perjantai 26. syyskuuta 2008

Quiche à la Kuusamo

Hyvän työtoverin lähtiessä Muualle kysyin tietysti häneltä millaisen läksiäisquichen hän haluaa. Vastaus oli "Sitä sinihomequicheä koska en missään muualla sinihomejuustoa syö." Koska aina pitää olla luova käytin tämänkertaiseen quicheen vain puolet normaalista mustaleimaisesta ja korvasin toisen puolen savuisella Kuusamolla. Lopputulos oli mainio.

Reseptin voi käydä lukemassa tuolta. Päivän ilahdus syntyi siitä, että Google löytää sanoilla quiche au roquefort ensimmäisenä minun blogini.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Imaami uuniin

Ketturouvan ja Karhuherran tapaaminen on aina juhlaa, mutta jo mennyt eilinen oli sitä aivan erityisesti kun keitimme kokoon vastauksemme kurpitsahaasteeseen.

Varsinainen osallistumisblogaus löytyy Ketun keittiöstä, mutta ilmoitetaan nyt täälläkin, että haasteeseen on vastattu myös Äijäruokalassa.

Oma panokseni Suuren Kurpitsan odottamisessa oli se, että mikseipä klassista Lähi-Idän pyörtynyttä imaamia voisi valmistaa munakoison sijasta kesäkurpitsaa käyttäen? Lopputulos oli erittäin herkullinen ja sitä edelleen täydensi mainio possukurpitsa sekä muhkea kakku, joista tosiaan enemmän Ketun keittiössä.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Elämä bilehileenä



Eräässä yritysostossa sain työtovereikseni ihmisiä, jotka saivat edelliseltä työnantajaltaan mukaansa läppärinsä, mutta ilman käyttöjärjestelmää. Tarjouduin asentamaan niille, jotka eivät halunneet ostaa Windowsia, asentamaan koneisiin Linuxin ja kahteen koneeseen se päätyikin vaikkakkin vain toinen käyttäjistä tuli lopulta indoktrinoitua. Perjantaina tälle käyttäjälle piti käydä tutkimassa mahdollisuutta saada Globesurfer USB-modeemi toimimaan. Olen aina inhonnut modeemeja lisäksi niistä liian suuri osa on ollut Windows-only rautaa, jonka toimivuuteen ei ole voinut luottaa - pitkän päälle ei edes Windowsissa: kun valmistaja lopettaa tukensa niin siinähän laitteen omistajaa naurattaa.

Kuinka ollakaan tapasimme Hauessa, missä muuallakaan. Konetta ihmettelimme ystäväni kotona kera tshekkioluen. Modeemi näkyi heti USB-massamuistilaitteena, jota ei ihan ensimmäisenä modeemilta odottaisi. Googlella löysin ohjelman, jonka pitäisi osata vaihtaa laitteen moodia. Toivoa siis on, mutta meille iski nälkä ja jano ja päätimme lähteä Juttutupaan syömään, oluelle ja katsomaan illan ilotulitusta.

Ruoka jäi toiveuneksi sillä joku muukin oli saanut saman idean ja Marco Polo ja Juttutupa olivat tupaten täynnä ja sitäkin, että sai istua oluen kanssa pöytään piti jonkin aikaa odottaa. Päätimme, että emme jaksa odottaa ruokaa. Siirryimme terassille, josta löysin itselleni uuden äidin.

Äiti seisoi ystävänsä, toisen naisen kanssa, pöydän toisella puolella. Äiti halusi pöydälle seisomaan nähdäkseen ilotulituksen paremmin ja pyysi kättäni, jotta hän pääsisi paremmin kiipeämään pöydälle. Seura osoittautui mukavaksi ja sukulaiset ilmestyivät kuvaan kun pöydän toisella puolella istunut mies kysyi tukeani kaivanneelta naiselta onko hän minun minun äitini. Jotakuinkin ikäiseni nainen ei luonnollisestikaan ottanut asiaa kohteliaisuutena, mutta pian hänen ystävänsä oli isoäitini ja minun ystäväni taas minun isotätini. Juttu lähti siis hivenen käsistä.

Saatoin ystäväni kotiini ja nappasin väsymykseni vuoksi Hämeentiellä vastaantulevan taksin lennosta kiinni. Kotiin nukkumaan.

Lauantaina oli sitten blogitapaamisen aika ja aika leipoa lupaamani quiche tapaamiseen. Tapaaminen oli oivallinen. Paljon hyvää juomaa, ruokaa, seuraa ja sauna. Jatkoille Ilvekseen, jossa en ole tällä vuosituhannella käynyt ja sieltä vielä Pastanjauhajien kera Bakersiin. Sitten kotiin halaamaan tyynyä. Ilveksessä pyyhkäisin nolosti kameralaukulla tyhjän tuopin kameralaukulla lattialle. No, onneksi se oli edes tyhjä, joten henkilökunnalla oli vähemmän siivottavaa.

Blogitapaamisissa mukavaa on sekin, että tapaa hyvin erilaisia ihmisiä, joita tuskin muuten koskaan tapaisi.

Jutun kuva on otettu uneliaista chilitryffeleistä. Tätä kuvaa ylivalottuminen korostaa mielestäni mukavalla tavalla.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Quiche au camembert



Kuluneen viikon miellyttävin tapahtuma oli ehdottomasti ruokablogistien syyskuun tapaaminen. On aina jännittävää tavata nettituttuja ja huomata kuinka samanlaisia tai erilaisia he ovat odotuksiin verrattuna. Ruokablogaajat ovat ihan omaa luokkaansa: on yhteinen harrastus ja lisäksi miesten kesken on kamerakerho.

Oma kontribuutioni iltaan oli quiche au camembert ja sen seuraksi pullollinen Tio Pepeä. Jälkimmäinen taisi tosin olla virhevalinta sillä se tuntui maistuvan vain minulle (hipsh). Quiche sen sijaan sai imartelevia kommentteja vaikka itse olen sitä mieltä, että mausteita siihen tuli hivenen liikaa.

Valkohomejuuston stydiyttä kannattaa harkita oman maun mukaan: mustaleimainen emmental vaatii seurakseen voimaa, mutta minkä verran? Kauan sitten tein tästä version, joka jäi silloisen avovaimoni suuhun, koska käytetty valkohomejuusto oli minulle liian vahvaa. Well, lucky her. Kyllähän niin hieno nainen kokonaisen quichen ansaitsee. Ja kaikesta huolimatta olemme edelleen ystäviä. Se on hienoa.



Tarvitset



voitaikinapohjan
kolmio Valion brietä tai vastaavaa juustoa
nyrkinkokoinen kimpale mustaleimaista emmentalia
3 kananmunaa
2 rkl pehmitettyä voita
luraus kermaa
mustapippuria
cayannepippuria

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Raasta mustaleima, laita kulhoon. Murenna brie sekaan. Sekoita haarukalla. Vatkaa munat sekaan haarukalla, lisää kerma ja mausta. Paista 35-45 minuuttia kunnes quiche on kohonnut ja sen pinta on ruskistunut.

Alkuperäisessä on suolaa, jota pidän lähinnä quichen pilaamisena, koska käytetyt juustot ovat niin suolaisia.