"Frank, käy sanomassa Frankille, että Pyono rantakallioilla kannattaa nähdä."

Kävin katsomassa sisareni ja sisarentyttäreni kanssa Hayayo Miyazakin uusimman elokuvan. Leffa on niin tuore, että en kirjoita siitä kovin paljon koska en halua spoilata, mutta leffaa toiseksi Totoroksi kutsuneet eivät ole väärässä. Pyono on sympaattinen ja tunteisiin vetoava.

Koska osaamme kaikki hiukan japania kävimme katsomassa japaninkielisen version sillä vaatimattomallakin kielitaidolla vivahteita saa irti enemmän tekstitysten avulla kuin dubatusta versiosta. Kutsutaanko ihmistä loppuliitteellä chan, san, sama vai jätetäänkö liite kokonaan pois, vaikkapa?

Leffa on miyazakimaiseen tyyliin kovin ai (愛). Japaninkielessä on erittäin kuvaava sana romanttiselle rakkaudelle, eikö totta? "Ai!"

Leffa on viehättävä varsinkin jos sitä vertaa sen barbaariseen esikuvaan Pieneen merenneitoon. Tälläkin Miyazakilla olisi voinut vastata lokakuun ruokahaasteeseen, tällä kertaa hamulla eli kinkulla.

Äijäruokala suosittelee. En kuulu niihin, joille Totoro on jotain hyvin erityistä vaan pidän enemmän Henkien kätkemästä tai Prinsessa Mononokesta, mutta sekä Totoro että Pyono ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia.

Leffahaasteideoita

Pyörittelin monia ohjaajia ja elokuvia mielessäni, mutta hyvin nopeasti päädyin Akira Kurosawan Raniin, josta piti vastata, mutta koska sain kantapäähäni pöpön se jäi väliin. Tästä leffasta myöhemmin lisää, koska siitä on syvä halu blogata.

Kaurismäet

Ensimmäinen ajatus oli Arvottomien Calvados ja päivän salaatti-kohtaus eikä ajatukselle Calamari Unionin Kaks jäävettä. -lakonisuudelle voinut olla hymyilemättä. Rossosta olisi ehkä löytänyt jotakin - ainakin Rosso ammutaan elokuvan lopussa tamperelaiseen Rossoon, mutta Italian hieno keittiö oli jo siinä vaiheessa saanut useamman haastevastauksen.

Erityinen idea oli kokata Calamari Unionin kohtaus, jossa Frankiä näyttelevä Pantse Syrjä pyytää laskun syötyään, mutta poikkeaa vessaan ja hirttäytyy krakaansa. Minulla on jotenkin elänyt mielikuva, että kyseinen ravintola olisi Elite, mutta surffatessani tajusin että ei, ei se ole, joten Eliten erinomainen klassikkoannos Tauno Palon pihvi jäi tällä kertaa kokkaamatta.

Aistien valtakunta, Tappajakondomi ja Vapautunut mies

Aistien valtakunnasta olisi saanut raflaavimman vastauksen. Mihin vedetään pornon ja taiteen välinen veteen piirretty viiva? Eräs naispuolinen tuttavani, joka halveksuu pornoa, ei pidä Aistien valtakuntaa eli Ai no corridaa pornona. Siksikö, että hän pitää elokuvasta?

Minusta, jonka mielestä porno on ikävystyttävää, tämä elokuva kuten myös Ralf Königin homosarjakuvat ovat poikkeus: niiden pointti ei ole porno vaan ihmissuhteet, mutta sekä Aistien valtakunnassa että Königin sarjakuvissa on erittäin pornografisia kohtauksia. Königin sarjakuvista on tehty myös kaksi elokuvaa: Tappajakondomi ja Vapautunut mies, mutta ruoka ei ole kummassakaan merkittävässä osassa toisin kuin eräässä albumissa, joka lienee parempi jättää ruokablogin ulkopuolelle ellei sitten satu olemaan Paulin sukulaissielu.

