torstai 30. joulukuuta 2010

SATVRNALIA MMDCCLXIII



Vietin tapaninpäivän jo perinteeksi muodostuneella tavalla eli Ketun keittiössä saturnalia-juhlissa. Ketturouvan blogaukseen minulla ei juuri ole lisättävää, mutta todettakoon, että antiikin roomalaisia ruokia voisi hyvin muokata moderneiksi ruokalajeiksi.

torstai 23. joulukuuta 2010

Katsomo



Setä rubensilaisissa maisemissa. Oikealla puolellani pönötti Elizabeth I. The picture was taken by another food blogger so the usual CC license does not apply.

Kävin eilen ensimmäistä kertaa ravintola Katsomossa. Olen sen ohi kulkiessani huomannut, mutta kokeilematta se on jäänyt vaikka sen sijainti on lounasta ajatellen minulle ihanteellinen. Käymistönäisynä toimi se, että sain mahdollisuuden valita "kaksi yhden hinnalla"-ystäväkortin yhteen ravintolaan joukosta ravintoloita. Kortit olivat ravintoloiden joulubuffettiin ja Katsomo erottui edukseen menullaan, joka ei edustanut sitä kaikkein perinteisintä jouluruokaa, joka minusta kuuluu varsinaiseen joulunviettoon.

Yhteys Savoy-teatteriin näkyy tiloissa: avaraan aulaan eksyisi ilman selkeää viitoitusta ja sama pätee pitkään matkaan nenänpuuterointihuoneeseen. Tämä ei ole vakavaa. Pöytämme oli yläkerrassa, jota ei voi olla ajattelematta punaisten lyhtyjen alueena. Seinät ovat tunnettujen maalausten kopioiden täyttämiä kuten kuvastakin näkyy.

Buffet osoittautui erinomaiseksi. Minun mieleeni oli erityisesti hiillostettu lohi, joka oli ilmeisestikin valmistettu tatakin tapaan: lyhyt kypsennys, jonka jälkeen kala siirretään kylmään veteen, jotta kypsyminen pysähtyy ja lopputuloksena on selkeä kypsän ja raa'an ero. Kaunis ja maukas alkupala. Seurakseni pyytämäni toinen ruokablogaaja piti vielä enemmän prässätystä härästä, joka sekin oli erinomaista.

Palvelu oli korrektia, mutta mukavan rentoa. Aivan täysiä pisteitä siitä en anna sillä vesikannu saatiin pöytään vasta aterian loppupuolella ja sitä ennen vesilasimme olivat välillä tyhjiä turhan pitkään. Tämäkään ei ollut vakavaa. Viihdyimme molemmat ravintolassa ja ruoka oli hyvää. Äijäruokala suosittelee ja aikoo kokeilla jatkossa ainakin Katsomon lounasta.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Karitsankyljykset tyrnikastikkeessa







Joulukuun ruokahaaste on tyrni. Se on marja, jota en tiedosta ennen tätä haastetta maistaneeni. Kuvittelin löytäväni tumman, katajanmarjan kaltaisen marjan, mutta kaikkea muuta: tyrni on vaalean oranssi. Havainnon myötä katosi myös idea tummasta, tasaisesta, fariinisokerilla leikatusta, happamasta kastikkeesta.

Tyrnikastikeidea muuntautui rosoisen maalaismaiseksi, karkeasti silputun sipulin ja kokonaisten tyrnien päälle rakennetuksi annokseksi. Halusin kastikkeesta yrttisen, voimakkaan ja makean. Lihaksi päätyi Hakkaraiselta ostetut karitsankyljykset ja koska luvassa oli muutenkin tuhtia ruokaa niin kasvislisukkeeksi tein runsaassa voissa paistettuja perunoita, jotka olin esikypsentänyt blancheeraamalla eli keittämällä 2-3 minuuttia.

Tarvitset







1 sipulin
100 g sulatettuja pakastetyrnejä
5 dl vettä
3 rkl lihafondia
3 tl timjamia
3 tl rosmariinia
2 rkl fariinisokeria
mustapippuria
suolaa

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää tyrnimarjat ja anna olla hetki pannulla. Lisää vesi, fondi ja mausteet. Keitä matalalla lämmöllä kokoon. Suolan kanssa kannattaa muistaa se, että fondissa on valmiiksi suolaa.

