maanantai 10. maaliskuuta 2014

Törkeen hyvää eli Marc Aulénin Sopat!

27.2.

From Äijäruokaa: Sopat!

Marc Aulénista kuulin ensimmäisen kerran Hakaniemen hallin Soppakeittiön yhteydessä. Kaupunkissa levisi tieto miehestä, joka oli luonut kaupungin parhaaseen kauppahalliin lounasravintolan, josta sai kaupungin parhaat keitot. Siitä oli otettava selvää ja karkasin töistä lounastunnille hieman kauemmaksi. Keittoa joutui odottamaan. Se kannatti, sillä tuore, hyvä leipä ja lohikeitto eivät pettäneet odotuksia. Bouillabaissea en uskaltanut kokeilla ja vuosia myöhemmin, tässä kirjanjulkaisemistilaisuudessa, opinkin Aulénilta, että suomalainen kuolee ennemmin nälkään kuin lausuu jotain väärin. Bouillabaisse meni kuulemma kaupaksi vasta, kun hän lisäsi ruokalistaan sanat "Törkeen hyvää".

Soppa maistui ja kävin lounaalla myöhemminkin, harvakseltaan minulle hieman hankalan sijainnin vuoksi.

From Äijäruokaa: Sopat!

Qulman löytää helposti kun kävelee Kirkkokatua pitkin Mariankadulle ja kääntyy vasemmalle. Isoa Q:ta ei voi olla huomaamatta.

Aulén lopetti Soppakeittiössä ja perusti Kruunuhakaan Qulman. Minä en tätä huomannut, en ennen kuin sain kutsun Sopat! -kirjan julkaisutilaisuuteen.

From Äijäruokaa: Sopat!

Qulma on viihtyisä paikka. Tunnettujen kanta-asiakkaiden kuvien koristama seinä tuo mieleen vierailumme Katz Delikatesseniin. Sain arvostelukappaleen, ja paikan nurkkapöydästä. Pöytäseurueeseen kuului korealainen mies, joka osoittautui kirjan kuvaajaksi, Jaesong Parkiksi. Hänen kuvansa ovat raikkaita ja persoonallisia.

Kirja itsessään on mainio, reseptien aineosat löytyvät tavallisista, ehkä vähän paremmin varustetuista, ruokakaupoista. Kirjan lopusta löytyy vierailevien kirjoittajien reseptejä, jotka täydentävät mukavasti kirjaa. Resepteihin tullen palaamaan myöhemmin, kunhan ehdin niitä kokeilemaan.

Entä Qulman sopat? Törkeen hyviä!

Muualla verkossa


Marc Aulén
Ravintola Qulma
Sopat!

Punajuuria, lampaankaretta ja crème brûléeta



Talvella meillä vieraili Ketun keittiö. Vuodenaikaan sopivat punajuuri ja lammas, jälkiruoaksi valitsimme suosikkijälkiruokamme, crème brûléen.



Halusimme kokata uudesta I ♥ New York -kirjastamme, johon olimme tykästyneet newyorkilaisen ystävämme luona viime vuonna. Alkuruoka löytyi kuitenkin Gordon Ramsayn Sunnuntairuokaa-kirjasta.



Balsamipunajuuret sinihomejuuston kera


Punajuurien esikäsittelyn jouduimme googlaamaan, sillä emme ole niitä kovin usein valmistaneet. Seesaminsiemeniä ei ollut, joten jätimme ne pois.

600 g keitettyjä ja kuorittuja pieniä punajuuria
3-4 rkl oliiviöljyä
6-7 rkl balsamiviinietikkaa
merisuolaa
mustapippuria
150 g sinihomejuustoa
(1-2 tl paahdettuja seesaminsiemeniä)

Harjaa punajuuret huolelliseti. Anna kuoren, kärkijuuren ja pari senttiä naattia jäädä paikoilleen keittämisen ajaksi.

Laita punajuuret kiehuvaan veteen, jossa on 1 tl suolaa vesilitraa kohti. Keitä ne hiljalleen juuri ja juuri kypsiksi 15-20 minuuttia riippuen juurten koosta. Kokeile haarukalla kypsyyttä.

Leikkaa punajuuret neljään osaan. Kuumenna öljy pannussa, lisää juuret ja kypsennä 2-3 minuuttia. Lisää etikka ja mausta suolalla ja pippurilla. Ravistele. Siirrä kulhoon, anna jäähtyä rauhassa ja pane muutamaksi tunniksi jääkaappiin.

Riko sinihomejuusto murusiksi punajuurten päälle, ripottele paahdettuja seesaminsiemeniä ja tarjoile.

Paahdettu lampaankare




Tsatsiki


3,75 dl kreikkalaista jugurttia
2 kurkkua
suolaa
2 tl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
½ valkosipulin kynttä
(1½ rkl silputtua tilliä)

Kuori ja raasta kurkut. Valuta tunnin verran, jotta ylimääräinen neste poistuu. Mausta suolalla. Sekoita kurkkuraaste jugurttiin. Lisää sitruunamehu ja oliiviöljy. Lisää hienonnettu valkosipuli. Lisää halutessasi tilli, me emme lisänneet, koska emme ole suuria tillin ystäviä.

Lampaankare


1 rkl rypsiöljyä
runsas 1 kg lampaankaretta
suolaa
2 rkl voita
5 timjamin oksaa
1 valkosipuli, murskattu, mutta kokonainen

Kuumenna uuni 150 °C.

Kuumenna iso paistinpannu kuumaksi. Mausta kare runsaalla suolalla. Laita liha pannulle rasvapuoli alaspäin ja paista 2½-3 minuuttia. Käännä liha ja paista minuutti. Käännä liha uudelleen ja lisää voi, timjami ja valkosipuli. Valele karetta kolme minuuttia voilla. Siirrä uuniin 10 minutiksi. Käännä liha, valele voilla ja paahda vielä kymmenen minuuttia. Valele liha voilla ja paahda vielä 10 minuuttia. Käännä liha ja valele voilla. Paahda 10-15 minuuttia kunnes lihan sisälämpötila on 55-57 °C astetta. Anna lihan asettua 10-15 minuuttia enne leikkaamista.

Tarjoile tsatsikin, paahdettujen perunoiden ja uunitomaattien kera.

Crème brûlée




Jälkiruoaksi valmistimme crème brûlée Valion reseptillä. Noudatimme reseptiä muuten, mutta ruokokidesokerimme oli karkeaa, ei hienoa, kuten alkuperäisessä reseptissä. Siivilääkään ei käytetty, sillä sopivan kokoista siivilää ei Äijäruokalassa ole.

Tarvitset


½ vaniljatanko
3,3 dl kuohukermaa
1 dl kevytmaitoa
4 keltuaista
½ dl sokeria
tummaa ruokokidesokeria

Halkaise vaniljatanko ja kaavi teelusikan kahvalla siemenet. Lisää ne yhdessä kerman ja maidon kanssa kattilaan. Kuumenna seos hitaasti kiehumispisteeseen.

Yhdistä kulhossa keltuaiset ja sokeri. Vatkaa hetki kevyesti. Kaada kuuma kermamaito munamassan joukkoon ohuena nauhana. Sekoita koko ajan hyvin, mutta älä vatkaa liikaa ettei pinnalle muodostu vaahtoa.

Kaada seos annosvuokiin.

Nosta annosvuoat syvälle uunipannulle. Siirrä pannu uuniin. Kaada sille kuumaa vettä niin, että vesi ulottuu annosvuokien puoliväliin. Kypsennä uunin alaosassa 190 asteessa 20 - 25 min. Ota uunista, kun massa alkaa olla hyytynyttä, mutta ei vielä kovaa. Anna jäähtyä jääkaapissa 2 - 3 tuntia.

Ripottele juuri ennen tarjoilua pinnalle ruokokidesokeria. Paahda jälkiruokiin karamellimainen, rapea pinta kaasupolttimella.

Kommentit


Lopputulos oli herkullinen kokonaisuus, esille nousivat punajuuret ja jälkiruoka. Lihan ollessa vain hyvää ja niiden seuraksi tehdyt tomaatit olivan liian kauan uunissa. Siitä huolimatta, oishikatta 4/5.