maanantai 21. syyskuuta 2009

Istuvan Härän kanssa Plevnassa



Kuten niin monet pikkupojat niin minäkin olin hyvin kiinnostunut Pohjois-Amerikan intiaanien historiasta ja kulttuurista. Muistan tehneeni tenavana nahasta mokkasiinit (olivat muuten niin mukavat jalkineet, että sellaiset voisi tehdä näin setäiässäkin kotitossuiksi) ja isäni avustuksella syntyi kiväärinperätomahawk ja dakota-malliset lumikengät, jotka roikkuvat edelleen veljeni talon liiterin seinällä. Niillä oli muuten hyvin hankala taapertaa hangessa leveytensä takia.

Kiinnostus elää edelleen vaikka luonnollisesti kolme vuosikymmentä elämänkokemusta on muuttanut kiinnostuksen luonnetta ja, kiitos äitini, sain tietää Tampereen Vapriikissa olevasta Sitting Bull -näyttelystä.

Koska minulla oli toinenkin syy käydä Tampereella piipahdin synnyinkaupungissani viime viikon keskiviikkona. Bulkkilageria ja kurjaa punaviiniä siemaillen ihailin syksyistä sadetaivasta samalla kun valmistauduin illan tapaamiseen.

Tampere on minulle kaupunki, jossa vietin teini-ikäni, jota en kovin suurella lämmöllä muistele, mutta taapertaessani rautatieasemalta Hämeenkatua pitkin kohti Vapriikkia mieliala kohosi. "Akateeminen kirjakauppa on vanhalla paikallaan. Suomalainenkin. Ravintola Hämeensiltakin on vielä olemassa.", ajattelin. Sillan vieressä oleva Rossokaan ei ollut kadonnut mihinkään ja Tillakkakin, jossa olen parannellut oloani kuululla pyttipannulla tälläkin vuosituhannella, oli paikoillaan.

Vapriikin löysin hyvin pienimuotoisen harhailun jälkeen. Ostettuani lipun ja tungettuani takkini ja reppuni säilytyslokeroon oli aika mennä itse näyttelyyn, jossa minua tervehti biisonilauman jylinä, joka toi mieleen Kurosawan Seittien linnan sumuratsastuskohtauksen. Vaikuttava.

Näyttelyssä oli paljon kauniita esineitä, kiinnostavaa historiaa, mutta sen uskottavuutta vähentää valitettavan monet virheet. Kun vierekkäisissä esineen kuvauksissa kirjoitetaan hunkpapa sekä hunkpapa että uncpapa niin kulmakarvat hieman kohoavat.

Puutteistaan huolimatta näyttelyssä kannattaa käydä ja itse aion käydä siinä toisenkin kerran, koska en tapaamiseni vuoksi ehtinyt nähdä näyttelyn loppuosaa. Äijäruokala suosittelee.

Plevna


Plevna on ainut tuntemani suomalainen ravintola, jota olen valmis kutsumaan gastropubiksi. Helsinkiläinen St. Urho's on myös mainio paikka, mutta se on osa isompaa ravintolakompleksia, johon kuuluu muunmuassa Manala. Botta käyttää hyväkseen kolmen ravintolan synergiaetuja eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa, mutta en jaksa olla kummastelematta kuinka Suur-Helsingin alueelle ei mahdu ainuttakaan pubia, josta saa sekä hyvää ruokaa että hyvää olutta.

Plevnassa tuli käytyä aikaisemmin useamminkin koska työmatkat sinne johdattivat, mutta viime vuosina Valkosipulifriikin päiväuni on ollut harvinaista herkkua. Plevnan ruokalista on varsin äijäpainoitteinen, mutta kasvis- ja kalaruokaakin löytyy. Itse valitsin tällä kertaa listalta portinvartijan possun, jonka kastikkeessa on käytetty panimoravintolan omaa pale alea. Maistoin tällä kertaa kolmea eri Plevnan olutta, jotka kaikki olivat hyviä. Äijäruokala todellakin suosittelee.

Kommentit



Ruoka oli niin hyvää, että resepti pitää yrittää joskus kopioida Äijäruokalaan. Juurekset olivat miellyttävän al dente. Palvelu oli erinomaisen ystävällistä.

Ja tiedättekö, Tammerkoski on yövalaistuksessaan kaunis.

6 kommenttia:

tei kirjoitti...

Etko pida Ankkuristakaan? Tosin sekin on osa jotain ketjua ...

ari kirjoitti...

Mitä Ankkuria tarkoitat? Löysin Googlella n+1 Ankkuria. Old Anchor on osa Delifoxia jos sitä tarkoitat. Olen käynyt siinä vain kerran Delifoxin kanta-asiakasillassa enkä silloin sisäistänyt, että sieltä saa ruokaa.

Täytyypä käydä kokeilemassa.

tei kirjoitti...

Joo, Old Anchoria Pursimiehenkadulla tarkoitin (se on meille tuttavallisesti vaan ankkuri :)

Eihan se mikaan gourmet-ravintola ole, mutta mina olen ainakin tykannyt niiden ruuista, ja olutvalikoima on ollut hyva: esim. amerikkalaisia ja skandinaavisia pienpanimo-oluita.

ari kirjoitti...

Ketjuuntumisesta: se ei ole mitenkään paha asia kunhan ketju pitää laatunsa kunnossa. Tarkoitin lähinnä sitä, että olisi hienoa jos gastropubi voisi pärjätä voittoa tuottavana yksikkönä aivan sellaisenaan.

Meistä molempien pitäisi kai määritellä mitä gourmet-ruualla tarkoitetaan. Minulle tulee sanasta ensimmäisenä mieleen kaiseki eli japanilainen teeseremoniaan liittyvä ruoka tai jokin klassinen italialainen tai ranskalainen taideruokalaji. Ja miten sitten määritellään taideruokalaji :)

Toisaalta ruokaa ei pidä analysoida kuoliaaksi. Se mikä on hyvää on hyvää.

Taidan aloittaa sillä, että raahaan jonkun duunikaverin mukaan Old Anchor'iin lounaalle.

tei kirjoitti...

Gourmetilla tarkoitin lahinna ravintolaa, jonka ruuissa on laadun lisaksi aimo annos mielikuvitusta niin raaka-aineiden valinnassa kuin annosten rakentamisessa.

Ankkurissa olen syonyt lahinna burgereita ja salaatteja --- ihan hyvaa peruskamaa.

Ruokalistat nakojaan loytyvat kotisivultaan: http://www.delifox.fi/oldanchor/kabyysi

Merituuli kirjoitti...

samaa mieltä valaistuksesta

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...