Aistien valtakunnan ongelmaksi muodostui paitsi se että olen hillitty ja ujo niin myös se, että olen nähnyt leffan vain kerran enkä muista oliko siinä ruokaa.

Tätä leffaa katsoessaan tervejärkinen mies todellakin sanoo:"Ai!", mutta suomeksi. Tai ehkä:"Uik...".

Tyynykirja

Jos Aistien valtakunta on brutaali niin on sitä Peter Greenawayn tyynykirjakin. Se on kuitenkin paljon hillitympi ja siinä on myös eroottisesti viehättäviä kohtauksia.

Näin Tyynykirjan ensimmäisen kerran Arkistossa, joka oli silloin niin täynnä, että mahduimme niille takaseinää vasten oleville penkeille. Silloinen tyttöystäväni ja minä pidimme leffasta, mutta leffan jälkeen hän esitti retorisen kysymyksen:"Mitä se edessämme oleva pari oikein teki?". No, kaikki me tarvitsemme harrastuksen. Onneksi sen takaseinän penkkirivin ja siitä seuraavan penkkirivin välillä on iso tyhjä tila.

En muista onko Tyynykirjassa ruokaa, joten tämäkin leffa olisi pitänyt katsoa uudelleen ja sekin löytyy DVD-hyllystäni. No, jonain päivänä saatan kokata tästä leffasta.

Blade Runner

Ridley Scottin upea varjojen ja valojen teos. Muistin vasta haasteeseen vastattuani elokuvan alun nuudelikohtauksen. Leffa on eräs hienoimmista ja koska minulla on nuudelikausi olisin vastannut Blade Runnerilla jos olisin muistanut tämän yksityiskohdan aikaisemmin.

Tämän kuvan blogauksen silmä on Blade Runnerista.

Sanjuro

Kurosawan kuuluisimpiin elokuviin kuuluu Yojimbo. Hieno leffa ja Toshiro Mifune on loistava näyttelijä. Ruokaa Yojimbossa ei muistaakseni kuitenkaan ole jos saken ja kylmän riisin yhdistelmää ei lasketa.

Yojimbo menestyi niin hyvin, että sille tehtiin jatko-osa Sanjuro, joka tunnetaan harmittavan huonosti. Siitä löytyisi ruokakohtauksia, joista olisi voinut saada hyviä ideoita. Ja elokuvasta löytyy hieno sitaatti, jossa Mutsuban vaimo sanoo

Olet liian terävä. Se on sinun ongelmasi. Olet kuin paljastettu miekka. Terävä, alaston, huotratta. Viillät hyvin, mutta parhaat miekat pidetään huotrissaan.

Kurosawaa ylipäätää olisi kannattanut tutkia, mutta se olisi vaatinut melkoisen määrän aikaa DVD-hyllyni sisällön katsomisessa. Verkkoa kaivellessani paljastui myös, että Kurosawa oli hyvän ruoan ystävä.

Merry Christmas, Mr. Lawrence

Tämä hilpeä (yeah, right) pikku elokuva sijoittuu enimmäkseen toisen maailmansodan aikaiselle japanilaiselle vankileirille. Tästä olisi voinut kehittää vaikka idean mitä David Bowien näyttelemä aussiupseeri söi päästessään kotiin.

Sormusten herra -trilogia

Tästä olisi voinut keksiä monenlaista. Hobittiruokaa haastevastauksiin jo päätyikin. Mutta mitä muuta Denethor söi kuin kirsikkatomaatteja samalla kun Faramir hyökkäsi joukkoineen Osgiliathiin? Mitä Miruvor olisi? Tai örkkien voimajuoma?

Good Morning Vietman, Full Metal Jacket

Näihin kahteen hienoon elokuvaan olisi voinut ympätä vietnamilaista ruokaa.

Nasun suuri elokuva

Nasun kinkkuvoileivistä (sic) on tullut jo blogattuakin, mutta muuten Nalle-Puhin keittokirja on blogaamaton. Nalle-Puh-fanilta tämä on anteeksiantamatonta.

Moottoripyöräpäiväkirja

Che Guevarasta kertovasta leffasta olisi voinut hakea chimichurrimaisia fiiliksiä. Hugo Prattin Corto Maltese -sarjakuva-albumin Tango soundtrackin tahdissa.

Dong Bei Hu - China Tiger ja muita ravintoloita

Jotakuinkin tammikuusta asti on ollut puhetta entisen duunikaverini kanssa, että kävisimme syömässä jossakin. Ravintolaideoiden joukossa pyörähti ainakin Telakkakadun turkkilainen klassikko Ani, jossa ei ole tullut käytyä vuosikausiin. Ani ansaitsisi käynnin silloin tällöin, mutta se on olevinaan niin syrjässä että sinne ei tule lähdettyä.

Paikaksi valikoitui kahdeksan kuukauden pohtimisen aikana lopulta joidenkin kiinankävijöiden Helsingin autenttisimmaksi kuvailema kiinalainen ravintola Dong Bei Hu. Verkosta lukemani kommentit olivat enimmäkseen kiittäviä, mutta moitteitakin löytyi ja jotkut kiistivät ravintolan autenttisuuden, jota en itse osaa arvioida muuten kuin että minusta on hiukan kummallista puhua autenttisuudesta kiinalaisen ruoan yhteydessä sillä maa on valtava eikä sen ruokakulttuurikaan ole homogeeninen.

Sir Eino

Tapasimme Eteläesplanadilla sijaitsevassa olutravintola Sir Einossa, joka on minusta liian iso ja jonka olutvalikoima ei ole oikein minun makuuni, mutta paikka on ok. Se on lisäksi kokenut sitten edelllisen vierailun muodonmuutoksen: tupakkakoppi on siirtynyt ja paikkaan on ilmestynyt ruokapuoli, jonka lista vaikutti kiinnostavalta. Pitänee joskus kokeilla.

Dong Bei Hu

Siirtyessämme kulman taakse Dong Bei Hu -ravintolaan vastaanotto oli ystävällinen ja pöytävarausta hieman vaivanneet kieliongelmat olivat lähes olemattomia. Paikka on siisti, mutta sen akustiikassa olisi parantamisen varaa sillä paikan ollessa täynnä on silloin tällöin hiukan hankala kuulla mitä toinen sanoo.

Listalta valitsimme kanaa sitruskastikkeessa ja jättikatkarapuja cashew-pähkinöillä ja palanpainneeksi kiinalaista olutta. Tarjoilijalle sattui virhe ja saimmekin katkarapuannoksena katkarapuja makeassa kastikkeessa. Minua hivenen harmitti, mutta virheitä sattuu. Entä sitten? Kukaan ei kuole siihen, että ravintolassa saa ruokalajin pykälän verran vierestä. Sitä paitsi jättikatkarapuannos oli rakennettu niin kauniisti, että tuntui synniltä rikkoa se aloittamalla syöminen.

Molemmat annokset olivat erinomaisia, mutta valitettavasti ne olivan saman peruskastikkeen takia kovin samankaltaisia. Riisin kypsentäminen ei ole triviaalia edes riisinkeittimellä, mutta Dong Bei Hun riisi oli rakenteeltaan erittäin miellyttävää.

Pöydissä oli valmiiksi länsimaalaisten ruokaluvälineiden lisäksi myös puikot - piirre jota minä arvostan - mutta ärsyttävää oli se, että riisikuppeja ei ollut. Lopettaessamme ruokailuamme huomasimme, että kiinalaisilta vaikuttavat asiakkaat, joita oli useampi pöytäseuruellinen, sai riisikupit. Ehkä suomalaiset ovat niin tottuneet syömään riisinsä lautaselta, että asiakkaat eivät kuppeja kuitenkaan käyttäisi, mutta varsinkin kiinalaistyyppisillä tylpillä puikoilla riisi on hankala syödä lautaselta.

