään hävettävää parhaidenkaan viinien rinnalla. Ja kuten kirjassa An Appetite for Ale todetaan parhaitakin oluita on varaa laittaa ruokaan. Kuka käyttäisi burgundinpataan Chateau Lafittea vuodelta 1975?

Kuohuviiniksi ostan yleensä brut-cavaa ja täysikokoisen shampanjapullon olen ostanut omilla rahoillani elämässäni vain kerran. Se oli vuosikertaversiota Möet Chandon Imperialesta, jota säilytin kaapissa vuosia, jotta se olisi parhaimmillaan. Se oli hyvää ja pullo avattiin läheisten ihmisten hyvässä seurassa. Shampanja on minulle vieras, mutta kiehtova maailma.

Avellan rakensi hienon esityksen neljän shampanjan ympärille: Jacques Lassaigne Les Vignes de Montgueux Blanc de Blancs Brut NV (100 % chardonnay), Jérôme Prévost La Closerie Les Béguines Extra Brut (100 % pinot meunier), André Clouet Brut Grande Réserve NV (100 % pinot noir) ja Billecart-Salmon Cuvée Nicolas Francois Billecart 1998 (50 % chardonnay, 50 % pinot noir). Name droppingia, kyllä, mutta neljä hienoa viiniä. Maistamisen jälkeen Avellan kysyi suosikeita ja jakauma oli tasainen. Omaksi suosikikseni nousi 100 % pinot meunier -shampanja - ehkä siksi että se oli erilaista kuin mikään muu maistamani - mutta kaikki miellyttivät makuhermoja. Tyylikkäin oli 100 % chardonnay, tasapainoisin oli cuvée. Ainuttakaan näistä viineistä ei näytä valitettavasti Alkon valikoimasta löytyvän.

Esitys oli ammattitaitoinen ja selvästi asiastaan innostuneen ihmisen tekemä. Which was nice. Ainut epämiellyttävä asia oli se, että vähään aikaan muut kuohuviinit eivät oikein jaksa kiinnostaa.

Lounas

Viiniesityksen jälkeen nautimme kevyen, ilmeisesti Helkalle aivan tavallisen lounaan. Leipää, pari salaattia ja lohikeittoa. Keiton jätin väliin, mutta leipä ja salaatit olivat mainioita.

Elantoa blogista

Lounaan jälkeen Zigipopin Helene Auramo piti esitelmän aiheesta Miten ja millä keinoin blogeista voi saada rahaa?" ja vaikka oma blogini tuskin tulee koskaan kaupallistumaan niin esitys herätti päivän aikana runsaasti kiinnostavaa keskustelua.

Iltapäiväkahvit

Tauolla Ketun keittiön ja minun pöytääni ilmestyi toimittaja lehdestä, jonka nimeä en valitettavasti muista. Toista toimittajaa kiinnostivat erityisesti kokkaavat miehet, mikä on ilmiö, jota en täysin ymmärrä, sillä keski-ikäisten ja nuorempien miehien keskuudessa ruoka on kaikkea muuta kuin harvinainen harrastus. Pidin pienen vastareaktion sisälläni ja toimittaja osoittautui kokkauksen taukojen aikana sympaattiseksi tapaukseksi, joka oli aidosti kiinnostunut tapahtumasta.

Kokkausta

Kun oli aika kokata ryhmissä lyöttäydyin Ketun keittiön seuraan ajatellen, että homma sujuisi hyvin ihmisten, joiden kanssa olen tehnyt yli kymmenen vuotta ruokaa. Sattumalta ryhmäämme kuului myös Avellan, joten oli mahdollista tehdä muutamia kysymyksiä viinistä. Minua oli esimerkiksi pitkään askarruttanut kuinka paljon sekoittamista harrastetaan muiden viinityyppien kuin shampanjan kanssa. Toki tiesin, että esimerkiksi Bordeauxissa cabernet sauvignonia tasapainotetaan muilla rypäleillä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan missä laajuudessa muilla viinialueilla sekoitetaan eri viinejä Täydellisen Lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaus kysymykseeni oli, että sekoitusta ei samassa määrin harrasteta muilla viinialueilla kuin Champagnessa.

Illan menun on jo ansiokkaasti julkaissut Sillä sipuli, joten sen yksityiskohdista ei sen enempää. Oli kiinnostava kokemus kokata noin isolla porukalla, jossa väistämättä on pienimuotoinen kaaos, joka kuitenkin hoitui hyvin henkilökunnan auliilla avustuksella ja me ruokablogaajitkin olemme joskus nähneet kokkiveitsen.

Kulinaarimurulassa elvistellään suolan sekoittamisella sokeriin, mutta kyllä meilläkin osattiin: joku meistäkin mittasi desin suolaa, mutta huomasi sentään ajoissa erheensä. Viiltelimme itseämme ja digijärkkärin automaattitarkennus irtisanoi itsensä.

