lauantai 18. syyskuuta 2010

Ruttuperunat

Viime viikonloppuna nostimme plantaasilta perunat. Blue Congoa, matildaa ja rosamundaa. Satoa tuli tänä vuonna vähän; onneksi plantaasi on harrastus eikä elinkeino. Viime vuonna perunoita taisi tulla kolme kertaa enemmän.




Kameran valotusautomatiikka on ollut mielenkiintoisessa tilassa, mutta oikeastaan pidän tästä kuvasta.



Perunoiden kokokaan ei päätä huimannut eikä tässä Karhuherran ottamassa kuvassa sormieni välissä oleva peruna ollut edes pienin.








Ihmisillä on tapana heittää mikroperunat kompostiin ajatellen Ei niitä viitsi kuoria. tai Kuoret ovat liian paksuja tähän aikaan vuodesta., mutta perunoita nostaessa mieleeni juolahti ajatus uppopaistaa niitä. Eikö kuorista tulisi silloin mukavan rapeita?

Näin pienten perunoiden puhdistaminen on tietysti työlästä. Matildoista lähti kuori kun niille näytti harjaa kun taas rosamundille jäi selkeä kuori puhdistamisen jälkeenkin. Blue Congot olivat siltä väliltä.

Tarvitset



sekalaisia mikrokokoisia perunoita
neutraalia öljyä uppopaistamiseen

Puhdista perunat huolellisesti ja kuivaa ne talouspaperin päällä. Kuumenna öljy padassa tai kattilassa. Uppopaista perunat öljyssä seuraten perunoiden kypsymistä. Minä paistoin perunoita seitsemisen minuuttia.

Parhaillaan vellovaan rasvasotaan osallistuin tarjoamalla ruttupotut voin ja rypsiöljyn sekoituksessa paistetun kuhafileen kera.

Kommentit



Oikein hyvää kunhan potut syödään heti uppopaistamisen jälkeen. Oishikatta 4/5.

1 kommentti:

Merituuli kirjoitti...

oi miten sympaattisia perunoita!