sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Dong Bei Hu - China Tiger ja muita ravintoloita

Jotakuinkin tammikuusta asti on ollut puhetta entisen duunikaverini kanssa, että kävisimme syömässä jossakin. Ravintolaideoiden joukossa pyörähti ainakin Telakkakadun turkkilainen klassikko Ani, jossa ei ole tullut käytyä vuosikausiin. Ani ansaitsisi käynnin silloin tällöin, mutta se on olevinaan niin syrjässä että sinne ei tule lähdettyä.

Paikaksi valikoitui kahdeksan kuukauden pohtimisen aikana lopulta joidenkin kiinankävijöiden Helsingin autenttisimmaksi kuvailema kiinalainen ravintola Dong Bei Hu. Verkosta lukemani kommentit olivat enimmäkseen kiittäviä, mutta moitteitakin löytyi ja jotkut kiistivät ravintolan autenttisuuden, jota en itse osaa arvioida muuten kuin että minusta on hiukan kummallista puhua autenttisuudesta kiinalaisen ruoan yhteydessä sillä maa on valtava eikä sen ruokakulttuurikaan ole homogeeninen.

Sir Eino



Tapasimme Eteläesplanadilla sijaitsevassa olutravintola Sir Einossa, joka on minusta liian iso ja jonka olutvalikoima ei ole oikein minun makuuni, mutta paikka on ok. Se on lisäksi kokenut sitten edelllisen vierailun muodonmuutoksen: tupakkakoppi on siirtynyt ja paikkaan on ilmestynyt ruokapuoli, jonka lista vaikutti kiinnostavalta. Pitänee joskus kokeilla.

Dong Bei Hu



Siirtyessämme kulman taakse Dong Bei Hu -ravintolaan vastaanotto oli ystävällinen ja pöytävarausta hieman vaivanneet kieliongelmat olivat lähes olemattomia. Paikka on siisti, mutta sen akustiikassa olisi parantamisen varaa sillä paikan ollessa täynnä on silloin tällöin hiukan hankala kuulla mitä toinen sanoo.

Listalta valitsimme kanaa sitruskastikkeessa ja jättikatkarapuja cashew-pähkinöillä ja palanpainneeksi kiinalaista olutta. Tarjoilijalle sattui virhe ja saimmekin katkarapuannoksena katkarapuja makeassa kastikkeessa. Minua hivenen harmitti, mutta virheitä sattuu. Entä sitten? Kukaan ei kuole siihen, että ravintolassa saa ruokalajin pykälän verran vierestä. Sitä paitsi jättikatkarapuannos oli rakennettu niin kauniisti, että tuntui synniltä rikkoa se aloittamalla syöminen.

Molemmat annokset olivat erinomaisia, mutta valitettavasti ne olivan saman peruskastikkeen takia kovin samankaltaisia. Riisin kypsentäminen ei ole triviaalia edes riisinkeittimellä, mutta Dong Bei Hun riisi oli rakenteeltaan erittäin miellyttävää.

Pöydissä oli valmiiksi länsimaalaisten ruokaluvälineiden lisäksi myös puikot - piirre jota minä arvostan - mutta ärsyttävää oli se, että riisikuppeja ei ollut. Lopettaessamme ruokailuamme huomasimme, että kiinalaisilta vaikuttavat asiakkaat, joita oli useampi pöytäseuruellinen, sai riisikupit. Ehkä suomalaiset ovat niin tottuneet syömään riisinsä lautaselta, että asiakkaat eivät kuppeja kuitenkaan käyttäisi, mutta varsinkin kiinalaistyyppisillä tylpillä puikoilla riisi on hankala syödä lautaselta.

Dong Bei Huta voin suositella tämän yhden kokemuksen perusteella: ruoka on hyvää, palvelu on ystävällistä ja ystävällisyys paikkasi pienen ja ymmärrettävän kielimuuritakeltelun ja sattuneen ruokalajikömmädyksen. Ja sen riisikupin saanee kun osaa seuraavalla kerralla sellaista pyytää.

Masu ja mieli tyytyväisenä lähdimme ravintolasta ja minä onnistuin vielä unohtamaan sinne reppunikin, jonka kävin seuraavana päivänä hakemassa. Palvelu oli tässäkin kohtaa erinomaista ja minulta vielä kysyttiin mielipidettäni edellisen illan ruoasta.

