torstai 13. kesäkuuta 2013

Grilliruokaa rapakon takaa: uudenlainen BLT

27.5. ja 9.6.



Blogirinki


Jokin aika sitten heräsi ajatus Blogiringistä, johon Äijäruokaakin sai kutsun. Pohdinnan jälkeen liityimme joukkoon, koska Blogirinki tuo myös bloggaajille uudenlaisen ja kiintoisan tavan tehdä sisältöyhteistyötä yritysten kanssa. Tämä blogaus on sponsoroitu hieman virallisemmin kuin jotkin harvat aikaisemmat blogaukset. Aiheena oli amerikkalainen kesäruoka, ehkä grillattu sellainen. Hellmann's-majoneesi raaka-aineena.

Pohdimme, mitä grillaisimme ja suuntasimme Memorial Daynä, jona Yhdysvalloissa on tapana grillata, New Yorkin Brooklyn Bridge Parkiin, jonka laitureiden viisi ja kuusi välissä on vapaasti käytettävissä olevia grillejä (säännöt).



Katkarapuja, maissia ja nautaa. Taustalla Manhattan Skyline.



Grillauskeli oli mitä mainioin, ja Hellman's-majoneesi toimi mainiona pohjana dipeille.



Ihmiset nauttivat kauniista kesäpäivästä.



Hyvän päivän ruoka-annista paras oli uusi idea. Yhdistimme New Yorkin suomalaisia juuria (niitäkin on!) BLT-leipään. (Lyhenne tulee sanoista bacon, lettuce, tomato.) Yritimme monella tapaa ja paras oli lopulta pienen saaristolaisleivän sisään tehty BLT, jossa oli lisäksi suolakurkkua.

Tarvitset




pieniä saaristolaisleipiä
Hellmann's-majoneeseja (käytimme Real, Chili, Touch of Garlic ja Garlic with Herbs -majoneeseja)
hyvää pekonia
suolakurkkua viipaloituna
salaattia
tomaatteja viipaloituna

Paista tai grillaa pekoni rapeaksi. Leikkaa leivät poikittain halki, paahda tai grillaa leipä, ja levitä majoneesia (yhtä laatua per leipä) leivän kummallekin sisäpinnalle. Lisää pohjapuolelle salaattia, pekonia, kaksi tomaattiviipaletta, kaksi suolakurkkkuviipaletta, uudelleen salaattia ja sulje leipä kannella.

Kommentit


Näistä tuli oikein hyviä. Sopii vaikkapa nopeaksi iltapalaksi hyvän amerikkalaisen pienpanimo-oluen kera. Leivät toimivat sekä grillissä että sisätiloissa tehtyinä, mikä tekee niistä kätevän ruoan suomalaiseen, vaihtelevaan kesäsäähän. Majoneeseja saa monenlaisissa purkeissa, pursotettavat pullot sopivat hyvin piknikille, jonne isompia lasipurkkeja ei kannata kantaa.



Päivän jännitysnäytelmänä toimi Brooklynin sillan lähettyvillä neljä paikoillaan leijuvaa helikopteria. CNN:n verkkosivut kertoivat, että syynä oli sillalla poikittain oleva rekisterilaataton auto, ja että silta oli suljettu. Palasimme Manhattanille eri reittiä emmekä saaneet koskaan tietää mistä tarkemmin oli kysymys.

Teksti ja kuvat: Heidi ja Ari

Yhteistyössä Hellmann's

Ei kommentteja: