sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kun makaronilaatikko lähti käsistä



Monet pata- ja laatikkoruoat kannattaa kuvata ennen ruoan tarjoamista annoksina...

Kuukauden päivät ilman ainuttakaan todellista vapaapäivää toi jääkaappiin useammankin tuotteen, joiden parasta ennen meni jo ja oli aika käyttää ne pois. Parasta ennen on kummallinen juttu ja joissakin tuotteissa kuten vahvoissa oluissa täysin absurdi asia. Esimerkiksi Hardy's Alen tiedetään säilyneen 25 vuotta. Kauankohan omaa pulloaan säilyttelisi? Ei vuosikymmeniä sillä slaagin riski kasvaa koko ajan kun vuosia tulee lisää.

Tuoretuotteet ovat usein homeessa jo kaupassa pakkauksissaan tai muovikelmuissaan. On raaka-aineta, jotka pilaantuvat helposti ja joiden pilaantumista ei voi aistinvaraisesti huomata ennen ruokamyrkytyksen oireita. Eli silmiään, nenäänsä ja aivojaan saa ja pitää käyttää.

Säilyvyyteen vaikuttaa olennaisesti kylmäketjun katkeamattomuus ja jääkaapin lämpötila joten tiukka tuijottaminen parasta ennen -leimaan ei ole kovin viisasta. Haiseeko se pahalle? Onko se homeessa? Ovatko ne äyriäisiä? Jos, niin biojätteeseen. Jos ei niin sen voi syödä - muu on haaskaamista.

Jääkaapissa oli paketti perusauraa ja pekonia. Molemmat muka pilalla. Aivan kuin vakuumissa oleva pekoni menisi noin vain pilalle.

Tuunattu makaronilaatikko





...sillä lautaselta ne näyttävät vähintäänkin epämääräisiltä.

Tarvitset



500 g pussi pastaa
150 g pekonia
400 naudan paistijauhelihaa
1 sipuli viipaleina
1 punainen chili pilkottuna
oliiviöljyä
1 paketti aurajuustoa
1 tomaatti viipaleina
vastajauhettua mustapippuria
5 dl täysmaitoa
3 luomumunaa

Siirrä lihat lämpenemään puoleksi tunniksi. Pilko pekoni ja ruskista se pienessä määrässä oliiviöljyä. Siirrä pekoni kulhoon ja ruskista jauheliha ja siirrä samaan kulhoon kuin pekonikin. Irroita samalla pannulla chilin aromit ja siirrä chili kulhoon. Ruskista sipuliviipaleita hetki ja siirrä kulhoon.

Murustele juusto kulhoon ja lisää tomaatti ja mausta mustapippurilla. Suolaa ei suolaisen juuston vuoksi tarvita. Sekoita huolellisesti.

Keitä pasta pussin ohjeen mukaan.

Sekoita maito ja munat (mielellään rikottuina).

Yhdistä ainesosat ja paista 200 ° uunissa runsas tunti - minun 1 tunti 20 minuuttia olivat hieman liikaa kuten kuvasta näkyy.

Kommentit



Juuston määrän olisi voinut puolittaa ja chilin määrän kaksinkertaistaa, mutta tästä tuli aivan kelpoa arkikotiruokaa. Ei mitään taidetta, mutta oishikatta 3/5. Aurajuustoa päätyy toistekin makaronilaatikkoon.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Valkosipulinen maitokastike olisi varmasti viimeistellyt tuon. Hankala silti sanoa kun inhoan Eura..eikun Aurajuustoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...