tiistai 31. maaliskuuta 2009

Pestolihapullat ja salsa


Uusin keittokirjani on Paul Gaylerin Pihvi - T-luupihvistä thaimaalaiseen pihvisalaattiin ja siitä sain idean laittaa lihapullia niin, että puuvartaisiin laitetaan lihapullia ja vaaleaa leipää, joka on sivelty kummaltakin puolelta pestolta. Kirjan nimessä hämmentää pihvi koska kirjasta löytyy piiraiden ja patojen reseptejä ja epäilinkin ensin, että kirjan nimi on käännösvirhe, mutta kirjan alkulehdet kertovat nimen olevan alkukielelläkin olevan Steak.

Keittokirjan onnistuin hajasijoittamaan tehokkaasti, joten en kiiressä lopulta löytänyt sitä kun olisi pitänyt noudattaa alkuperäistä reseptiä, joten tämä ei ole resepti vaan idea. Tein uunilihapullat tavalliseen tapaan kunnes ne olivat melkein kypsiä jolloin pujotin ne vartaisiin leipäpalojen kanssa ja laitoin takaisin uuniin.

Löysin lopulta keittokirjan aivan tavallisesta paikasta: sängyn alta ja nyt reseptiäni lukiessani minua epäilyttää Gaylerin resepti: kuinka lihapullat kypsyvät 200° uunissa viidessä, kuudessa minuutissa? Kokeiluni tulos oli aika hyvä, oishikatta 3/5, mutta lopputulos oli liian kuiva. Täytyypä vielä kokeilla alkuperäisellä reseptillä.

Kirjasta on peräisin myös ruokahaasteeseen käyttämäni mustapapusalsan resepti.

Haasteesta vielä sen verran, että kiitokset hauskasta ideasta järjestäneelle blogille ja kaikille osallistujille. Tuotti kieltämättä mielihyvää, että pärjäsin ensimmäisen kerran itse äänestyksessä hyvin, joten kiitokset myös äänistä.

2 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

:) kiva kun tykkäsit. Mulle tuli koko haasteesta hirvee hinku lukea hitch hikerit uudelleen - ostettiin joskus pari vuotta sitten tommonen hieno kultareunainen yhteispainos koko trilogiasta ja yhdestä tarinasta. :)

Mirka kirjoitti...

Riippuu varmaankin lihapullien koosta ja siitä, käyttääkö possua vai nautaa. Ite olen paistanut 220 asteessa tsämälleen 8 minuuttia, ja siinä ajassa tulevat läpikypsät. Voisin joskus kokeilla nautaan tuota viittä!