Kokkaus sujui yllättävän hyvin oudossa ympäristössä eikä ryhmällemme sattunut källiä vaikka marinoitujen omenoiden kastikkeen kohtalo hiersikin takaraivossa tutustuessamme keittiötiloihin.

Illallinen

Baarin puolella viettämässämme tauolla keskityttiin ainakin meille äänekkäimmille ruokablogaajille tyypillisiin tarkoituksellisen huonoihin juttuihin. Matkalla baariin huomasin tyylikkään kattauksen ja täytyy tunnustaa, että kesti hetken tajuta, että se on meille.

Siirryttyämme pöytiin meille tarjottiin vuodelta 2006 olevaa cavaa, jonka merkkiä en valitettavasti muista. Annosten saapuessa pöytään ne olivat keittiöpäällikkö Jani Ruohosen mukaan hieman muuttaneet muotoaan. Valmistamistamme komponenteista oli syntynyt kaunis ja maukas alkuruokalautanen.

Pääruokana oli poron paahtopaistia, jossa huomionarvoinen oli myös herkullinen peuramakkara. Valitettavasti toipilaana tätä jäi huomattavan ja nolottavan paljon syömättä. Väliruokana toiminut rosmariini-limesorbetti oli erikoisin makuelämys. Sitä maistellessaan piti päätä kallellaan kysyessään itseltään:"Pidänkö minä tästä?" Itselleni ei ole tullut mieleenkään laittaa rosmariinia jälkiruokaan, mutta kyllä, yhdistelmä toimi.

Jälkiruokalautanenkin oli tasokas ja moninaisuudestaan huolimatta tasapainoinen.

Sunnuntai

Sunnuntaina heräilin puoliltapäivin, paikkasin väsymystä pyttipannulla apteekin kera. Luin muiden lättykirjakommentit ja blogaukset ja aloitin omani.

Maanantai

Kiireisen mättölounaan jälkeen kävin ostamassa ruokaa varten sake-pullon, mutta kuinka ollakaan alkon hyllyltä takertui hihaan myös shampanjapullo. Ulko-ovella muistin, että minun piti ostaa myös kunnolliset viinilasit, joiksi valitsin suositellut Riedlin Overture-sarjan punaviinilasit, jotka tosin ovat pienempiä kuin mitä odotin.

Muualla verkossa

Herkku ja koukku
Kannat kattoon
Kulinaarimuruja
Sillä sipuli
Ruokatieto

Ovos Recheados

Ensimmäinen yritys tammikuun ruokahaasteeseen, kreolipata, päätyi pienimuotoiseen pettymykseen, toisesta, omasta kehitelmästäni, en saanut julkaisukelpoista kuvaa. Onneksi kreolipataillallisen Brasiliassa kasvanut emäntä lainasi minulle Michael Batemanin kirjan Street Café Brazil, josta löysin tämän yksinkertaisen muna-alkuruoan reseptin, mutta säädyllinen kuva jäi tästäkin annoksesta saamatta, joten haaste jäi väliin.

Eilisessä blogitapaamisessa käytiin lyhyt keskustelu siitä pitääkö haastevastauksen olla itse kehitetty resepti. Oma kantani on se, että ei tarvitse olla vaikka ymmärrän oikein hyvin vastakkaisenkin mielipiteen. Minulle ruokahaaste on kuitenkin enemmän sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy satunnaiseen aiheeseen liittyvä ruoka, kuin kilpailu, joten kaikki kiinnostava ruoka, lähteestä riippumatta, kiinnostaa.

Tarvitset

8 luomumunaa
2 rkl korppujauhoja
50 g vasta raastettua parmesania tai muuta kovaa juustoa
30 g sulaa voita
merisuolaa
vasta jauhettua mustapippuria

Lämmitä uuni 200 °C. Keitä munat kovaksi. Kuori juoksevan kylmän veden alla. Kun ne ovat viilenneet leikkaa pitkittäin halki. Siirrä valkuaiset syrjään ja pane keltuaiset kulhoon.

Sekoita keltuaiset, korppujauhot, juusto, voi, suola ja pippuri tasaiseksi tahnaksi. Muotoile teelusikalla sekoitus munankeltuisten kaltaisiksi ja täytä valkuaiset.

Laita uuninkestävään astiaan, peitä foliolla ja kuumenna kymmenen minuuttia.

Kommentit

Näistä tuli oikein hyviä. Oishikatta 4/5. Kirja väittää, että eurooppalaisesta ruokakulttuurista täytetyt munat ovat jotakuinkin täysin kadonneet ja täytyy sanoa, että en aivan heti muista syöneeni täytettyjä munia muualla kuin saturnalia-juhlissa.