sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Brooklyn Brewery

28.5.2013

From Brooklyn Brewery 2013-05-28

Panimolle pääsee helposti metrolla, ensimmäisenä vierailija havaitsee logon, sitten The Beer Has Dispelled the Illness that Was in Me -hieroglyfit.

Brooklyn Breweryn oluita on saanut jo pitkään Suomesta olutravintoloista ja ruokakaupoista. Ja se on iloinen asia, sillä Brooklyn Breweryn oluet ovat maittaneet minulle aina. Panimolla voi vierailla useammalla eri tavalla, mutta suosittelemme panimokierrosta, varsinkaan jos sellaisella ei ole aikaisemmin ollut.

From Brooklyn Brewery 2013-05-28

Panimovierailut noudattavat varsin samanlaista kaavaa: ensin kerrotaan panimosta, sen historiasta ja nykypäivästä. Siinä samalla saatetaan hiukan maistella. Sitten tutustuaan tuotantoon ja sitten maistellaan hieman. Myös Brooklyn Breweryn kierros tapahtuu tämän muotin mukaan. Mikäpä siinä, se on hyvä muotti.


From Brooklyn Brewery 2013-05-28

Vierailulla tutustiin luonnollisesti myös oluen raaka-aineisiin. Tässä Heidi pitää kädessään ohraa.

From Brooklyn Brewery 2013-05-28

From Brooklyn Brewery 2013-05-28

Oppaamme oli aidosti innostut, ja ylpeä, panimon tuotteista.

Suomalaisväriä


Brooklyn Brewery tekee yhteistyötä suomalaisen Sinebrychoff-panimon kanssa. Sinebrychoffin panimomestari Tapio Kangas-Heiska ja Brooklyn Breweryn panimomestari Garret Oliver kehittivät yhdessä Sinebrychoff Brooklyn Two Tree Porter -oluen vuonna 2013.

Eräs mielenkiintoisimmista Brooklyn Breweryn oluista on Brooklyn Lager, joka valittiin Suomessa vuoden olueksi Helsinki Beer Festivalissa vuonna 2006 ja saman kilpailun parhaaksi alle 6% pohjahiivaolueksi se valittiin vuonna 2010. Erilainen lager, joka sopii myös Heidin ja minun makuuni.


From Brooklyn Brewery 2013-05-28

Kommentit


Brooklyn Breweryssä kannattaa käydä, jos on kiinostunut oluesta ja on New Yorkissa. Kierros on hyvä ja olut maukasta. Panimolla on lisäksi tilaisuus maistaa kokeiluerien oluita, joita Suomesta ei koskaan tule saamaan. Kierros maksaa jonkin verran, mutta alle 10 dollaria. Varaus kannattaa tehdä ajoissa, sillä kierros on suosittu.



Ei kommentteja: