Penneä mausteisessa makkarakastikkeessa

Äijäruokalassa on selvästi italialainen vaihe ja tämän päivän illallisen inspiroi kirja Ihana Italian keittiö.

Alkuperäiseen reseptiin tarvitset

3 rkl öljyä
25 g voita
½ sipulia silputtuna
½ pientä salottisipulia pilkottuna
1 pieni ohuiksi viipaleiksi leikattu porkkana
1 viipaloitu sellerinvarsi
100 g salamelle- tai salamimakkaraa pieninä muruina
½ keltaista paprikaa siememenettömänä ja kuutioituna
4 revittyä basilikanlehteä
½ dl kuivaa valkoviiniä
400 g penne-pastaa
2 rkl ruokalusikallista pecorinoa
2 rkl raastettua parmesania
muutama tuore basilikanlehti koristeluun

Pecorinoa löysin Arabian S-Marketista (käyn lähes poikkeuksetta K-Supermarketissa, koska pidän sitä olennaisesti parempana valikoimaltaan). Sellerille olen hillittömän allerginen, joten jätin sen pois. Katastrofin poikanen syntyi ruokaa tehdessä: keittiössä ei ollut ainuttakaan sipulia. Minun keittiössäni on aina sipulia! Käytin sitten kolme salottisipulia ja pätkän purjoa.

Reseptin ainesosissa puhutaan kuivasta valkoviinistä, mutta itse ohjeessa käytetään punaviiniä. Valitsin valkoviinin. Hullunrohkeana valitsin salamiksi porosalamin, jota ei ainakaan autenttiseksi italiaiseksi raaka-aineeksi voi sanoa. Salamin kuutioin murentamisen sijasta.

Kuumenna öljy ja voi paksupohjaisessa kasarissa. Lisää sipuli, salottisipuli, porkkana ja purjo. Kuullota miedolla lämmöllä neljä minuuttia. Lisäsin tässä kohtaa mielijohteesta myös valkosipulin kynnen.

Sekoita hyvin ja lisää salamimurut, paprikakuutitot ja basilikasilppu. Ruskista keskilämmöllä 3-4 minuuttia ja kostuta viinillä.

Keitä pennet pakkauksen ohjeen mukaan al denteksi ja valuta ne hyvin. Asettele pasta lautaselle. Lisää juustot (käytin sitten loppujen lopuksi vain parmesania, koska en halunnut avata pecorino-pakettia kuivumaan). Lisää makkarakastike päälle.

Kastike maistui valmistumisensa lppuvaiheessa turhan hapokkaan viiniseltä (pitikö se nyt sinne kerralla lurauttaa?). Lopputulos kuitenkin miellytti liian hapokkuuden kadotessa kastikkeen hautuessa odottamassa pastan kypsymistä.

Rapeaa ankanrintaa

Jo aika kauan sitten tuli ostettua Jin Cuihongin ja Li Songchunin kirja Liu Xiang - kiinalaista ruokaa suomalaisessa keittiössä 2. Huomioni kiinnitti takakannen maininta, että kirjoittajat ovat tamperelaisia ja se, että takakannessa mainittiin aineksiksi poro ja hirvi. Poroa ja hirveä kiinalaiseen tapaan? Sieluni oli myyty ja ostin kirjan. Kirja on maannut lukemattomien lukemattomien pinossa, mutta eilen päätin kokeilla kirjan reseptiä rapeaa ankanrintaa. Kävin Alkossa ostamassa pulon sakea (kiinalaista riisiviiniä ei taida Suomesta saada) ja kaivoin kaupan pakastealtaasta ankan rintafileen.

Tarvitset

Ankan rintafile

Marinadi

½ tl suolaa
2 tl sokeria
1 rkl sokeria
1 rkl riisiviiniä

Paistamiseen

4 rkl ruokaöljyä

Huuhdo ankanliha puhtaaksi. Leikkaa pala poikittain kahtia. Pane marinadiainesten kanssa kulhoon ja anna marinoitua jääkaapissa tunnin ajan.

Kuumennä öljy pannussa ja pane ankanrinta paistumaan. Pidä ankka koko ajan liikkeessä jottei se tartu kiinni. Vähennä lämpö 10 minuutin kuluttua kohtalaiseksi ja käännä palat. Käännä taas 10 minuutin kuluttua ja vielä 10 minuutin kuluttua kunnes palat ovat valmiit. Yhteensä paistoaika on noin 30 minuuttia.

Leikkaa viipaleiksi ja tarjoile.

Näin kertoo alkuperäinen resepti, mutta joko aloitin liian kuumalla pannulla tai Tampereella on isompia ankkoja. Paistoin rintafilettä kymmenisen minuuttia ja totesin, että näin ei saada mitään muuta kuin palanutta ankkaa. Vähensin lämpöä ja lopulta käänsin sen kokonaan pois.

Oishikatta-asteikolla kolme. Tälle voisi vielä pyöräyttää seuraksi inkiväärikastikeen.

Kuvauksellisia hetkiä

Tänään piti tehdä töissä asioita aikana, jolloin käyttäjät eivät kärsi testailusta ja kokeilusta, joten työpäivän toinen puolisko alkoi kello 20. Atk-nysväyksen ja pienen mutkan jälkeen löysin itseni Kurvista odottamassa bussia kamera kaulassa - olin aikaisemmin päivällä kuvannut Arabian kevättä kukkivine kirsikkapuineen. Nuori nainen, joka osoittautui erään lehden kuvaajaksi, kiinnitti huomiota Nikoniini ja juttelimme kaikenlaista, enimmäkseen valokuvauksesta. Nousimme samaan bussiin ja jatkoimme juttelua ja minä lahjakkaasti missasin oikean pysäkin (viimeisen ennen moottoritien alkua). Ammattikuvaaja toivotti hyviä kuvaushetkiä ja minä vastasin, että oli hauska tavata. "Samoin."



Kävelin sitten Viikistä kotiin kun huomasin, että satunnainen ihmistörmäys ei ollut varmaankaan arvannut mitä toivottaisi. "Haiseeko täällä savu?", ajattelin. Seuraavana bongasin paksun keltaisen letkun, joka kiemurteli pitkin tietä ja jalkakäytävää. Pelastuslaitoksen kalustoa useita yksiköitä, poliisiiauto. Ensimmäinen ajatus oli, että ravintola, joka oli Kuningaskalastaja olisi palanut, mutta pidemmälle kävellessäni alkoi näyttämään siltä, että kyseessä olisi Teknillinen museo ja tapaamani ihmiset kertoivat, että museon ullakko oli palanut. Alhaalla rannalla oli mies jalustan ja kameran kanssa. Minäkin kuvailin, mutta ilman kunnollista tukea kunnollisia kuvia tuskin tuli. Blogauksen mukana muutama nopeasti valittu ja täysin käsittelemätön kuva.



Hesarin juttu.