tiistai 22. marraskuuta 2011

Munakas Le Havressa



Le Havren rantaa. © Urban.

Kiivetessäni hieman ränsistyneenä setänä marraskuisena lauantaina metroasemalta kohti elokuvateatteri Maximia olisi voinut kuvitella olevansa Le Havressa tuhnuisenkostean sään vuoksi, mutta metroa ei ranskalaiskaupungista löydy ja sääkin lienee raaempi Englannin kanaalin suulla kuin saariston suojaamassa Helsingissä. Kaurismäkeläisen kuluneena oli kuitenkin hyvä päivä mennä katsomaan Aki Kaurismäen Le Havre.

Elokuva kertoo humaanin, voimakkaasti kantaa ottavan tarinan kengänkiillottajasta, joka yrittää pelastaa laittomasti maahan tulleen nuoren pojan. Kertomus on kaltaiselleni synkistelijälle hieman liian happy-feel-good, mutta kaikesta huolimatta pidin elokuvasta hyvinkin paljon ja DVD ilmestynee hyllyyni jos elokuva sellaisena julkaistaan.

Elokuva synnytti myös matkaidean Le Havreen josta pääsisi lautalla Portsmouthiin, jossa merihistoriasta kiinnostunutta odottaisivat muun muassa HMS Victory ja HMS Warrior.

Munakas





Le Havressa Marcel Marx syö punaviinin kera yhden munan munakkaan au naturel ja kohtauksesta oli lyhyt matka jääkaapille ja lieden ääreen.

Jamie Oliverin America-kirjasta opin tavan tehdä munakkaan pannulle ja se onkin näppärää: munakas pysyy ehjänä koska sitä ei tarvitse siirtää lautaselle ja lämpimänä (blogaajan iloksi myös kuvaamisen ajan). Koska tässä reseptissä on pekonia tällä voi hyvin osallistua marraskuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena on lohturuoka. Elokuva sopii myös sillä muinaiseen elokuvahaasteeseen Kaurismäkeä pohti lisäkseni tämänkertaisen haasteen järjestäjä, mutta kumpikaan meistä ei syttynyt idealle calvadoksesta ja päivän salaatista.

Tarvitset



kolme munaa
pekonia
tomaattiviipaleen
paprikaviipaleen
vastajauhettua valkopippuria
merisuolaa
vastaraastettua mietoa cheddaria

Riko munat ja mausta maun mukaan. Ruskista pekoni ja siirrä syrjään. Paista tomaattia ja paprikaa hetki. Laita pekoni takaisin pinnalle ja lisää munat. Paista, mutta älä kypsäksi sillä muna kypsyy vielä lämmöltä paistumisen jälkeenkin eikä munakkaan kuulu läpikypsä ollakaan.

Kommentit



Tästä tuli yksinkertaista ja hyvää. Oishikatta 4/5. Älkää kuitenkaan kertoko tästä reseptistä minua Mariassa hoitaneille lääkäreille - heillä saattaisi olla minulle sanottavaa.

2 kommenttia:

suolaajahunajaa kirjoitti...

Ehdottomasti ruokahaastetavaraa. Hyvää munakasta saa ihan liian harvoin. Sitä täydellistä vielä harjoitellaan ainakin meillä.

Heidi Lehmuskumpu kirjoitti...

Herkullisen näköinen annos. Minua houkuttelisi kokeilla tuota niin, että vaihtaisi pekonin tilalle salamia. Mutta tämä tuskin on sinulle yllätys. ;) Tsemppiä ruokahaastekisaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...