torstai 28. tammikuuta 2010

Upseerikerhon pihvit

Blogiani tarkemmin lukeville ei liene jäänyt epäselväksi, että Risto ja Ritva Lehmusoksan kirja Mannerheimin pöydässä on liittynyt keittokirjojen, joita oikeasti arvostan, joukkoon. Ruoan ohella kirjassa on myös herkullisia anekdootteja, joiden helmiin kuuluu


SS-kenraalimajuri Hans Wilhelm Scheidt sytytti aterian alettua savukkeensa ja kysyi marsalkalta, häiritsisikö marsalkkaa, jos hän polttaisi aterian aikana. Mannerheim vastasi:"En tiedä, kukaan ei ole vielä yrittänyt sitä!"


Vaikka en itse poltakaan tupakointi ei häiritse minua kovin paljon ja hyvä sikari kauniina kesäisenä päivänä Hauen terassilla tuoppi varjossa pidettynä on nautinto, joka pitää kokea pari kertaa kesässä. Mutta ravintola, jossa on poltettu kuusi vuosikymmentä ei todellakaan ole nautinto ja ihmiset, jotka polttavat ruokailun aikana, ammutaan aivan ehdottomasti ensimmäisenä kun vallankumous alkaa.

En ole edelleenkään muodostanut Marskista definitiivistä omaa mielipidettäni, mutta ylläoleva lainaus osoittaa, että hänellä oli ainakin sarkasmin säilä hallussaan.

Sivulta 58 löytyy hivenen epämääräinen Valesca Hagenin keittokirjasta Die russisch-baltische Küche peräisin oleva resepti Upseerikerhon pihvit. Kirja kertoo, että jauheliharuoat saapuivat Venäjälle Pietari Suuren aikaan ja että tällaiset olivat suosittuja venäläisissä upseerikerhoissa, mutta sen enempää raaka-aineissa kuin valmistustavassakaan ei ole mitään erityistä mihinkään etniseen ryhmään liittyvää.

Mitään raaka-ainemääriä ei mainita lihammäärää lukuunottamatta. Tämä on siis oma tulkintani.

Tarvitset



400 g naudan paistijauhelihaa
viipale kuivahtanutta ranskanleipää, josta on poistettu kuori
1 rkl härkäfondia
vettä (en mitannut)
1 sipuli
1 kananmuna
suolaa
mustapippuria
vehnäjauhoja leivittämiseen

Liota leipä lihaliemessä. Kuullota hienoksi silputtu sipuli voissa tai öljyssä. Sekoita nämä yhdessä kananmunan, suolan ja pippurin kanssaa. Muotoile pyöreitä pihvejä ja leivitä pihvit. Paista ensin kovalla lämmöllä ja sitten miedolla lämmöllä. Siirrä pihvit lämmitetylle vadille.

Sulata pannulla voita, lisää kuumaa lihalientä, lisää hiukan kermaa, anna kiehahtaa ja kaada kastike pihveille.

Kommentit



Joskus täytyy pohtia missä kulkee äijäruoan, joka kunnioittaa vimesilaisen ruokakolmion1 rikkaita perinteitä, ja palaneen ruoan ero. Päivän tekosyy on se, että paistoin jauhelihapihvejä ensimmäisen kerran rakkaalla le Creuset -pannullani ja homma meni lämmönhallinan opettelun puolelle. Taikinastakin tuli turhan vetelää ja viidestä pihvistä kaksi hajosi paistaessa. Tämän illan illallisen aihe lienee jonkinlainen pyttipannu... Oishikatta 3/5, siis.

  1. rasvaa, hiilihydraatteja ja BCB:tä.2
  2. Lähteestä riippuen joko Black Crunchy Bits tai Burnt Crunchy Bits.

2 kommenttia:

Petra / Patalintu kirjoitti...

Niin tarkkaan en ole sitten lukenut, että muistaisin mihin aikoihin Mannerheimin pöydässä on luoksesi löytänyt? Meille kotiutui vasta samojen tekijöiden uudempi Urho Kekkosen pöydässä ja nyt olisi tarve saada tuo Marskikin. Sehän on kuitenkin jo muutaman vuoden takaa, joten arvelu on, että sitä ei ehkä enää ole ihan joka kaupassa (en ole vielä kyllä oikeasti tutkinut asiaa). Loppukysymys siis kuuluu, mistä ostit kirjasi jos siitä ei ole kauhean kauan aikaa? :)

Ari Makela kirjoitti...

Ostin joulukuussa ja ostin Helsingin keskustan Akateemisesta. Pehmeäkantinen ja painos on ilmeisesti aika uusi.

Englanninkielistä on saanut kai koko ajan, mutta en ostanut vaikka kirjaa kaipasinkin - tuntuisi hassulta ostaa suomalainen kirja englanniksi.