Kommentit





Kun minä sanon runsaassa voissa se tarkoittaa runsaassa voissa.

Annoksesta ja kastikkeesta tuli hyvää, mutta tyrni osoittautui ei-niin-yllättäen vahvaksi kaveriksi ja annoksen rakentamisessa olisi pitänyt käyttää paljon vähemmän kastiketta per annos. Mutta, oishikatta 3/5. Pakastimessani on vielä kaksi pussillista tyrnimarjoja, joten kokeiluille riittää tilaa.

Kuvista: mustat lautaset ottavat jokaisen sormenjäljen itseensä valokuvissa. Pitäisikö tässä keittiössä ruveta käyttämään hansikkaita?

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pihvit piparjuurikastikkeessa





Please note that the pictures were taken by Ketturouva and the usual CC license does not apply.

Kokoonnuimme itsenäisyyspäivää edeltävänä sunnuntaina Ketun keittiöön nauttimaan sakuska-pöydän antimista. Ketturouva on kirjoittanut jo itse tilaisuudesta, gratinoiduista tattarista ja sitruunaisista sienistä.

Minun tehtäväkseni jäi lähinnä kastikkeen tekeminen pihveille, jotka Karhuherra paistoi. Muutoinkin illan ruokiin käytetystä Lehmusoksien kirjasta Mannerheimin pöydässä löytyi myös resepti Pihvit piparjuurikastikkeessa.

Alimmasta kuvasta näkyy, että Ketun keittiöllä ja Äijäruokalalla on yhteinen paistinpannumaku. Le Creuset'n pannut ovat hillittömän kalliita, mutta eipä tarvitse ostaa joka vuosi kuudenkympin non-sticky-pannua, joten le Creuset maksaa itsensä takaisin jo parissa vuodessa paljon ruokaa tekevällä ihmisellä.

Piparjuurikastike



piparjuuri
2 juomalasillista lihalientä
½ rkl smetanaa
½ rkl jauhoja
½ rkl voita
1 rkl sokeria

Valmistetaan kastike, kaadetaan pihveille ja viedään heti pöytään. sanoo alkuperäinen resepti vanhoille keittokirjoille tyypillisen epämääräisesti.

Pohdimme miten tämä pitäisi toteuttaa. Kokonainen piparjuuri tuntui hurjalta ja päätimme raastaa sen ja lisätä sitä välillä maistaen. Ruskistin jauhot voissa, lisäsin lihaliemen ja sekoitin kastiketta kunnes se saostui ja keitin hiljaa jonkin aikaa. Lisäsin raastettua piparjuurta 2-3 rkl, sokerin ja smetanan.

Kommentit





Lehmusoksien kirjassa kiinnitti jo ensilukemisella huomion se, että Mannerheimin illallisten menut oli tapana allekirjoittaa, yleensä takaa, mutta joskus myös etupuolelta. Mieleeni nousi jo ensilukemalla, että tuon tavan voisi ottaa käyttöön: illasta jäisi konkreettinen muisto. Omasta menupohjastani minulla on selkeä idea, mutta se on vasta idea, mutta Ketturouva istui hetken koneen ääressä ja loihti esiin kuvan menun, jonka illallisen jälkeen allekirjoitimme.

Kastikkeesta tuli oikein hyvää, mutta mielestäni ei kovinkaan kauniin väristä. Piparjuuriraaste näkyy kuvissa selvästi, mutta se ei haittaa. Oishikatta 4/5.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Ranskalainen tori



Kuva elokuun 2010 tapahtumasta.


Ranskalainen tori on taas täällä! Elokuussa tapahtuma oli niin miellyttävä, että siellä tuli käytyä kaksikin kertaa. Ja kunhan tämä lentsu hellittää olen tuolla. Äijäruokala suosittelee.

Muualla blogissa



Ranskalainen tori Helsingissä
Mannerheim-museosta ranskalaiselle torille

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Horisontteja



Joulua edeltävän ajan hyviin puoliin kuuluu jouluolutkausi. Oluet ovat vahvoja, lämpimiä ja joskus viinimäisiä. Joskus erinomaisia ja joskus epämiellyttävän viinamaisia.

Tämän vuoden erikoisin kokemus on ollut norjalaisen laatupanimon Nøgnen Red Horizon, joka on pantu sake-hiivalla. Yllättävää, mutta ei oikeastaan yllättävää sillä sakenvalmistus muistuttaa oluen panemista. Lopputulos on punainen ja mielenkiintoinen, mutta epätasapainoinen. Kahden maistamiskerran jälkeen en ole vieläkään varma pidänkö tästä oluesta.

Sarjasta löytyvät myös Dark Horizon ja Sweet Horizon. Tämän vuoden Dark Horizon on mokkamainen, erilainen kuin aikaisemmin. Sweet Horizon taas on hyvin mielenkiintoinen olut: silmät kiinni ja ilman oluen katkeruutta sitä voisi kuvitella portviiniksi.

Näitä kaikkia kannattaa maistaa.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Croque monsieur hiukan suomennettuna



Parin viikon aikana minulle on tullut useampikin äkillinen ruokapakkomielle. Sunnuntaina oli pakko saada merimiespihviä, jossa oluena toimi tumma Velko - olut, jota en halua juoda, mutta ruoassa se toimii oikein hyvin.

Perjantain pakkomielle oli croque-monsieur, mutta matkalla kauppaan aivoni käänsivät sitä kohti Suomea ja kinkku vaihtui poroksi. Hedelmätiskiltä takertui kuitenkin mukaan päärynä, jota ei voi suomalaiseksi kutsua. Mutta jos tästä olisi halunnut tehdä lähiruokaa niin mitä sen tilalle olisi voinut ottaa?

Tarvitset



2 viipaletta paahtoleipää
4 viipaletta emmentalia
2 ohutta viipaletta poronpaistia
2 ohutta viipaletta sipulia
2 tomaattiviipaletta
2 viipaletta päärynää
salaattia, tomaattia ja päärynää päälle laitettavaksi

Pane kummallekin paahtoleipäviipaleelle kaksi ohutta viipaletta juustoa. Lisää poro, sipuli, tomaatti ja päärynä. Nosta toinen leivistä kanneksi ja paahda parilassa. Lisää päälle salaattia, tomaattia ja sipulia. Tarjoa heti.

Kommentit



Hyvä iltapala, mutta tällaisestä ruoasta en ainakaan minä osaa tehdä kaunista. Oishikatta 3/5 siis.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Huskyjen matkassa



1988, viimeisenä lukiovuotenani, muutin hetkeksi Maalle. Seuraavana keväänä taloon tulivat ensimmäiset karvaiset otukset: kissat Mihail ja Kasimir sekä käyttölinjan siperian husky Lothar.

Vaikka jo syksyllä 1989 muutin Helsinkiin opiskelemaan (lähinnä elämää) niin kuluneen melkein 22 vuoden aikana olen rapsuttanut kissoja ja koiria, toiminut koiravaljakon handlerina, kuunnellut husky-luentoja, istunut nuotiolla grillaten ja ajanut koiravaljakolla kilpaa. Tänä aikana myös elämä Maalla on muuttunut: veljestäni on tullut eräopas, kissoja on yksi ja koiria on 14 puolivuotiaasta Igorista kohta kymmenen vuotta täyttävään Buryaan.

Koirien nimet ovat joko venäjää tai tšuktšia mikä on luontevaa sillä siperianhusky on kotoisin Venäjän Kauko-Idästä tšuktšien alueelta.












Matka kauas pohjoiseen alkoi Helsingin rautatieaseman Aseman wurstista. En ollut moneen vuoteen käynyt, mutta muistikuva huomattavasti normaalia paremmasta chilihodarista oli edelleen oikea.

Vasemmalla turbouuni.





Kuvauskeikka



Lokakuisena viikonloppuna vierailin veljeni luona ja ideana oli tietysti päästä touhuamaan koirien kanssa, kuvaamaan, saunomaan ja syömään ulkona tehtyä ruokaa.

Perjantai














Huskyjä työssä. Takana vasemmalla monien ystävieni tuntema Grep - normaalisti johtajana toimiva koira antoi tällä kertaa tilaa kokemusta kaipaavalle nuorisolle.


Lähdin perjantaina töiden jälkeen junalla Tampereen seudulle ja saavuttuani perille ja tervehdittyäni koiria ja Mustis-kissaa vuorossa oli ensimmäisenä lenkkki koirien kanssa kuulaassa syysyössä. Kuvasato oli hieno vaikka pimeys ja korkea ISO tekikin kuvista rakeisia. Ja koska stadilainen atk-hörhö olikaan viimeksi nähnyt Linnunradan päänsä yläpuolella?












Yön pimeydestä paljastui rapsutettavan mukavia siperialaisia.


Palattuamme entiseen kotiini vuorossa oli pestokeitto ja sauna.

Pestokeitto


Keitosta ei tullut otettua kuvaa. Tekstini on veljeni kirjoittama.

Kauden vihanneksia. Tällä kertaa käytettiin purjoa, kesäkurpitsaa,
tomaattia, perunaa, porkkanaa, paprikaa, mangoldia. Purjo kuullotetaan
kevyesti, lisätään kiehuva vesi sekä pilkotut vihannekset.

Mausteeksi chiliä ja välimerellisiä yrttimausteita kuten basilikaa ja
lipstikkaa, sekä merisuolaa.

Saa hautua pitkään, hyvä valmistaa jo vaikka edellisenä päivänä, jolloin
kasvisten ja mausteiden maku irtoaa keittoliemeen.

Keiton ohella tarjotaan pestotahnaa:

pesto-kastiketta
vaalean leivän murua sen verran kuin pesto imee sisäänsä
parmesaaniraastetta

Pestotahnaa lisätään keittolautaselle lusikallinen, se suurustaa keiton ja
antaa makuun lisäpotkua.

Lauantai




Pitkään valvottu yö tarkoitti myös myöhempää herätystä, joka tosin vain minulle meistä seitsemästätoista on harvinaista. Koirat ulkoilutettiin, söimme aamiaista ja kävimme pienellä aamulenkillä.

Syksyn kauneutta














Kirmaava husky ja hopeapensas.













Loppusyksyn ruskaa, sen värejä ja lahoamista, oli nautinto kuvata.



Körpäkkä


Körpäkkä, jos jokin, on äijäruokaa. Resepti on vapaamuotoinen kunhan voita muistaa käyttää riittävästi. Tarvitaan pekonia, kypsää kalaa, sipulia ja voita. Körpäkkään liittyy myös äijämäisen brutaali syntytarina: juna ajoi mummon sian yli ja mummo huusi vihaisena junalle ruotsiksi, että aja takaisin! Myöhäistä, mutta yliajetun possun siivuista syntyi ensimmäinen körpäkkä.

Tarvitset

pekonia
kypsää kalaa
sipulia
voita
mustapippuria
(suolaa)





















Ruskista pekoni





Töni pekoni sivuun ja lisää sipuli.





Poista pekoni pannulta.





Lisää iso köntti voita. Ruskista sipuli.





Lisää kala ja palauta pekoni pannulle. Mausta mustapippurilla ja tarkista suola.





Körpäkkään ei perinteisesti kuulu sipulin lisäksi muita kasviksia, mutta vaikkapa kirsikkatomaatit keventävät muuten tömäkkää ruokaa mukavasti.

Körpäkän voi tarjoilla vaikkapa paahdettuihin rieskoihin käärittynä.




Kommentit






Tuimailmeistä Ketkua riisutaan valjaistaan. Ilmeen tuovat kylmänsiniset silmät ja voimakas apilakuvio. Elävässä elämässä Ketku ei ole lainkaan ketku.


Körpäkästä tuli hyvää, mutta nälkä ajoi hiilloksen odottamisen edelle. Oishikatta 3/5 siis.

Muualla verkossa



Gegwen Getaways

tiistai 2. marraskuuta 2010

Belge



Kattilallinen simpukoita Portugalilaisen kalastajan tapaan:
sardelli-valkoviini-voikastikkeessa


Helsingin Kluuvissa sijaitsevasta ravintola Belgestä on pitänyt kirjoittaa jo pidemmän aikaa ja nyt kun simpukkaviikot lähenevät loppuaan on viimeistään aika.

Käyn Belgessä säännöllisesti lounaalla. Paikka on viihtyisä ja ruoka on jollain lailla kunnianhimoisempaa kuin lounaalla yleensä. Esimerkiksi kasvikset eivät ole liian kypsiä, mutta ainakin minun on pitänyt hiukan opetella, että osaan valita lounaslistalta annokset, joista pidän. Muutama aika tavallisen harmaa annoskin on tullut lounaalla eteen. Kala-annoksilla on ollut tapana olla turhan sitruksisia minun makuuni, mutta yleisvaikutelma on pysynyt hyvänä.

Belgen keittiön suhtautumista rucolaan on vaikea pitää minään muuna kuin fiksaationa. Sitä tuntuu olevan liioittelematta kaikissa lounasannoksissa. Ei minulla ole mitään rucolaa vastaan, päin vastoin, mutta pitääkö sitä olla joka paikassa? Ravintolan palvelu on ystävällistä ja jos sitä jostain pitää moittia niin se on satunnaisesti hiukan liiankin huomaavaista, mutta tämä on tietenkin makuasia.

Belge järjestää joka vuosi teemaviikkoja: simpukka-, makkara- ja siideriviikot. Simpukkaviikoilla on pitänyt käydä jo vuosia, mutta vihdoin tänä vuonna kävin Ketun keittiön Ketturouvan kanssa herkuttelemassa.

Kommentit














Kysyessäni mikä sopisi simpukoiden alkudrinksuksi minulle tarjoiltiin Fernet brancaa. Ruokajuomana toimi vehnäolut.

Simpukat olivat erittäin hyviä. Niiden mukana tuli patonkia ja belgen perunoita. Äijäruokala suosittelee vilpittömästi. Simpukkaviikot jatkuvat vielä tämän viikon. Pitäisiköhän siellä käydä vielä kerran?

Kuvat ovat valitettavasti nuhjuisia kännykkäkameraotoksia.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Muistoja Japanista: bentō



Lähijuna saapumassa kuren asemalle. Meri näkyy joka paikassa: rautatieaseman kylteissä ja tyttöjen koulupuvuissa.

Eräs matkamme pääkohteista oli Kuren Yamato-museo sillä ystävääni ja minua kiehtoo merihistoria.

Tämän matkan ruokalajikaan ei ollut vaikea valinta ei ollut vaikea sillä palatessamme takaisin Tokioon ensin paikallisjunalla ja sitten shinkansenilla vaunuun tuli tarjoilukärry asiaankuuluvien kumarrusten kera ja sen valikoimiin kuului ilahduttavasti bentō-laatikoita. Se oli olennainen parannus menomatkaan verrattuna, sillä japanilainen leipä on suomalaisen suussa joko pahvia tai vaahtomuovia. Kotinurkilla Kōenjissa olisi ollut leipomo, mutta siihen emme koskaan päätyneet. Leipää ei siinä ilmastossa tehnyt mieli, mutta olisi sitä silti pitänyt kokeilla.

Kure





West Japan Railway'n shinkansen. Tästä shinkansen-mallista minulle tulee aina mieleen nokkaeläin.

Kuren kaupunki perustettiin vuonna 1902 ja se toimi toisen maailmansodan loppuun asti merkittävänä sotilastukikohtana ja siellä on yhä edelleen hävittäjä- ja sukellusveneosastot sekä Japanin merellisten itsepuolustusvoimien koulutusta.

Taistelulaiva Yamatolle omistettu Yamato-museo herätti avautuessaan Aasiassa ymmärrettävää pahennusta Japanin militaristisen kauden 1915-1945 vuoksi. Monet pitivät museona japanilaisen militarismin nousun esimerkkinä, mutta museo on teksteissään maltillinen eikä se ota kantaa siihen ketkä olivat hyviä ja ketkä olivat pahoja.

Japani on pyytänyt useita kertoja anteeksi toisen maailmansodan hirmutekoja, mutta anteeksipyyntö olisi vakuuttavampi jos japanilaiset koulukirjat eivät edelleenkin kirjoittaisi historiaa uudelleen. Tämän päivän Japani on silti alueen maltillisia toimijoita. Varsinkin jos sitä vertaa Kiinan pullisteluun Pohjois-Koreasta puhumattakaan.



Kuivalla maalla oleva sukellusvene yllätti meidät Kuressa. Sukellusvenemuseo oli avattu vain muutamia kuukausia aikaisemmin, joten emme tienneet sen olemassaolosta mitään.




Erittäin kovassa vastavalossa ottamani kuva. Museon eteläisellä seinällä on valtavat ikkunat ja niiden vuoksi kuvia on pakko ylivalottaa rajusti.



Ylimpänä Nikon-merkkinen sukellusveneen periskooppi, äärimmäisenä vasemmalla torpedon raato, jonka edessä on torpedo. Oikealla on kaiten, jonka edessä minua hieman vanhempi mies piti palopuheen, jonka mukaan Kaitenin sisällä oli mies. Totta, aivan kuten kamikaze-lentäjän, kaiteninkaan ohjaajan ei ollut tarkoitus tulla takaisin. Kun miehelle, joka ilmeisesti kuvitteli minua yhdysvaltalaiseksi, selvisi, että olenkin suomalainen minusta tuli hetkessä hyvä ihminen.



Edustalla on Mitsubishi A6M Zero, Mitsubishin kuuluisin, useinmiten Zerona tunnettu, tuote. Yhdysvaltalaiset hävittäjälentäjät, joilla oli käytettävissään vanhentunut Curtiss P-40 Warhawk, väänsivät työkalustaan mustaa huumoria:"What's a P-400? A P-40 with a Zero at it's tail."




Yamaton "pienois"malli on vaikuttava. Kun 256 m pitkästä laivasta tehdään 1:10 pienoismalli niin se on karkeasti 54 kertaa pidempi kuin minun veneeni.



Yamaton keulan muotoinen laituri museon meren puolella. Oikealla merellä modernin Japanin laivaston alus.

Bentō







Bentō-laatikko koottuna ja osina.













Japanista junasta ostamani bentō, jonka uusi sisältö on äijämättöä, johon pitäisi saada kasviksiakin mukaan, mutta tällä kertaa kävi niin, että olin tehnyt niku soboron aivan toiseen ruokalajiin, joka epäonnistui täysin, joten syntyi tällainen hätävara. Puikkoina toimivat puiset kertakäyttöpuikot, joita pyrin välttämään, mutta niitä vain silloin tällöin tulee esimerkiksi take away -sushin mukana vaikka tilatessaan sanoisikin, että en tarvitse puikkoja mukaan.


Tarvitset


keitettyä riisiä
niku soboroa

Täytä laatikko riisillä ja niku soborolla. Ainesosien määrät ratkaisee lounaslaatikon koko. Yksinkertaista, eikö olekin?

Kommentit


Tämän soi nälkäänsä, mutta koko postaus olisi ehkä jäänyt kirjoittamatta jos matkamuistelua ei olisi tullut jo tehtyä. Nälkä lähti. Tätä voisi tehdä uudelleen moniosaisempaan lounaslaatikkooni monipuolisempana versiona eli oishikatta 3/5 siis.

Kuvista tuli kovin tummia. Salamankäytön opetteluun pitäisi panostaa.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Luomua ja olutta

Oluen ja luomun ystävän kannattaa vilkaista päivän Hesarin ruokatorstaita sillä siinä on juttua sekä olutpitoisesta ruoasta että luomusta. Sivu on maksullisella puolella netissä ja tietysti paperiversiossa, mutta ainakin olutlettujen resepti on jo ilmaisellakin puolella.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Niku soboro



Seuraavaan Muistoja Japanista-postaukseeni tarvitsen täytettä ja googlatessani jääkaappini sisällön perusteella törmäsin niku soboroon.

Tarvitset



Reseptin löysin Justbento.comista. Reseptin kalkkuna tullee siitä, että reseptin alkuperäinen kirjoittaja muiden sivujen juttujen rivien välistä luettuna asuu Yhdysvalloissa, jossa yakitori saattaa olla kalkkunasta tehtyä, mitä puristit luonnollisesti paheksuvat. Minä käytin lihana luomunaudanjauhelihaa.

400 g naudan-, porsaan-, vasikan-, kalkkunanjauhelihaa tai niiden sekoitusta, mieluiten luomua
1 rkl sesamöljyä
(maultaan neutraalia kasvisöljyä)
1 pieni purjo hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 rkl hienonnettua tuoretta inkivääriä
2 rkl sokeria
2 rkl sakea
3 rkl tummaa soijakastiketta
3-4 rkl osterikastiketta

Tarvikkeet: ison non-stick-paistinpannun tai wokin

Hienonna kasvikset niin pieneksi kuin pystyt.

