lauantai 9. tammikuuta 2010

Piparjuurilihapullat


Operaatio pakastimen tyhjennyksen illan ruokalaji on seurausta paitsi jämistä tehdyistä kastikkeesta myös siitä, että minulla oli palanen piparjuurta. Pakastinta kaivellessa löysin paketin naudan paistijauhelihaa ja muistin Uuden ruutukokin reseptin piparjuurijauhelihapihveistä. Minä tein kuitenkin tapani mukaan pullia ja paistoin ne uunissa.

Uuden ruutukokin taikinaa hivenen muokkasin: sekä korppujauhoja että vettä on vähemmän. Korppujauhojen olevaisuutta ja olemattomuutta lihapullataikinassa olen varioinut löytääkseni hyvän taikinan, jonka pullat pysyisivät kasassa. Tällä kertaa tuli tällainen.

Tarvitset



½ dl korppujauhoja
1 dl vettä
1 tl suolaa
1 mmt pippuria
400 g naudan paistijauhelihaa
1 muna
1 rkl raastettua piparjuurta

Sekoita korppujauhot ja vesi. Lisää suola ja pippuri ja anna turvota 10 minuuttia. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi seokseksi.

Lämmitä uuni 250 °C asteeseen ja muotoile taikinasta lihapullia ja levitä laakeaan uunivuokaan.

Paista yhdeksän minuuttia. Käännä pullat ja paista viisi minuuttia. Ravistele pullia vuoassa ja paista vielä yhdeksän minuuttia.

Tarjoile vaikkapa herneiden, sipulikastikkeen ja tagliatellen kera.

Kommentit



Kehityskelpoista kotiruokaa, piparjuuri maistui turhankin selvästi lävitse, mutta kyllä minä silti pidin. Oishikatta 3/5.

2 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Minä olen päätynyt taikinaan, johon ei tule jauhoja, vettä eikä munaakaan. Siis ainoastaa sipulia ja mausteet, joskus kuivattua sientä. Hyvin pysyy kasassa ihan lihan proteiinilla.

Suvianne Lasanen kirjoitti...

Piparjuuri tarttui silmääni :)
Teen tästä karppiversion joku päivä. piparjuuri on herkkuni. Vaikka saan lähes yksin mutustella sitä.
Tosi kiva idea!