sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Côtes de veau aux herbes


Olen jo pitkään halunnut kokeilla vasikkaa. Sitä pitikin kokeilla jo aikaisemmin, mutta kävi kuten kävi: vasikanmaksaa ei ollut saatavilla. Kirjoitin silloin rumasti Chef Wotkinsista. Kirjoitetaan nyt kauniimmin Veijo Votkinin pisteet nousivat kun hän totesi Hesarissa:


"Soitan ETL:ään ja kysyn, että eroammeko itse vai haluavatko he mieluummin erottaa meidät jäsenyydestään. Emme ryhdy työsulkuun, emme tue näitä työnantajaliiton tavoitteita", Veijo Votkin sanoo.


Melkoinen asenne-ero verrattuna siihen, kuinka työnantajapuoli on viime aikoina pyrkinyt ajamaan työntekijöiden etuja alas. Minusta sekä työnantajaliitoilla että työntekijäliitoilla on liikaa valtaa, mutta minkäs teet eikä tämän pohdiskelu oikeastaan kuulu ruokablogiin, mutta olkoon tämä pieni anteeksipyyntö kyseiselle firmalle.

Vasikkaan palatakseni, Ranskalaisen keittiön salaisuuksien ensimmäinen vasikkakyljysresepti on côtes de veau aux herbes. Tein reseptin puolikkaana ja kirja sanookin, että jos valmistaa 2-3 kyljystä sen voi tehdä myös liedellä pannussa kannen alla, mutta jos kyljyksiä on kuusi se sujuu helpommin uunissa. Minä tein kolme ja voimisesta huolimatta tein ne uunissa. Muokkasin reseptiä hieman koska lihan vähentäminen ei vähennä samassa suhteessa liemen tarvetta.

Tarvitset



3 isoa 2 cm paksuiseksi leikattua vasikankyljystä
1 rkl voita ja 1 rkl öljyä, tarvittaessa enemmänkin
suolaa ja pippuria
3 rkl voita mikäli tarpeen
1½ rkl silputtua salottisipulia
(muserrettu valkosipulin lohko)
1 dl kuivaa valkoviiniä
3 tl tuoretta basilikaa ja timjamia
½ dl lihalientä tai kermaa
suolaa ja valkopippuria
1-2 rkl pehmitettyä voita

Kuumenna uuni 175-asteiseksi.

Kuumenna voi ja öljy paistinpannussa ja kun voi melkein vaahtoaa ruskista kyljyksiä 2-3 kerrallaan, 3-4 minuuttia kummaltakin puolelta. Kun ne on ruskistettu, mausta ne suolalla ja pippurilla ja järjestä ne pataan hieman limittäin.

Kaada pannusta pois rasva 3 rkl lukuunottamatta. Jos rasva on palanut, kaada kaikki pois ja pane pannuun uutta voita. Sekoita siihen sipuli ja valkosipuli ja käristää hiljaa minuutin verran. Kaada pannuun viini, lisää yrtit ja keitä hiljaa muutama minuutti kaapien samalla

Kommentit





Ensimmäinen kosketukseni vasikkaan oli maukas ja murea. Keittiörempan jälkeinen tilanne on siistiytynyt sen verran, että kuvia voi ottaa jo muuallakin kuin parvekkeen pöydällä kunhan valitsee kuvakulman sopivasti. Kyljysten seurana toimi puoliksi halkaistu luumutomaatti, joiden halkaisupinnan olin maustanut kevyesti cayannepippurilla ja suolalla. Oishikatta 4/5.

4 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Wotkinin Bierwurst on TODELLA hyvää. Ei lainkaan makeaa kuten suomalaiset makkarat yleensä, ei ihme että saanut tuon kunniamaininnan.

Ketturouva kirjoitti...

Mekin otimme tänään lähikontaktia yrttimaustettuihin vasikankyljyksiin, tosin ravintolassa. Hyviä olivat.

Hassua, yleensä syömme vasikkaa ehkä kerran vuodessa saltimboccan muodossa, ja nyt on tullut syötyä kahdesti parin päivän sisään.

Irene Vermin kirjoitti...

Joudun minäkin uteliaisuuttani kommentoimaan; Yrttimausteseos vaikuttaa hyvältä, voisihan tuo sopia vaikka riistan kanssa? Kuvissa esiintyvät tummat lautaset ovat muuten todella mallikkaan näköisiä. Etenkin tuo mattapinta. Mistä tuollaisia löytäisi?

Ari Makela kirjoitti...

En ole tainnut tehdä riistaa koskaan vastaavalla tavalla, joten en osaa sanoa.

Lautaset ovat lahja, mutta käsittääkseni Stockmannin Casa-sarjaa.