maanantai 3. marraskuuta 2008

Piparjuurta jauhelihapihveissä



Uutta ruutukokkia selatessa silmiini osui piparjuuriraasteella ja persiljalla maustetut jauhelihapihvit. Poikkesin kuitenkin jo ensimmäisellä kerralla alkuperäisestä reseptistä ja käytin taikinaan äidin mainioiden rakuunapihvien reseptiä, mutta tällä kertaa käytin kahden keltuaisen sijasta kokonaisen kananmunan ja korvasin rakuunan parilla ruokalusikallieslla persiljasilppua ja parilla teelusikallisella piparjuuritahnaa.

Tarvitset



400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
mustapippuria
2 rkl hienoksi saksittua persiljaa
2 tl piparjuuritahnaa
2 rkl perunajauhoja
1 muna
oliiviöljyä paistamieen
2 dl riistafondia
suolaa, pippuria

Sekoita lihaan suola, pippuri, persilja ja piparjuuritahna. Lisää taikinaan perunajauhot ja muna. Muotoile taikinasta pihvit. Paista pihvejä kovalla lämmöllä 2-3 minuuttia pannussa kummaltakin puolelta.

Kiehauta pannussa vettä tai lihalientä. Mausta liemi suolalla, pippurilla ja riistafondilla. Kaada liemi pihvien päälle.

Kommentit



Hyvää arkiruokaa, piparjuurta olisi voinut olla enemmänkin. Oishikatta 3/5 siis.

Hesarin ruokatorstaista bongasin joskus piparjuurilohen, sen reseptin voisi joko yrittää keksiä itse uudelleen tai hakea netistä. Uunikala on helppoa ja hyvää.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Piparjuureen tai pihveihin liittymatta, onko Puolen Kilon Keittio tarkoituksella linkki tahan Aijablogiin?

Ari Makela kirjoitti...

Eipä tietenkään. Korjattu ja kiitokset huomatuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Piparjuuri on kyl niitä, jotka jakaa vahvasti mielipiteet, itse en voi syödä sitä millään, liian dominoiva :o

Mainio blogi Sinulla!

Ketturouva kirjoitti...

Hmm, meidän jääkaappiin on päätynyt piparjuurituorejuustoa, voisikohan sitä hyödyntää samaan tapaan.

Ari Makela kirjoitti...

Minä olen tehnyt tällaista tuorejuustojauhelihapihviä

http://aijaruokaa.blogspot.com/search?q=vierailulla

Kaikessa yksinkertaisuudessaan jauhelihasta tehdään tasku, jonka sisällä on juustoa. Yleensä olen paistanut pannulla.

Ari Makela kirjoitti...

Omakin blogisi vaikuttaa mukavalta, ent-tu. Luin kyllä nikkisi pitkän aikaa "en-tu" :)