tiistai 2. marraskuuta 2010

Belge



Kattilallinen simpukoita Portugalilaisen kalastajan tapaan:
sardelli-valkoviini-voikastikkeessa


Helsingin Kluuvissa sijaitsevasta ravintola Belgestä on pitänyt kirjoittaa jo pidemmän aikaa ja nyt kun simpukkaviikot lähenevät loppuaan on viimeistään aika.

Käyn Belgessä säännöllisesti lounaalla. Paikka on viihtyisä ja ruoka on jollain lailla kunnianhimoisempaa kuin lounaalla yleensä. Esimerkiksi kasvikset eivät ole liian kypsiä, mutta ainakin minun on pitänyt hiukan opetella, että osaan valita lounaslistalta annokset, joista pidän. Muutama aika tavallisen harmaa annoskin on tullut lounaalla eteen. Kala-annoksilla on ollut tapana olla turhan sitruksisia minun makuuni, mutta yleisvaikutelma on pysynyt hyvänä.

Belgen keittiön suhtautumista rucolaan on vaikea pitää minään muuna kuin fiksaationa. Sitä tuntuu olevan liioittelematta kaikissa lounasannoksissa. Ei minulla ole mitään rucolaa vastaan, päin vastoin, mutta pitääkö sitä olla joka paikassa? Ravintolan palvelu on ystävällistä ja jos sitä jostain pitää moittia niin se on satunnaisesti hiukan liiankin huomaavaista, mutta tämä on tietenkin makuasia.

Belge järjestää joka vuosi teemaviikkoja: simpukka-, makkara- ja siideriviikot. Simpukkaviikoilla on pitänyt käydä jo vuosia, mutta vihdoin tänä vuonna kävin Ketun keittiön Ketturouvan kanssa herkuttelemassa.

Kommentit














Kysyessäni mikä sopisi simpukoiden alkudrinksuksi minulle tarjoiltiin Fernet brancaa. Ruokajuomana toimi vehnäolut.

Simpukat olivat erittäin hyviä. Niiden mukana tuli patonkia ja belgen perunoita. Äijäruokala suosittelee vilpittömästi. Simpukkaviikot jatkuvat vielä tämän viikon. Pitäisiköhän siellä käydä vielä kerran?

Kuvat ovat valitettavasti nuhjuisia kännykkäkameraotoksia.

1 kommentti:

Merituuli kirjoitti...

Minäkin tykään Belgestä vaikka en ole siellä käynytkään kuin muutaman kerran. Simpukat <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...