Olen ollut Tolkien-fani siitä asti, kun sisarusteni vaikutuksesta tutustuin J.R.R. Tolkienin Taruun Sormusten Herrasta ollessani ehkä 12-vuotias. Siitä alkoi koko tähän astisen elämäni kestänyt lukunautinto ja runsaan kymmenen vuoden ajan luin kirjat noin kerran vuodessa uudelleen, liitteineen, totta kai. Eräänä jouluna sain Silmarillionin lahjaksi, keskeneräisyydestään huolimatta koukkuun jäänyt teini ahmi senkin. Hobitin ensimmäiseen käännökseen, Lohikäärmevuoreen, sen sijaan petyin ja hankin kirjan englanninkielisen version ennen kuin osasin riittävästi englantia vanhahtavaa kieltä ymmärtääkseni. Luin myös satukirjat, kuten Seppä ja Satumaan ja ilahduin suuresti, kun veljeni toi pyynnöstäni matkaltaan Englantiin minulle tuliaisiksi kirjan The Adventures of Tom Bombadil. Kirjahyllystä löytyy luonnollisesti myös Kersti Juvan, joka on kääntänyt ansiokkaasti Tolkienin teoksia, kirja Tolkienin tulkkina, joka on vielä kesken, mutta joka vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Ilahduttavasti Hobitti on julkaistunut uudelleen Tove Janssonin kuvittamana ja Kersti Juvan kääntämänä versiona.
Kirjoista rakkaimmaksi on jäänyt Taru Sormusten Herrasta, mikä ei liene yllätys. onhan se on paitsi kirjoitettu aikuiseen makuun, niin myös valmistunut, toisin kuin isänsä työtä jatkaneen pojan Christopher Tolkienin kirjat, joilla toki on harrastajalle paljon annettavaa. Kirjat alleviivaavat hobittien intohimoa ruokaan ja olin toki kiinnittänyt huomiota Frodon sieniperäiseen pelkoon isäntä Magotia kohtaan. Sam Gamgi pilaa jänöset nuotiolla Klonkun harmiksi, mikä lopulta pelastaa seurueen ohjatessaan hobitit Faramirin tarjoamaan turvaan. Tarvittiin silti ystävieni Ketun keittiön kirjallisen ruokahaasteen voittanut postaus, jotta sisäistin, kuinka merkittävässä asemassa ruoka kirjoissa on.
En muista, että kirjoissa ruoka esitettäisiin yhdessäkään kohtaa epämiellyttävässä yhteydessä, mutta Peter Jacksonin ohjaamassa trilogiassa näin on.
Denethor, Gondorin käskynhaltija, suosikkipoikansa Boromirin kuoleman katkeroittama mies, syö kirsikkatomaatteja.
Elokuvat? Sormusten Herra -elokuvissa Peter Jackson teki hienoa työtä, mutta tolkienfriikin on syytä jättää nipopipo kotiin. Elokuvissa hienoa ovat Howard Shoren musiikki ja se, että opin arvostamaan kahta näyttelijää: Kate Blanchettia ja Miranda Ottoa. Pidän elokuvista ja jos harrastuneisuutta löytyy sekä lyhyiden että pitkien versioiden ekstrat kannattaa DVD:ltä katsoa. Elokuvat luonnollisesti siivittivät Tolkienin suositota ja ehkä sen seurauksena on syntynyt ainakin kolme keittokirjaa.
Tällä kertaa kokeilimme ensimmäisen kerran Robert Tuesley Andersonin kirjaa The Elven Cookbook.
Kirjassa on resepti kaikille kolmelle haltiasormukselle ja tämä on Nenyan. Turska reseptissä hiukan ihmetyttää, sillä Nenya oli Lothlorienin Valtiatteren Galadrielin hallussa: Galadriel sai sormuksen Cerebrimborilta, Eregionissa, Khazad-dûmin lähettyvillä. Merikalana turska ei siten tarinaan istu. Lisäksi, miksi Lothlorienissa olisi syöty thaimaalaisittain? Mutta kuten elokuvienkin kanssa, jätetään nipopito kotiin, sillä lopputulos ratkaisee.
Neljälle
Tarvitset
- 1 rkl maapähkinäöljyä
- 2 tl juustokuminaa
- 2 tl jauhettua korianteria
- 2 vihreää chiliä, siemenet poistettuna ja viipaloituna
- 1 kanelitikku
- 1 tähtianis
- 6 limetinlehteä
- 400 g kookosmaitoa
- 4 noin 150 g palaa turskafilettä
- 1 limen mehu
- tuoretta korianteria
Ohjeet
- Kuumenna öljy pannulla, lisää mausteet, limen lehdet ja sekoita noin 2 minuuttia, kunnes aromit lähtevät liikkeelle.
- Lisää kookosmaito ja keitä hiljaa viisi minuuttia.
- Lisää kala ja keitä hiljaa 4-6 minuuttia, kunnes kala on kypsää.
- Lisää limenmehu.
Kommentit
Ylitin itseni valmistelemalla kokkauksen hyvin. Kaikki aineisosat työvälineet olivat valmiina esillä, kun aloitimme ruoanlaiton. Ruoka oli esivalmistelun vuoksi hyvin nopeasti valmista ja se oli erittäin hyvää. Tämä on niitä reseptejä, jotka jäävät vakiolistalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti