keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Helkan keittiö

Alkuvuoden pyörähdys Helkan keittiössä poiki myös lahjakortin joko hotelliin tai ravintolaan. Helsinkiläiselle luontevin valinta oli ravintola oman sängyn löytyessä alle puolen tunnin matkan päästä.

Istahdin hetken baarissa, siisti mukava paikka joskin isommalle seurueelle hotellin baari sopii paremmin, odottaessani kellonlyömää ja seuralaistani calvadoksen ja kirjan parissa.

Helkan verkkosivut saavat ansaittua piiskaa saavutettavuudestaan sillä ne on tehty flashillä ja toimivat silloinkin vain Internet Explorerilla. IE-only ajat ovat kaukana takanapäin: minun blogini kävijöistä 46 % käyttää Firefoxia ja IE:tä 27 %. Liikemaailmassakin Firefox oli karkeasti yhtä yleinen kuin IE kun viimeksi katsoin tilastoja.

Ruoka ja viini



Listalle on ilmeisesti suhteellisen vähän aikaa sitten ilmestynyt menu tee ja menu kahvi ja me päädyimme valitsemaan ne - minä luonnollisesti vannoutuneena Kahvi on pahaa ry:n jäsenenä menu teen. Kalan seuraksi valitsin viinilistan suositteleman rosén Pradorey rosadon, josta pidin. Vihreäsilmäisen daamin valitseman punaviinin nimen olen unohtanut.


Menu tee



Villisika-savoijinkaalikääryle ja teelientä
Teellä savustettua lohta ja yrttiperunakakkua
Teesorbettia ja marinoitua päärynää

Menu kahvi



Maa-artisokkakeittoa ja espressovaahtoa
Ahvenanmaalaisia karitsan paahtopaistia, kahvikastiketta ja juuresperunapyreetä
Kahvipaahtovanukasta


Kommentit



Pidimme kokonaisuuksista erittäin paljon ja annokset olivat sopivan kokoisia kolmen ruokalajin aterialle. Lisäksi palvelu oli erinomaista ja joku ravintolassa on myös pohtinut viinin ja kahvin parittamisen vaikeutta: menun seuraksi suositeltiin stouttia. Kiitämme vielä näin jälkikäteen ja suosittelemme ravintolaa lämpimästi.

Ei kommentteja: