Kävin vuosina 2017 ja 2018 kolme kertaa Pariisissa, kahdesti työmatkalla ja kerran lomailemessa. Kuten noin vuosi sitten kirjoitin, niin etsin ja löysin Pariisista keittokirjakirjakaupan. Jos osaisin ranskaa enemmän, kuin alkeiskurssin verran, olisin palannut kaupasta kottikärryjen kanssa. Nyt jouduin tyytymään kahteen kirjaan, joista toinen käsittelee normandialaista keittiötä.
Normandialainen keittokirja valikoitui helpohkosti: en tiedä alueesta juuri muuta, kuin sijainnin, runsaasti epämiellyttävää sotahistoriaa ja calvadoksen. Minun ikäpolveeni Kaurismäen Arvottomat teki lähtemättömän vaikutuksen. Muistattehan naisen, joka oli yhtä kaunis, kuin öinen moottoritie ja Mannen tilauksen "Kaksi calvadosta." Ranskalainen siideri, calvados, maitotuotteet. Meri. Ei sellaisessa paikassa ruoka voi olla pahaa?
Keittokirjahyllyistäni löytyy entuudestaan ranskalaisesta bistroruoasta kertova kirja, jossa on myös siiderikanaresepti. Uudehkon keittokirjani resepti käyttää kokonaista kanaa, joka on yhden hengen taloudessa varsin iso määrä ruokaa. Päädyin toteuttamaan netistä löytämäni reseptin, joka on hyvin samankaltainen, kuin kirjan resepti. Muokkasin hieman reseptiä, koska pidän timjamista ja jääkaapissa sattui olemaan vajaa kermapurkki, joten miksi en olisi käyttänyt sitä kokonaan?
Tarvitset
4 rkl voita
1 hapan omena
vehnäjauhoja
2 kanankoipea
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
60 ml calvadosta
1¼ dl normandialaista siideriä
1 tl kuivattua timjamia
1¾ dl kermaa
Lämmitä uuni 190 °C.
Ripottele suolaa kanalle molemmin puolin ja anna koipien lämmetä sillä välin, kun valmistelet muut ainesosat. Siivuta sipuli juuresta latvaan.
Lisää keskilämpöiselle pannulle 2 rkl voita ja lisää viipaloidut omenat. Hauduta silloin tällöin käännellen, kunnes viipaloidut omenat ovat hieman ruskistuneet. Ripottele niille hieman suolaa ja siirrä ne talouspaperin päälle syrjään.
Pyöräytä kanankoivet jauhoissa. Laita ne pannulle nahkapuoli alaspäin. Lisää kaksi ruokalusikallista voita. Ruskista korkealla keskilämmöllä 3-5 minuuttia, kunnes koivet ovat ruskistuneet kauniisti. Poista koivet pannulta ja siirrä ne syrjään odottamaan.
Lisää sipuliviipaleet pannulle. Nosta lämpöä korkealle keskilämmölle. Sekoita silloin tällöin ja kypsennä, kunnes sipulit ovat hiukan ruskistuneet.
Lisää calvados pannulle ja sekoita niin että ruskistuneet paistamisen jäänteen sekoittuvat nesteeseen. Anna calvadoksen kiehua, kunnes siitä on jäljellä noin puolet. Lisää siideri ja kiehauta. Lisää timjami ja ripaus suolaa. Palauta kanankoivet pannulle nahkapuoli ylöspäin, siirrä pannu uuniin ja kypsennä 30 minuuttia.
Poista pannu uunista. Siirrä koivet syrjään ja laita pannu korkealle lämmölle ja keitä kokoon kunnes kastiketta on puolet jäljellä. Lisää kerma ja alenna lämpöä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Tarjoa perunamuusin ja vaikkapa englantilaisittain valmisttujen papujen kera.
Kommentit
Hyvää, mutta ruoka saa maistua joltain muultakin, kuin omenalta. Seuraavalla kerralla vähemmän omenaa ja osan siideristä voinee korvata kanaliemellä. Oishikatta 3/5, siis.