tiistai 5. huhtikuuta 2016

Jauhelihapihvit lyonilaiseen tapaan - Biftek haché à la lyonnaise

Biftec haché à la lyonnaise

Julie Childin ja kumppaneiden kirjassa Ranskalaisen keittiön salaisuudet on myös paljon arkiruokien reseptejä. Jauhelihapihvit lyonilaiseen tapaan eli jauhelihapihvit sipulin ja yrittien kera on yksi niistä. Reseptiä olen muokannut niin, että en esikuullotta sipulia enkä pidä lisärasvaa jauhelihataikinassa tarpeellisena.

Tarvitset


kahdelle

1 dl keltasipulia pieneksi silputtuna
1½ tkl voita
400 g jauhettua naudan paistijauhelihaa
(2 rkl pehmitettyä voita)
1 tl suolaa
hyppysellinen mustapippuria
hyppysellinen timjamia
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl voita ja 1 rkl öljyä

runsas dl häränlihalientä, kuivaa valkoviiniä, kuivaa valkoista vermuttia tai punaviiniä
2 rkl pehmitettyä voita

Lisää kulhoon sipuli, halutessasi voi, mausteet ja muna. Vatkaa voimallisesti niin, että ainekset sekoittuvat hyvin. Muovaa taikinasta 1½ cm paksuisia kiekkoja. Kierittele pihvit kevyesti jauhoissa ja karista ylimääräiset jauhot pois.

Pane voi ja öljy paistinpannulle kohtalaiselle lämmölle. Kun rasva on kuumentunut paista pihvejä 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta riippuen haluamastasi kypsyysasteesta.

Siirrä pihvit tarjoiluvadille ja pidä ne lämpimänä sillä välin, kun valmistat kastikkeen. Kaada rasva pois pannusta. Lisää neste ja keitä kiivaasti kaapien samalla pannuun hyytyneet lihamehun tähteet, kunnes neste on saostunut lähes siirappimaiseksi. Ota pois lämmöltä ja vatkaa voi kastikkeeseen ½ rkl kerrallaan. Kaada kastike pihveille ja tarjoile.

Kommentit


Herkullista arkiruokaa. Oishikatta 4/5.






3 kommenttia:

Aurinkokujalla kirjoitti...

Vois kokeilla tehä, millähän ton vehnäjauhon vois korvata ? Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

Ari Makela kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ari Makela kirjoitti...

Sen voi jättää pois, mutta kyllähän se auttaa pitämään pihvejä kasassa. Jotain sitovaa siis tilalle.

Kävin liittymässä blogisi lukikjaksi. Paljon hyviä kuvia sinulla!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...