Strindberg



Olen taitava sekoilemaan missä on Café Esplanad, jonka lohikeittoa on nyt vain pakko saada joskus lounaaksi ja Strindberg, mutta näin Googlen avulla voi tarkistaa, että se on Pohjoisespan ja Mikonkadun kulmassa. Tällä kertaa minut pelasti "Öö, tota, kumpi se nyt olikaan?" -ilmiöltä viehättävä seuralainen.

En ole edes tiedostanut, että Strindbergillä on yläkerta (ne portaat on piilotettu siihen heti ulko-oven jälkeen), mutta se osoittautui viihtyisäksi paikaksi, josta tosien oluen ystävälle ei löytynyt juuri mitään. Ilahduttavaa oli havaita, että Strindbergillä on pyttipannuviikot ja pöytämme kieppeiltä löytyi parikin Pyttipannukirjaa enkä voinut vastustaa esittelemällä kirjan persoonallisia ja hauskoja sarjakuvia kaverilleni.

Suomalaisittain erikoista on se, että ravintola ei laskuta juomia välittömästi vaan lasku maksetaan ruokaravintoloiden tyyliin vasta kun ollaan lähdössä.

Erinomaisen miellyttävä ilta ja kaikissa kolmessa ravintolassa tulee varmasti käytyä jatkossakin. Illan hyvää mieltä ei tuhonnut edes se, että kävelin Töölön kautta Hesaria pitkin kotiin tänne Arabiaan. Rakastan kotikaupunkiani, mutta en niitä örkkilaumoja, jotka mellastavat Hesarilla yhden aikaan yöllä.

11 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä, tuo Dongbei hu on ollut minunkin listallani about vuoden verran. Nimensä mukaisesti(Koillisen tiikeri) sen pitäisi edustaa nimenomaisesti koilliskiinalaista keittiötä, mikä on poikkeuksellista meillä.

Kömmähdys tilauksessa on valitettava, sillä ruokalajit pitäisi valita niin että maut poikkeavat toisistaan mahdollisimman paljon. Käsittämätöntä että eivät korjanneet erehdystä. Hyvän kokin pitäisi muuttaa jompaa kumpaa reseptiä, jos asiakas väen väkisin tilaa "väärin".

Ongelma on usein että pelkäävät liikaakin länsimaisia asiakkaita omituisine vaatimuksineen eivätkä uskalla toimia niinkuin omien kanssa.

Kuvaavaa on, että parhaan ateriani Pekingissä söin paikassa, jonka nuorehko naiskokki meni aivan paniikkiin meidät nähtyään: "Apuaa emmä osaa ulkkareille laittaa!" Tähän luullakseni kokin isoveli vastasi: "Tee ihan niinkuin tavallisesti vaan." (Osaan siis kiinaa.)

Sitä ateriaa ei unohda.

ari kirjoitti...

Mielenkiintoista, että itse kääntävät nimen China Tigeriksi.

Ravintola olisi varmaankin korjannut erehdyksen, mutta me itse sanoimme, että tämä on oikein hyvä näin. Emme siinä vaiheessa vielä tajunneet, että peruskastike on sama, mutta vaikka olisimme tajunneetkin niin ei niin kaunista annosta olisi voinut keittiöön palauttaa. Enkä pidä ruoan haaskaamisesta varsinkaan jos se on eläinperäistä.

Ongelma tosiaan tuntuu olevan kulttuurillinen: kuvitellaan että länsimaalaiset jotenkin välttämättä haluavat erilaista ruokaa kuin länsimäiset. Toinen juttu, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin on se, että kun Suomessa kuitenkin on ihmisiä monelta puolelta Aasiaa niin ravintola on melkein aina silti kiinalainen Minä haluaisin muunmuassa vietnamilaisen ravintolan. Löytyisiköhän Tukholmasta? Sinne on niin helppo päästä.

Mirka kirjoitti...

Hakaniemessä sinnitteli vietnamilainen muutaman vuoden, Tukholmassa olen käynyt korealaisessa mutta viimeksi se oli suljettu.

Helpointa ostaa omat keittokirjat ja mennä Viivoanin kautta kotiin!

Lauantaina tuli mainio ohjelma New Yourkin vanhoista ravintoiloista, Jum-kanavalta. En tiedä löytyisiö verkosta, siinä käytiin myös vanhassa kiinalaisravintolassa yhdessä paikallisen kiinalaisen kanssa. Nauroivat, että olivat syöneet aivan eri ruokia eri listoilta. Länsimaalaisille myytiin kevätrullaa ja hapanimeläpossua, kun paikalliset kiinalaiset tilasivat kotiloita mustapapukastikkeessa ja paistettua kampelaa.