Kuumenna enintään 1 rkl sesamöljyä pannussa. Jos tarvitset enemmän öljyä käytä maultaan neutraalia öljyä sillä sesamöljy on erittäin voimakkaan makuista. Lisää kasvikset ja pikapaista kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää liha ja ruskista hyvin

Lisää sokeri ja sekoita kunnes sokeri on hiukan karamelisoitunut.

Lisää sake, sekoita kunnes se on haihtunut.

Lisää soija- ja osterikastike. Hauduta kunnes neste on lähes haihtunut, mutta älä anna seoksen kuivua. Tarkista maku ja lisää soijakastiketta tai suolaa.

Kommentit



Lopputuloksessa maistuvat selvimmin sesamöljy, soijakastike ja osterikastike sekä japanilaiselle ruoalla niin tyypillinen makeus. Mieleen nousee nikumiso, mutta tämä on maultaan tasapainoisempaa. Maku on voimakas, mutta alkuperäisen reseptin mukaan sen on tarkoituskin olla koska yaki soboro tarjoillaan mietojen makujen täytteenä tai lisukkeena. Oishikatta-asteikon arviota on vaikea antaa sillä tällainen ei ole koskaan kaunista ruokaa, mutta 3/5 ei ole kaukana totuudesta.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Muistoja Japanista: karee raisu

Minä pidän Tokiosta hyvinkin paljon ja tähän muistoja Japanista postaukseen oli helppo valita ruokalajiksi karee raisu koska se oli yksi ensimmäisistä Japanissa syömistäni ruokalajeista ja koska kaupunkimaisema oli vähintäänkin näyttävä runsaasta kolmestasadasta metristä katsottuna.

Keisarillisen palatsin ulkopuolella



Tokion keisarillisen palatsin itäinen puutarha kuului matkan pakollisiin kohteisiin sillä paikka on kaunis ja siellä ovat Tokugawa-shogunaatin Edon linnan mielenkiintoisimmat osat. Ensimmäinen yritys päästä sisään puutarhaan päätyi pettymykseen sillä puutarhat eivät olleetkaan auki, mutta kävelyretki linnan ympäri oli itsessään kiinnostava ja tuotti runsaasti valokuvasatoa.




Japanilaisten linnojen vallihautojen näkyvimpiä asukkeja ovat joutsenet, mutta myös karppeja ja kilpikonnia löytyy.




Keisarillisen palatsin muurien ulkopuolelta löytyy uteliaisuutta herättävä patsas? Kuka hän oli? Miekka on suora eikä luukki muutenkaan ole japanilainen.



Halusin kuvan, jossa linnan lisäksi näkyy myös Tokyo Tower. Tokyo Tower on ulkoasultaan Eiffel-tornia muistuttava, mutta se on luonnollisesti hieman korkeampi. Mielenkiintoinen insinööriyksityiskohta on se, että massaa sillä on rakennustaidon kehittymisen vuoksi vain puolet esikuvastaan.

Shinjuku



Shinjuku, Tokion pilvenpiirtäjäkeskusta, on monille tuttu elokuvasta Lost in Translation, jonka katsoin aikoinaan lainatulta DVD-levyltä. Tämän blogauksen kirjoittamiseen meni viikko ja viikon arkipäivät päättyivät siihen, että kävin hakemassa Pienestä leffakaupasta DVD:n. Toisella katsomiskerralla kiinnitin enemmän huomiota elokuvan taitavaan kuvaukseen ja paikkojen tunnistamiseen Hei, tuon sillan alta olen kävellyt. Elokuvan ihmissuhdepyörittelyyn on osittain helppo samaistua, mutta suurimmat kiksit saan juuri siitä, että paikka on tuttu. Fiiliksessä on jotain samaa kuin mitä minulle Tampereella syntyneenä, Pirkkalassa kasvaneena ja 22 vuotta Helsingissä asuneena merkitsevät Kaurismäkien elokuvat Arvottomat, Klaani ja Calamari Union.

Suur-Tokion kaupungintalo


Tokyo Towerille löytyy ilmainen vaihtoehto: Suur-Tokion kaupungintalon kummassakin yli 300-metrisessä tornissa on näköalatasanne. Tokyo Tower'lla on kuulemma myös tungosta, joten valinta oli helppo.



Toinen kaupungintalon torneista puistosta kuvattuna.







Japanissa on hyvin tavallista, että turistikohteissa, jollainen kaupungintalo on paitsi näköalatasanteidensa niin myös turisti-infon vuoksi, on vapaaehtoisia oppaita. Ilman opastamme Fuji-san olisi todennäköisesti jäänyt taifuunikauden kosteassa ilmassa huomaamatta. Valokuvauksellinen yksityiskohta on se, että minä sain Fujista kuvan digijärkkärillä. Ystäväni laadukkaan digipokkarin kuvassa vuorta ei näy koska kameran optiikka ei riittänyt. Toisaalta puolet matka-ajasta kului siihen, että sanoin:"Odota hetki, vaihdan objektiivin."



Tästä kauniista keinotekoisesta vesiputouksesta on tullut kirjoitettua aikaisemminkin, mutta tässä sama putous puiston lehvystön läpi kuvattuna.



Kaikilla ei mene Japanissa hyvin: telttaleiri Tokion modernin keskustan ytimessä. Mitenköhän heille kävi kun vuoden 2007 taifuuni numero yhdeksän iski suoraan Tokioon. Minä katselin televisiouutisia turvallisesti Kiotossa, heitä ajattelematta, kuinka Tokiossa tuuli 53 m/s ja kuinka märimmällä alueella satoi 65 cm vettä vuorokaudessa.


Karee raisu






Karee raisu on moderni japanilainen klassikko, jota kokeilin ensimmäisen kerran kotona joskus 1990-luvulla ja seuraavan kerran Suur-Tokion kaupungintalon näköalatasanteen kahvilassa, jonka annos oli edullinen, toimiva, mutta ei erityisemmin mieleenpainuva. Tämän blogauksen resepti on peräisin Yamadan keittokirjasta Japanilainen keittokirja. Lisäsin kuivatun habaneron vaikka chilin käyttö ei kovin perinteistä lienekään ja perunoina toimivat plantaasilta peräisin olevat kuorimattomat miniperunat. Lisäksi vaihdoin lihaliemikuution fondiin.

Tarvitset


300 g naudan-, porsaan- tai kananlihaa
3 isoa sipulia
2 perunaa
1 pieni porkkana
7 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
½ rkl currya
1 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl hienonnettua inkivääriä
4 dl puuroutuvaa riisiä
1 l vettä
2 liha- tai kanaliemikuutiota

Hienonna kaksi sipulia. Leikkaa liha suupaloiksi ja ripottele niiden päälle suolaa, pippuria, 1 tl curryä sekä 1 rkl vehnäjauhoja. Leikkaa perunat ja porkkana 1 cm kokoisiksi kuutioiksi.

Sulata 1 rkl voita padassa ja ruskista sipuli. Kun se on ruskistunut lisää valkosipuli ja inkivääri ja jatka ruskistamista.

Lisää 2 rkl voita sekä lihapalat ja paista liha. Lisää 1 rkl voita, perunat ja porkkana. Kypsennä. Ripottele päälle ½ tl suolaa ja lisää laakerinlehti. Pane kansi päälle. Jatka kypsentämistä muutaman minuutin ajan levyn pienimmällä lämmöllä.

Poista kansi. Lisää lämpöä niin, että ylimääräinen neste poistuu.

Lisää pataan 2 rkl voita ja 3 rkl vehnäjauhoja koko ajan sekoittaen kunnes jauhot ruskistuvat. Lisää loput currysta, sekoita kevyesti ja lisää 1 l lihalientä.

Keitä kastiketta kannen alla hauduttaen. Sekoita, jotta curry ei pala pohjaan. Keitä kunnes liha on pehmennyt. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Valmista riisi kastikkeen kypsyessä. Kun kastike ja riisi ovat valmiit leikkaa sipulista renkaita ja ruskista ne 1 rkl voita. Tarjoa riisi ja curry sipulirenkailla koristeltuna.

Kommentit



Hyvää ja helppoa perusruokaa, mutta ruokaa piti keittää kokoon paljon kauemmin kuin resepti antoi ymmärtää. Joskus pitää kokeilla ilman chiliäkin - tähän liittyen Hesarissa on mainio juttu Hentojen puolesta, mutta ainakin minä haluan joskus, mutta harvoin, chiliöverit. Ja quiche au roquefortin valkopippurin olen korvannut mustapippurilla jo kauan sitten.

Muualla verkossa



Jcastle info on the Edo Castle (江戸城)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...