tiistai 9. joulukuuta 2008

Maksapasteija, ensimmäinen otos



Synkkänä alkutalven iltapäivänä suuntasin kohti itäistä Helsinkiä.

Jostain päähäni pälkähti tehdä täksi jouluksi itse maksapasteijaa. Tuumasta toimeen, ajatteli äijä. Karkasin töistä Stockan herkun lihatiskille ja kysyin, että löytyisikö vasikan maksaa. "Pakastettuna voi löytyä, käyn katsomassa." No, ei löytynyt. Soitto lihatukkuun eikä sieltäkään löytynyt. Hienoa palvelua ja ostin tyytyväisenä kaksi karitsankyljystä. Otin puhelimen kouraan ja soitin Reinin lihaan. "Tammikuussa olisi." kuului vastaus. Hiukan liian myöhään jouluksi. Kiitin ja olin tyytyväinen palveluun. Duunikaverini ehdotti Wotkinsia, jossa puheluuni vastattiin iloisesti "Löytyy vaikka heti!". Edellisen kahden viikon duunipäivät olivat olleet niin pitkiä, että kehtasin helposti pitää lyhyen perjantaipäivän. Metrolla Kalasataman asemalle ja lyhyt taaperrus tehtaanmyymälään. Ihailin lihatiskiä havaiten muunmuassa metsäkauriin kyljyksiä. Vuoroni koittaessa kysyin vasikanmaksaa mainiten, että täältä puheluni mukaan saa. Vastauksesta muistan sanat "Jos maksaa sanotaan vasikan maksaksi se on melkein aina naudan maksaa." Palvelu oli ystävällistä ja asiallista, mutta silti nolla pistettä, Veijo Votkins Oy. Stockan herkku ja Reinin liha myivät reilusti ei-oota.

Tarvitset





Resepti mukailee Uuden ruutokokin maukasta maksapasteijaa sivulta 366. Matkalla uuniin maksapasteija esiintyi monessa epämiellyttävän näköisessä muodossa.



Sitä itseään, maksaa.

1½ rkl voita
¾ dl vehnäjauhoja
4 dl kermaa
340 g pekonia
500 g jauhettua naudanmaksaa
2 anjovisfilettä
1 sipuli
3 kananmunaa
¾ rkl suolaa
3 mmt valkopippuria
2 mmt neilikkaa

Sulata voi kattilassa. Vispaa jauho kerman joukkoon tasaiseksi seokseksi ja kaada seos kattilaan. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Alenna lämpöä ja anna seoksen kypsyä hiljalleen 3-5 minuuttia.

Jauha pekoni hienoksi ja sekoita se kermajauhoseokseen. Sekoita kunnes pekoni sulaa. Jäähdytä massa.

Jauha anjovisfile.

Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota se vähässä voissa.

Lisää seokseen jauhettu maksa, jauhettu anjovis, sipuli, munat ja mausteet

Kypsennä nokare taikinaa ja tarkista maku ja rakenne.



Voitele pitkulainen vuoka ja kaada taikina vuokaan. Peitä alumiinifoliolla.

Kypsennä paisteijaa vesihauteessa 175-asteisessa uunissa 2½ tuntia. Anna pasteijan jäähtyä täysin ennen kumoamista.

Kommentit





Pannulla kypsennetty taikina maistui jauhemaksapihviltä. Tunnin paistamisen jälkeen totesimme, että pasteija on raakaa ja minä lähdin kotiin. Illemmalla sain sisarentyttäreltäni tekstarin "Tuli tosi hyvää!" ja kysymykseeni paistoajasta sain vastauksen 2½ tuntia eli hivenen kauemmin kuin alkuperäinen, mutta eihän reseptimmekään aivan samanlainen ollut.

Olenko muuten koskaan sanonut, että parasta mailmassa on olla eno?

2 kommenttia:

Ketturouva kirjoitti...

Haa, taidankin käyttää tätä reseptiä maksapasteijaan. Alkujaan ajattelin Prinsessakeittiön pasteijaa, mutta koska monitoimikonetta meillä ei ole ja aiemmat kokemukset yrityksistä jauhaa maksaa sauvasekoittimella toimivat lähinnä varoittavana esimerkkinä siitä mihin kapine ei sovellu, alkoi epäilyttää meneekö tuo maksa paistettuna läpi lihamyllystä.

Ari Makela kirjoitti...

Lisättäköön, että ainakin osa loppuajasta paistettiin ilman foliota, mutta kuten todettu en ollut todistamassa.