Dong Bei Huta voin suositella tämän yhden kokemuksen perusteella: ruoka on hyvää, palvelu on ystävällistä ja ystävällisyys paikkasi pienen ja ymmärrettävän kielimuuritakeltelun ja sattuneen ruokalajikömmädyksen. Ja sen riisikupin saanee kun osaa seuraavalla kerralla sellaista pyytää.

Masu ja mieli tyytyväisenä lähdimme ravintolasta ja minä onnistuin vielä unohtamaan sinne reppunikin, jonka kävin seuraavana päivänä hakemassa. Palvelu oli tässäkin kohtaa erinomaista ja minulta vielä kysyttiin mielipidettäni edellisen illan ruoasta.

Strindberg

Olen taitava sekoilemaan missä on Café Esplanad, jonka lohikeittoa on nyt vain pakko saada joskus lounaaksi ja Strindberg, mutta näin Googlen avulla voi tarkistaa, että se on Pohjoisespan ja Mikonkadun kulmassa. Tällä kertaa minut pelasti "Öö, tota, kumpi se nyt olikaan?" -ilmiöltä viehättävä seuralainen.

En ole edes tiedostanut, että Strindbergillä on yläkerta (ne portaat on piilotettu siihen heti ulko-oven jälkeen), mutta se osoittautui viihtyisäksi paikaksi, josta tosien oluen ystävälle ei löytynyt juuri mitään. Ilahduttavaa oli havaita, että Strindbergillä on pyttipannuviikot ja pöytämme kieppeiltä löytyi parikin Pyttipannukirjaa enkä voinut vastustaa esittelemällä kirjan persoonallisia ja hauskoja sarjakuvia kaverilleni.

Suomalaisittain erikoista on se, että ravintola ei laskuta juomia välittömästi vaan lasku maksetaan ruokaravintoloiden tyyliin vasta kun ollaan lähdössä.

Erinomaisen miellyttävä ilta ja kaikissa kolmessa ravintolassa tulee varmasti käytyä jatkossakin. Illan hyvää mieltä ei tuhonnut edes se, että kävelin Töölön kautta Hesaria pitkin kotiin tänne Arabiaan. Rakastan kotikaupunkiani, mutta en niitä örkkilaumoja, jotka mellastavat Hesarilla yhden aikaan yöllä.

Limelohi

Jane Lawsonin Yoshoku on kiinnostava kirja, jossa puhutaan ruoasta, jossa kerrotaan japanilaisesta ruoasta, jossa on voimakkaita vaikutteita länsimaisesta ruoasta. Eräs kirjan resepteistä on sitruslohi.

Tarvitset

neljä annospalaa lohta nahkoineen
1 rkl kasvisöljyä
1 tl sesamöljyä
1½ rkl soijakastiketta
60 ml sakea
1 rkl miriniä
1 rkl sitruuna- tai limemehua
2 tl tomusokeria
40 g suolatonta voita
¼ tl raastettua inkivääriä

Poista lohesta ruodot. Mausta pienellä suolamäärällä.

Kuumenna öljyt pannussa ja paista kalaa korkeahkolla lämmöllä nahkapuoli alaspäin neljä minuuttia tai kunnes nahka on ruskistunut. Laske lämpö keskilämmölle, käännä kala ja paista 2-3 minuuttia.

Poista ylimääräinen rasva pannulta ja lisää sake, mirin, sitrusmehu, sokeri, voi ja inkivääri, keitä kastiketta kokoon. Koristele mustilla sesaminsiemenillä, joita minulla ei ollut.

Kommentit

En oikein tiedä mikä kalassa teki siitä yoshokua - ehkä voi. Lopputulos oli varsin mainio, mutta kalasta olisi voinut paistaa tällä kertaa rapsakamman.

O-nigiri

Lokakuun mainioon ruokahaasteeseen piti ensin vastata aivan toisella elokuvalla, mutta jalkani päätti toisin: jouduin perumaan suunnitellun liittoutumisblogauksen kun lääkäri käski välttää liikkumista (ei onneksi mitään vakavaa kuitenkaan). Tästä elokuvasta blogaan ystävieni kanssa joskus toiste. Aivan viime metreillä jouduin siis keksimään uuden elokuvan ja uuden aiheen.