Kiinalaisten ravintoloiden nimet ovat kiinaksi ihan yleisesti paljon erittelevämpiä kuin englanniksi/suomeksi.

Olen saanut harmaita hiuksia kun olen kysynyt kiinaksi jostakin itelleni oudosta ruoka-aineesta, mitä se on. "Se on ruokaa." "Se on maustetta." Himpuri soikoon niinkuin en sitä arvaisi!

Kiinassa varsin vähän käytetään pöytäliinoja. Se on eurooppalainen ilmiö. Kiinassa pöytä on alue jolle voi rauhassa nakata luut ja ruodot ym. katkaravun kuoret, ja joka sitten joka asiakkaan jäljiltä pyyhitään puhtaaksi. Monille kiinalaisille on aivan outo ajatus, että olisi pöytäliina, joka pitäisi yrittää pitää puhtaana.

Mirka kirjoitti...

Sori typot. Siis Jim-kanavalta! :-D

Mirka kirjoitti...

Toki fiinimmissä paikoissa Kiinassakin käytetään nykyään pöytäliinoja, mutta se on siis lännestä levinnyt tapa. Usein näki, että sen pöytäliinan päälle oli sitten levitetty muovi...

Minttu kirjoitti...

Kyllä Helsingissäkin pääsee maistelemaan etnisiä makuja eri puolilta Aasiaa. Korea House varmasti tiedetäänkin, mutta ehkäpä vähemmän tunnettu vielä on Itäkeskuksen vietnamilainen Tre Viet.

ari kirjoitti...

Korea Housen tiedän, mutta se on mielestäni varsin epätasainen. En tosin ole kovin montaa kertaa käynyt.

Kiitos vietnamilaisesta vinkistä!

Olen silti edelleen sitä mieltä, että valikoima on erittäin suppea.

ari kirjoitti...

Hyvä kokemus sai kokeilemaan tänään lounasta. Tilasimme häränlihaa ja sipulia sekä possua ja purjoa. Palvelu oli taas hyvää, mutta ruoasta ei ole juuri hyvää sanottavaa: alkukeitto ihan ok, liha oli wokkiin riittävän hyvää - vaikka olisi se voinut mureampaakin olla, mutta molemissa ruokalajeissa oli sama kastike, jossa natriumglutamaatti peitti kaiken alleen. Tämä kalleimman lounarin 9,20 € hintaan.

Mieli hiukan piristyi kun bongasin ulos menevien portaiden liukuesteet: niissä luki Maritim. No, miksei moinen toimisi maallakin?

Ei, tämä ei korvaa lounaskiinalaisenani Mandarin Courtia. Illalla tulee Dong Bei Hussa sen sijaan käytyä varmaan jatkossakin silloin tällöin.

Mirka kirjoitti...

DONGPO ROU
Keskiaikaisen kiinalaisen runoilijan Su Dongpon mukaan nimetty kylkipaisti on monien kiinalaisten lempiruoka:

1/2 kg pala luutonta possun kylkeä nahkoineen
2 viipaletta tuoretta inkivääriä
hiukan purjoa
1 tl suolaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl riisiviiniä tai valkoviiniä
(tähtianis tai neilikka)

Kaikki pataan tai vuokaan, peitetään kannella tai foliolla, höyrytetään tai laitetaan mietoon 120 uuniin 4 tunniksi.
Syödään ehdottomasti nahkoineen.

ari kirjoitti...

Kiitos, Mirka!

Mirka kirjoitti...

Kiinassa on hitaisiin ruhonosiin pääjako "valkokeittäminen" ja "punakeittäminen". Ero on siinä, onko liemessä soijaa. Kun valkokeitetään, liha voidaan syödessä dipata soijaan, punakeitetyn kanssa se ei ole tarpeen.

Tyylejä on monia, tässä yksi: Lihanpalat (luulla tai ilman) ryöpätään ja vesi kaadetaan pois. Otetaan puhdas vesi, esim. 1 litra, lisätään noin desi soijaa, rkl sokeria, muutama siivu inkivääriä, tähtianista, neilikkaa ja/tai kanelia. Keitellään hiljalleen kunnes mureaa, yleensä 2-4 tuntia. Samaa lientä voi käyttää myös juureksiin ja bambunversoihin, keitettyihin kananmuniin tai sieniin. Liemi voidaan käytön jälkeen ottaa talteen ja vaikka pakastaa seuraavaa käyttökertaa varten. Jossain päin Kiinaa näitä nk. Lu-liemiä käytetään vuodesta toiseen, katsovat että maku vain paranee. Voi kyllä olla myytti.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...