sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ovos Recheados

Ensimmäinen yritys tammikuun ruokahaasteeseen, kreolipata, päätyi pienimuotoiseen pettymykseen, toisesta, omasta kehitelmästäni, en saanut julkaisukelpoista kuvaa. Onneksi kreolipataillallisen Brasiliassa kasvanut emäntä lainasi minulle Michael Batemanin kirjan Street Café Brazil, josta löysin tämän yksinkertaisen muna-alkuruoan reseptin, mutta säädyllinen kuva jäi tästäkin annoksesta saamatta, joten haaste jäi väliin.

Eilisessä blogitapaamisessa käytiin lyhyt keskustelu siitä pitääkö haastevastauksen olla itse kehitetty resepti. Oma kantani on se, että ei tarvitse olla vaikka ymmärrän oikein hyvin vastakkaisenkin mielipiteen. Minulle ruokahaaste on kuitenkin enemmän sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy satunnaiseen aiheeseen liittyvä ruoka, kuin kilpailu, joten kaikki kiinnostava ruoka, lähteestä riippumatta, kiinnostaa.

Tarvitset



8 luomumunaa
2 rkl korppujauhoja
50 g vasta raastettua parmesania tai muuta kovaa juustoa
30 g sulaa voita
merisuolaa
vasta jauhettua mustapippuria

Lämmitä uuni 200 °C. Keitä munat kovaksi. Kuori juoksevan kylmän veden alla. Kun ne ovat viilenneet leikkaa pitkittäin halki. Siirrä valkuaiset syrjään ja pane keltuaiset kulhoon.

Sekoita keltuaiset, korppujauhot, juusto, voi, suola ja pippuri tasaiseksi tahnaksi. Muotoile teelusikalla sekoitus munankeltuisten kaltaisiksi ja täytä valkuaiset.

Laita uuninkestävään astiaan, peitä foliolla ja kuumenna kymmenen minuuttia.

Kommentit



Näistä tuli oikein hyviä. Oishikatta 4/5. Kirja väittää, että eurooppalaisesta ruokakulttuurista täytetyt munat ovat jotakuinkin täysin kadonneet ja täytyy sanoa, että en aivan heti muista syöneeni täytettyjä munia muualla kuin saturnalia-juhlissa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika ihmeellistä.. ainakin täällä ranskassa noi täytetyt munat on ihan normia alkupalaa, täytteet vaan vaihtelee. Ja muutenkin brunssi tai alkupal on usein jotain munapohjaista. Oeufs Mimosa taitaa olla yleisin tai Brouille, jos nyt muistan kirjoitusasun oikein.

Ari Makela kirjoitti...

Kommentistasi tuli mieleeni, että nuo etniset keittokirjat ovat aika hupaisia kaikessa kiinnostavuudessaan: satunnaisen kulttuuripiirin ruoka on aina sitä kaikkein jalointa ja terveellisintä. Missä ovat ne epäjalot ja epäterveelliset ruokakulttuurit? :)

Väitteitä kuten "japanilaiset eivät käytä maitotuotteita" kuulee usein, mutta vaikka lähikaupan hyllyt eivät olekaan niistä hyllyt väärällään niin kyllä niistä silti löytyy esimerkiksi jogurttia.

Ja jos on käynyt Akaalla tuntee luonnollisesti suomalaisen ruokakulttuurin koko kirjon.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...