Mielessäni alkoi kierrellä useampikin leffa, joista lopulta valikoitui Hayao Miyazakin Henkien kätkemä (千と千尋の神隠し, Sen to Chihiro no Kamikakushi). Valintaan on monta syytä: Miyazaki on suuri piirretyn elokuvan mestari ja Henkien kätkemä on suosikkini hänen tuotannossaan ja oli selvää, että matkallani Japaniin Tokion Mitakassa sijaitseva Studio Ghiblin museo olisi yksi pääkohteista. Kuka piirrettyjen ystävä voisi vastustaa museota, jossa lippuja myy Totoro? Oikeasti liput tosin pitää ostaa tietylle päivälle etukäteen verkosta - niin suosittu Miyazaki on Japanissa.

Ruokalajeja elokuvasta olisi löytynyt paljonkin, mutta koska eräs harvoista asioista, jotka jäivät matkallani harmittamaan oli se, että perinteinen japanilainen eväs- ja lohturuoka o-nigiri (御握り; おにぎり) jäi kokeilematta, koska o-nigiri paikkaa ei sattunut silmiin. Liian myöhään huomasin, että sellainen oli ollut monta kertaa silmieni edessä Jokohaman Sakuragichon rautatieasemalla. Valinta oli siis helppo: o-nigiri eli kirjaimellisesti kunnioittu puristettu.



Ne, jotka elokuvan ovat nähneet muistavat ehkä kohtauksen, jossa Sen ahmii Hakun tarjoamia o-nigireitä. Lohtua siinä tilanteessa Sen tarvitsikin.

Tarvitset

12½ dl japanilaistyyppistä riisiä
4 norilevyä
suolavettä käsien kastelemiseen

Täytteeksi

Täytteen rajat asettaa mielikuvitus.Shizuo Tsujin Japanese Cooking - A Fine Art ehdottaa seuraavia täytteitä:

katsuoboshia soijakastikkeella kostutettuna
suolattua lohta grillattuna
turskanmätiä
umeboshi-pikkelsiä
paahdettuja mustia seesaminsiemeniä

Hiroko Shimbon Japanese Kitchen taas ehdottaa savulohta, umeboshia tai tsukemonoa (japanilaisittain piklattuja vihanneksia) pieninä kuutioina. Hänen seesaminsiemenensä ovat valkoisia. Minä käytin täytteenä lämminsavulohta.

Keitä riisi kuten tavallista. Riisipallot tehdään kuumasta riisistä. Tehdessäsi kolmioita pidä kätesi kostutettuna suolavedellä, joka paitsi maustaa riisiä estää riisiä takertumasta käsiisi. Ota käteesi runsas desi riisiä ja laita sen sisään yhtä täytteistä. Muodosta peukalosta, etu- ja keskisormesta muotti.

Lisää kolmioiden ympärille nori-suikale kiiltävä puoli ylospäin.

Ruoka nautitaan käsin.

Kommentit

Perussimppeliä, -kaunista ja -hyvää japanilaista. Nori antaa makua ja pitää kädet tahmattomina. Oishikatta 4/5. Ruokaa laittaessa mieleen tuli, että vaikka japanilainen ruoka ei blogissani mikään vieras asia olekaan niin erityisesti japanilainen ruoka painottuu haastevastauksissani.

Sympaattinen ja kotikaupunkiini sijoittuva elokuva Ravintola Lokki olisi ollut erinomainen vaihtoehto, johon liittyy hauska henkilökohtaien muisto. Ehkä sitä poroa pitää kokeilla myös o-nigireissä?

Muualla verkossa

Muita o-nigiri-elokuvia:

Ravintola Lokki ja Supermarket Woman.
Kuvia elokuvasta

Inkivääriwasabimaustevoi

Ensin iski pihvinhimo, joten ei kun pakastimesta pala naudan ulkofileetä ja pohtimaan mitä sen kanssa. Riisiä, juu. Entä kastike? No, mitäs jos tekisi ensimmäisen kerran elämässään maustevoita? Aineisosia pähkäillessäni päädyin täysin kokeelliseen inkiväärin ja wasabin yhdistelmään pohtien vanhaa totuutta, että jos siinä on inkivääriä se ei voi olla pahaa.

Tarvitset

150 g pehmeää suolatonta voita
kukkurallinen 1 tl jauhettua inkivääriä
½ tl wasabi-jauhetta
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyöritä folion sisällä tangoksi. Laita jääkaappiin tai pakasta.

Kommentit

Ystäväni kommentoi ideaani sairaaksi, mutta minä pidin lopputuloksesta. Oishikatta 3/5. Hyvää kuvaa annoksesta en saanut. Lisäksi olen onnistunut sotkemaan kamerani peilin. Joko runko pitää viedä huoltoon tai hankkia uusi runko - jos veronpalautukset ovat sitä mitä toivon jälkimmäinen toteutuu.

Inkivääripossu revisited

Inkiväärin ja porsaan yhdistelmässä on jotain syntisen hyvää ja tämä Yamadan Japanilaisesta keittokirjasta oppimani resepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan pieni taivas.

Tarvitset

1 annos porsaan ulkofilettä mahdollisimman ohuina siivuina
3 cm tuoretta inkivääriä julienneksi leikattuna
mustapippuria
luraus soijakastiketta
maultaan neutraalia öljyä paistamiseen



Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Ne, joista ei tule täydellisen ohuita voi kokki wokkauksen aikana syödä alkupalaksi, mutta lopulliseen annokseen mitään paksua ei kannata käyttää.



Kuumenna öljy wokissa ja lisää inkivääri. Kun se on luovuttanut makunsa ja saanut hivenen väriä töni inkivääri wokin reunoille. Paista liha niin, että sillä on runsaasti tilaa - ei siis liikaa lihaa kerralla wokille. Mausta mustapippurilla ja siirrä lihaa sen verran syrjään, että saat lurautettua soijan sekaan wokin paljasta pintaa vasten ja sekoita liha soijaan.

Asettele limittäin lautaselle. Nauti.

Kommentit

Kun tämä onnistuu täydellisesti niin tämä on täydet oishikatta 5/5. Kuvauksellisuus ei mennyt nappiin, joten tällä kertaa 4/5.

Quiche alsacienne

Osaston syysjuhliin piti kuulemma leipoa. Ensin kieltäydyin tekemästä quicheä, mutta tulin sitten toisiin ajatuksiin sillä muunmuassa quiche alsacienne on kokeilematta.

Tarvitset

esipaistetun voitaikinapohjan
6 keskikokoista sipulia kuorittuina ja ohuina siivuina
4 rkl oliiviöljyä
25 g voita
luraus Newcastle Brown Alea
3-4 luomumunaa, kevyesti rakenne vatkattuna
250 g ranskankermaa
40 g comté-juustoa
suolaa
vastajauhettua mustapippuria
muskottipähkinää jauhettuna

Kuullota sipuli voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Lisää loppuvaiheessa mielijohteesta leipään tarkoitettua olutta. Siirrä syrjään jäähtymään.

Sekoita munat ja ranskankerma ja raastettu comté ja mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Kaada sipuli voitaikinapohjaan ja kaada munaseos varovaisesti ja tasaisesti sipuleiden päälle. Paista 190 °C uunissa noin 30 minuuttia kunnes quiche on noussut ja hiukan ruskistunut.

Kommentit

Tämä päätyi bileissä niin nopeasti ihmisten massuihin, että sain maistettavakseni vain pikkurillin kärjen kokoisen murusen, joten kai tämä oli hyvää. Juustotuttavuutena comté oli erittäin miellyttävä tuttavuus, jota äijäruokala suosittelee.

Olut ei ole mikään perinteinen quichen raaka-aine, mutta kun sitä oli kerran menossa jo leipään niin sitä kaatui "vahingossa" tähänkin.