New Yorkissa opin pitämään bageleista ja niistä, jo varsin kaukaisista, vuosista jäi halu leipoa niitä itse. Kumppanini löydettyä Me naisista, jossa on usein hyviä reseptejä, lohipastramiavokadobageleiden reseptin, brunssisuunnitelma oli valmis. Bagel-resepti löytyi Kinuskikissasta.
Lohipastrami
Tee lohipastrami vuorokautta aikaisemmin. Alkuperäisessä reseptissä kala leikattiin poikittain tangoiksi, mutta me paistoimme kalan yhtenä palana ja leikkasimme siivuiksi.Tarvitset
- 600 g lohen paksua keskiosaa
- 2 rkl karkeaa merisuolaa
- 2 tl tummaa fariinisokeria
- 1 rkl korianterin siemeniä
- 2 tl kuminaa
- vastajauhettua mustapippuria
- 1 tl savupaprikaa
- ripaus cayannepippuria
Leikkaa lohi puolen senttimetrin viipaleiksi.
Bagelit
Luin reseptin hieman huolimattomasti ja aloitin vaivaamisen ennenkuin taikina irtosi käsistä, mutta ainakaan lopputulosta ei voi valittaa, joten suurta bagelrikosta en tunnusta tehneeni.Tarvitset
- 2 tl kuivahiivaa
- 1½ rkl sokeria
- 3¼ dl vettä
- 9 dl vehnäjauhoja
- 2 tl suolaa
- unikonsiemeniä
Lämmitä vesi 42 °C. Lisää hiiva ja sokeri noin puolikkaaseen vesimäärästä. Anna seistä viisi minuuttia sekoittamatta. Sekoita sitten niin, että Sekoita jauhot toisessa kulhossa ja tee kolo keskelle. Kaada vesisekoitus koloon. Sekoita ja lisää samalla vettä niin kauan, kunnes taikina irtoaa käsistä ja on tarpeeksi paksua. Vaivaa taikinaa, kunnes se on pehmeää ja joustavaa. Sivele iso kulho kevyesti oliiviöljyllä ja anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
Paina taikina alas ja anna levätä vielä 10 minuuttia. Jaa kahdeksaan osaan ja pyörittele palloja. Tee jauhotetulla sormella reikä pallon keskelle ja pyörittele rinkeleiksi.
Nosta kevyesti öljytylle pellille (me käytimme leivinpaperia) ja anna kohota vähintään 10 minuuttia.
Mittaa kattilaan vesi ja suola. Kuumenna vesi kiuhuvaksi ja laske lämpötilaa. Nosta rinkeli kiehuvaan veteen ja keitä noin 30 sekuntia kummaltakin puolelta. Nosta reikäkauhalla takaisin pellille. Ripottele kostealle pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225 °C 15-18 minuuttia.
Kokoaminen
Me naisten reseptissä käytettyyn tuoreita avokadoja. Me päädyimme käyttämään quacamolea sen sijaan.Tarvitset
- bageleitä
- maustamatonta tuorejuustoa
- guacamolea
- lohipastramia
Halkaise bagelit ja, jos ne eivät ole aivan tuoreita, paahda puolikkaat.
Levitä bagelin alapuolen leikkuupinnalle ensin tuorejuustoa, sitten guacamolea ja levitä pastramiviipaleita päälle. Laita bagelin yläpuoli koko komeuden päälle.
Kommentit
Näistä tuli todella hyviä, rakastan tuoretta leipää ja lohipastramia on tehty jo toisenkin kerran. Oishikatta 5/5.