Blogipiknik

Viikonloppuna pidettiin ruokablogaajien perinteinen piknik, jonne minä päätin tehdä jonkin suolaisen piirakan, joka ei olisi quiche. Ystäväni kysyi minulta Mitä sinulla on quichejä vastaan?. Lähinnä se, että olen hieman kyllästynyt siihen, että minulta odotetaan ja lähes vaaditaan niitä. Kalapiirakan resepti löytyi Tatu Lehtovaaran kirjasta Suomalaiset kalaherkut, joka oli juuri päätynyt kirjahyllyyni sorruttiani Akateemisessa. Alla resepti sellaisena kuin minä sen toteutin.

Tarvitset

Taikina

ripaus suolaa
1-2 rkl kylmää vettä
125 g voita
250 g vehnäjauhoja
1 kananmuna

Liuota suola veteen. Sekoita voi ja vehnäjauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon kananmuna ja vesi. Painele taikina levyksi ja laita se hetkeksi jääkaappiin. Kauli taikina ja laita se voideltuun 28 cm piirakkamuottiin.

Täyte

300 lämminsavulohta
suolaa
valkopippuria
leikattua ruohosipulia
4 luomumunaa
2 dl kermaa
purkki creme fraichea
1 dl edam-raastetta

Mausta kala suolalla, pippurilla ja ruohosipulilla. Sekoita munat, kermat ja juustoraaste. Laita kalat piirakkavuokaan ja kaada munaseos kalojen päälle. Paista 175 °C uunissa 20-25 minuuttia sanoo resepti, mutta minä jouduin paistamaan huomattavasti kauemmin, ainakin 40 minuuttia ennen piirakan kypsymistä.

Kommentit

Joillekin tämä maistui, minulle ei. Oishikatta 2/5. Kaiken lisäksi tämä taitaa olla quiche vaikka pohja onkin vähän erilainen. Ne reseptit voisi lukea huolellisesti etukäteen sen sijaan, että vain tarkistaa että tarvittavat raaka-aineet löytyvät kotoa.

Kuvia

Mansikkavarras blogista Kannat kattoon.



Vaikka olenkin vannoutunut Kahvi on pahaa ry.:n jäsen niin sitä ei voi kiistää että Omenamintun astiastossa oli tyyliä.



Jälleen kerran esillä fetissini kuvaavien ihmisten kuvaaminen. Kuvassa Liemessä kameroineen.



Leipä taisi tulla Pienestä vispiläkaupasta?



Hannan sopan mansikkaraparperipiirakka tässä jo "rikottuna".



Viiniä, malja marttyyreille! Kuolleille, eläville, menneille, tuleville!



Käsivaralta otettu ja siksi tärähtänyt kuva viikon kuunpimennyksestä, mutta se sopii tunnelmaan koska luin juuri Hugo Prattin Tangon.

Rymy-Eetu

Ravintola Rymy-Eetussa on tullut käytyä muutaman kerran duunikavereiden kanssa. Viimeksi eilen duunikaverin läksiäisissä. Ravintola tarjoili aikaisemmin lounaita, jotka eivät ainakaan minulle maistuneet, mutta eilinen pikkunälkään syöty hapankaalin ja bratwurstin yhdistelmä Toimi. Thüringer makkara olisi kiinnostanut, mitä se ikinä onkaan, ennen kokeilemattomana, mutta se oli lopussa. Pisteitä hyvästä talon sinapista.

Aurinkoa ja etiikkaa

Yllätykseni esiintymässä. Muiden esityksissä oli kauniita kuvia, minäkin yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Hankkikaa esiintyjäksi joku muu kuin konesalin lattialla ryömivä linux-hörhö jos haluatte kauniita kuvia. Kuva: © Ketturouva.

Osallistuin viime viikon keskiviikkona Carat Finlandin ruokablogaajille ja Caratin asiakkaille järjestettyyn tilaisuuteen. Minua pyydettiin viime tingassa puhumaan ruokablogien yritysyhteistyöstä tilaisuuteen ja paneliin. Suostuin, mutta ehdin katumaan sitä moneen kertaan lyhyen valmistautumisajan vuoksi eikä odotuksiani parantanut se, että en ollut puhunut julkisesti kymmeneen vuoteen.

Aloitin käymällä pienellä rauhoittavalla panimoravintola Bruuverissa, jonka jälkeen taapersin tapahtumapaikalle. Ala-aulassa minulle ojennettiin nimikyltti, jossa luki Bloggaaja. Pokka petti ja naurahdin. En ota itseäni niin vakavasti, että olisin loukkaantunut, mutta blogaajilla ja heidän blogeillaan on nimet, jotka ovat osa yksilöllisyyttämme. Niiden käyttäminen ei ole kiellettyä.

Miten esiintyminen sitten sujui? No, se olisi voinut mennä huonommin, se olisi voinut mennä paremmin. Hämmennyin kuullessani, että vaikutin siltä, että puhun työssäni, koska olin niin rento. Omasta mielestäni takeltelin, unohtelin asioita, en osannut käyttää muistiinpanojani ja olin liian agressiivinen. Go figure.

Suoraan ruokaan liittyvistä asioista kiinnostavin oli Lapin Kulta Solar Kitchen, jossa ruoanlaiton vaatima energia tuotetaan paraboloidipeileillä. Häikäisevän viileä ajatus.

Esitykset nostattivat runsaasti keskustelua; Aiheista mielenkiintoisin oli blogaamisen etiikka ja tunteet nousivat jo hiukan pintaan kun erään yrityksen edustaja kritisoi voimakkaasti julkista negatiivista palautetta blogeissa. Hän oli oikeassa siinä, että mille tahansa valmistajalle voi käydä vahinko ja kuljetuksen aikana tuotetta voidaan kohdella huonosti jolloin tuotteen vika ei edes ole valmistajan vika.

Kritiikin paheksunta on kapeakatseista: ruokablogaajalla, joka nykyisin kirjoittaa usein omalla nimellään ja omalla naamallaan, on pelissä sekä oma että blogin uskottavuus, joita kukaan ei halua menettää ja se vaatii sitä, että negatiivinen kritiikki esitetään asiallisesti ja lisäksi kritiikki pitää lähettää myös yrityksen asiakaspalveluun. Mahdolliset virheet pitää korjata sekä alkuperäiseen blogaukseen että uudessa blogauksessa.

Ja mikä on vaihtoehto? Millä tavalla yritykset kuvittelevat kykenevänsä keskustelun kontrollointiin? Loanheittoa voi harrastaa anonyymisti vapaasti valittavalla keskustelupalstalla sananvapauden rajoissa. Ja se on laaja vapaus: joku vertasi pizzaa paskahuussin kanteen ja sai vapauttavan tuomion käräjillä. Eikö ole parempi, että kritiikki tulee taholta, jonka kanssa voi keskustella ja että kritiikkiin voi kirjoittaa vastineen, joka todennäköisesti julkaistaan blogissa? Julkisen sanan neuvoston kaltaista elintä lienee turha odottaa, mutta käytännössä sosiaalinen paine ajaa saman asian.

Muualla verkossa

Ketun keittiö
Kulinaarimuruja
Unelias kokki